Pääuutiset
Demokratian hyödyt eivät näy vuodessa tai parissa, ja siksi moni maa lipuu nyt takaisin kohti itsevaltiutta – Tutkija Marina Nord toivoo, että aallonpohja on jo nähty
Maailmassa on enemmän autoritarisoituvia kuin demokratisoituvia maita. Tutkimusten mukaan demokratisoituminen tuottaa talouskasvua ja vauhdittaa inhimillistä kehitystä, mutta sen hyötyjä pitää jaksaa odottaa, kertoo ruotsalaisen V-Dem-instituutin tutkija Marina Nord.
”Jos talouspuolella esitettäisiin tällaisia prosentteja, meillä olisi katastrofitilanne” – WWF:n raportti kertoo selkärankaisten eläinlajien populaatioiden romahduksesta
Selkärankaisten eläinlajien populaatiot ovat viimeisten 50 vuoden aikana romahtaneet. Se tarkoittaa, että ihmiskunnan on muutettava koko järjestelmä, jolla ruokaa ja energiaa tuotetaan ja kulutetaan, sanoo ympäristöjärjestö WWF.