Daniel Gutman | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Daniel Gutman

Alkuperäiskansojen naisten radiokanava taistelee kulttuurista alistamista vastaan Argentiinassa

Ihmisiä radiostudiossa mikrofonien kera

Alkuperäiskansojen naisten radiokanava taistelee kulttuurista alistamista vastaan Argentiinassa

Argentiinalaisen La Voz Indígena -radiokanavan ohjelmat käsittelevät alkuperäiskulttuureja ja -kieliä, historiaa sekä naisten elämää ja oikeuksia. Guaraní-intiaani María Miranda kokee sen tehtävän tärkeäksi. ”Lapset eivät enää tunne isovanhempiensa historiaa, mutta me pyrimme varmistamaan, ettei se kaikki katoa.”

Norjan tukema lohenkasvatushanke Argentiinassa herättää epäilyksiä – ”Mikään määrä talouskasvua ei oikeuta Patagonian ekosysteemin tuhoamista”

Ilmasta kuvattuja kalankasvatusaltaita Chilessä

Norjan tukema lohenkasvatushanke Argentiinassa herättää epäilyksiä – ”Mikään määrä talouskasvua ei oikeuta Patagonian ekosysteemin tuhoamista”

Norjan valtion sijoitusyhtiö on tehnyt Argentiinan maatalousliiketoiminnan ministeriön kanssa sopimuksen ”kestävästä kalankasvatuksesta”. Chilessä lohta on kasvatettu jo yli 30 vuotta, mutta asiantuntijat varoittavat haitoista. ”Lohi on pohjoisen pallonpuoliskon kala, eikä sitä voi viljellä etelässä kestävästi”, sanoo mertensuojeluohjelmaa johtava Alex Muñoz.

Buenos Airesissa kiistellään, kannattaako jätteet kierrättää vai polttaa – polttaminen veisi työt jätteenkerääjiltä ja saastuttaisi ilmaa

Roskienkerääjä kärrynsä kanssa

Buenos Airesissa kiistellään, kannattaako jätteet kierrättää vai polttaa – polttaminen veisi työt jätteenkerääjiltä ja saastuttaisi ilmaa

Buenos Aires on pyrkinyt roskien polttamisen sijaan kierrättämään jätteensä. Nyt kaupunki suunnittelee jätteenpolton aloittamista yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Suunnitelmia vastustavat sekä cartonerot eli roskienkerääjät että ympäristöjärjestöt.

Argentiinan talous uppoaa yhä syvemmälle – yhä useampi työssä käyvä on köyhä

Suljettujen kauppojen näyteikkunoita

Argentiinan talous uppoaa yhä syvemmälle – yhä useampi työssä käyvä on köyhä

Argentiinan talouskriisi koettelee etenkin pieni- ja keskituloisia. Sähkön, kaasun ja veden hintaa on nostettu presidentti Mauricio Macrin kaudella hurjimmillaan 500 prosenttia. ”Äänestin Macria ja hallitusta viime vaaleissa, mutta nyt se on loppu”, kolmen lapsen isä Miguel Silva, 48, sanoo.

Roskien saartamassa Buenos Airesissa kiistellään jätteenpoltosta

Ihmisiä laittomalla kaatopaikalla Argentiinassa

Roskien saartamassa Buenos Airesissa kiistellään jätteenpoltosta

Buenos Airesin kaupunki haluaisi kumota Argentiinan jätteenpolttokiellon selvitäkseen jäteongelmastaan. Vastustajat pelkäävät, että sen jälkeen kierrätyksen kehittäminen unohtuisi.

Puolassa nostettu ensimmäinen syyte holokaustilain nojalla

Arbeit macht frei -kyltti Auschwitzissä Puolassa

Puolassa nostettu ensimmäinen syyte holokaustilain nojalla

Puolassa tuli hiljattain voimaan uusi laki, jonka mukaan maan ei saa enää sanoa tehneen yhteistyötä natsien kanssa. Ensimmäinen laista kärsivä on argentiinalainen Pagina 12 -lehti. Asiantuntijat ovat huolissaan sananvapauden tilasta.

Argentiina pyrkii litiumin suurtuottajaksi

Miehiä litiumkaivoksella Argentiinassa

Argentiina pyrkii litiumin suurtuottajaksi

Muun muassa kännyköiden akuissa käytettävän litiumin kysyntä kasvaa kovaa vauhtia, ja Argentiina haluaa osansa voitoista. Ympäristöväellä on kuitenkin epäilyksensä.

Argentiinan soijapääkaupunki purkamassa glyfosaattikiellon

Pelto Argentiinassa

Argentiinan soijapääkaupunki purkamassa glyfosaattikiellon

Rosarion kaupungissa kiellettiin kasvimyrkky glyfosaatin käyttö, mutta soijantuottajat saivat käännettyä valtuutettujen pään.

Tilaa aihepiirin Daniel Gutman RSS-syöte