siirtolaisuus
Raiskaukset eivät ole maahanmuuttokysymys
Raiskaukset eivät ole maahanmuuttokysymys
Maahanmuuttajien seksuaalirikokset ovat puhuttaneet suomalaisia viime aikoina. Amnestyn ihmisoikeustyön johtajan Niina Laajapuron mukaan keskustelu kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden uudelleentulkinnasta ja muut turvapaikanhakijoiden oikeuksia entisestään kaventavat esitykset ovat vastuuttomia ja vievät resursseja pois todellisista ratkaisuista.
Senegalin nuoria varoitetaan siirtolaisuudesta - ”Voisimme sijoittaa Senegaliin sen rahan, jonka käytämme matkustamiseen kohti kärsimyksiä”
Senