Uutiset

Argentiinan talous uppoaa yhä syvemmälle – yhä useampi työssä käyvä on köyhä

Argentiinan talouskriisi koettelee etenkin pieni- ja keskituloisia. Sähkön, kaasun ja veden hintaa on nostettu presidentti Mauricio Macrin kaudella hurjimmillaan 500 prosenttia. ”Äänestin Macria ja hallitusta viime vaaleissa, mutta nyt se on loppu”, kolmen lapsen isä Miguel Silva, 48, sanoo.
Suljettujen kauppojen näyteikkunoita
Argentiinan talouskriisi on pakottanut tuhansia pieniä ja keskisuuria yrityksiä lopettamaan toimintansa. Buenos Airesissa se näkyy kauppojen sulkemisena. (Kuva: Daniel Gutman / IPS)

(IPS) -- Presidentti Mauricio Macrin lupaukset talouskasvusta ovat valuneet tyhjiin, ja Argentiina on taas kriisissä. Se koettelee erityisesti pieni- ja keskituloisia.

Argentiina sai kesäkuussa Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä lupauksen yli 40 miljardin euron lainasta, mutta ehtona on julkisten menojen raju leikkaaminen. Se herätti henkiin muistot vuosituhannen vaihteen kriisistä, joka kaatoi hallituksia ja syöksi kansan köyhyyteen.

Macrin keskustaoikeistolaista hallitusta tukevat taloustieteilijätkin myöntävät, että köyhyys ja työttömyys uhkaavat kasvaa.

”Budjettivajeen korjaamisesta tulee tuskallista. Peso heikkenee, inflaatio kiihtyy, ja palkat jäävät jälkeen”, Buenos Airesin pörssin johtaja Claudio Zuchovicki sanoo. Hänen mielestään leikkaukset ovat kuitenkin välttämätön tie parempaan tulevaisuuteen.

Lapsiköyhyys pahinta

Argentiinan 44-miljoonaisesta väestöstä neljännes on köyhiä. Erityisen ahtaalla ovat lapsiperheet, sillä alle 14-vuotiaista elää köyhyydessä 40 prosenttia.

Macri tuli valtaan vuoden 2015 lopulla ja saattoi vielä tänä keväänä kehua, että köyhyys oli vähentynyt reippaasti edellisvuotisesta. 25 prosentissa laukanneen inflaation hän vakuutti kääntyneen laskuun.

Tilanne on kuitenkin pahentunut viime kuukausina. Sähkön, kaasun ja veden hintaa on nostettu Macrin kaudella hurjimmillaan 500 prosenttia. Taksat olivat jäädytettyinä hänen edeltäjänsä Cristina Fernándezin aikana (2007–2015).

Oppositioenemmistöinen kongressi yritti toukokuussa perua hinnankorotukset ja sitoa ne palkankorotuksiin, mutta Macri kumosi päätöksen vetollaan.

Tyytymättömyys lisääntyy

”Äänestin Macria ja hallitusta viime vaaleissa, mutta nyt se on loppu. Ymmärrän, että maksuja on nostettava, mutta järkevästi”, kolmen lapsen isä Miguel Silva, 48, sanoo. Hän työskentelee viikot tarjoilijana ja joutui nyt pestautumaan viikonlopputöihin läheiseen parkkitaloon. Silvan vaimon työpäivää toimistossa lyhennettiin juuri kahdeksasta kuteen tuntiin.

Argentiinan peson arvo jatkaa laskuaan ja inflaatio noussee 30 prosenttiin tänä
vuonna, kun virallinen ennuste oli 12 prosenttia.

Mielipidemittauksissa Macria kannattaa enää 35 prosenttia ja häntä vastustaa ensi kertaa yli puolet argentiinalaisista. Äänestäjien aiempi optimismi on vaihtunut peloksi, että tilanne ei parane tulevaisuudessakaan.

”Arvioimme, että Argentiinassa on kahden viime vuoden aikana suljettu yli 7 000 pientä ja keskikokoista yritystä”, pk-yrittäjäjärjestön puheenjohtaja Daniel Moreira sanoo.

Hän pitää erityisen huolestuttavana sitä, että yhä useampi työssä käyvä jää köyhyysrajan alle.

köyhyystyöpolitiikkatalous Argentiina Suomen IPS

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Keltapaitainen nainen keltaista taustaa vasten

Neljäkymmentä vuotta vankeutta keskenmenosta – Ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta ja köyhyys ajavat ihmisiä pakoon Keski-Amerikasta

Sillä aikaa kun elsalvadorilainen Maria Teresa Rivera istui vankilassa keskenmenon vuoksi, jengit uhkailivat hänen 9-vuotiasta poikaansa. Nyt he asuvat pakolaisina Ruotsissa. Keski-Amerikan siirtolaiskriisin taustalla on monimutkainen vyyhti historiallisia, taloudellisia ja suurvaltapolitiikkaan liittyviä syitä.
Ihmisiä, palmuja ja rikkoutuneita katulaattoja

Nälkäisten määrä kasvanut Mosambikissa puoli vuotta sykloni Idain jälkeen – Ihmisiä pyörtyy pelloille ja ruuaksi etsitään villikasveja

1,9 miljoonaa ihmistä tarvitsee yhä apua Mosambikia ja sen naapurimaita viime keväänä runnelleiden hirmumyrskyjen jäljiltä. Viljely on laajoilla alueilla yhä mahdotonta ja apua tarvitaan lisää, vetoavat avustusjärjestöt.
Kolme ihmistä puhujanpöydän takana

”Talouskasvun luominen vain lisäämällä kulutusta ei ole enää toteuttamiskelpoinen vaihtoehto” – Tutkijaryhmä vaatii nopeita keinoja kestävän kehityksen edistämiseksi

Kehittyvissä maissa kasvua yhä tarvitaan, kehittyneissä maissa taas on muutettava tuotanto- ja kulutustapoja, todetaan YK:n pääsihteerin nimittämän työryhmän raportissa, joka arvioi maailman kestävän kehityksen tilaa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari puhujanpöntössä

Yksityistä sektoria korostava kehityspolitiikka jatkuu myös tällä hallituskaudella – Kehitysministeri Ville Skinnari haluaa suomalaisyritykset Afrikan markkinoille

Kehityspolitiikan painopisteet eivät tällä hallituskaudella muutu oleellisesti. Suomi haluaa edelleen kehittää kehitysmaiden yksityistä sektoria mutta edistää samalla myös suomalaisten yritysten mahdollisuuksia, kertoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari (sd) linjapuheessaan.

Tuoreimmat

Nälkäisten määrä kasvanut Mosambikissa puoli vuotta sykloni Idain jälkeen – Ihmisiä pyörtyy pelloille ja ruuaksi etsitään villikasveja
Neljäkymmentä vuotta vankeutta keskenmenosta – Ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta ja köyhyys ajavat ihmisiä pakoon Keski-Amerikasta
”Talouskasvun luominen vain lisäämällä kulutusta ei ole enää toteuttamiskelpoinen vaihtoehto” – Tutkijaryhmä vaatii nopeita keinoja kestävän kehityksen edistämiseksi
Yksityistä sektoria korostava kehityspolitiikka jatkuu myös tällä hallituskaudella – Kehitysministeri Ville Skinnari haluaa suomalaisyritykset Afrikan markkinoille
Uusi kampanja haluaa eroon mainosten stereotyyppisistä sukupuolirooleista – Myös suomalaisyrityksiä kannustetaan mukaan
Myanmarista paenneet rohingyat elävät välitilassa
”Sensuuri elää ja voi hyvin” – Uusi raportti paljastaa, että lehdistönvapautta polkevat maat soveltavat usein taitavasti uutta teknologiaa
”Hiljainen vallankumous” – Pienet ja keskisuuret yritykset tuottavat suurimman osan Afrikan ruuasta
Uusiutuvan energian kapasiteetti on nelinkertaistunut kuluvan vuosikymmenen aikana – Energiasektorin päästöt silti kasvaneet
Etelä-Afrikassa protestoidaan naisten murhia vastaan – Yliopisto-opiskelijan ja nyrkkeilymestarin kuolemat järkyttävät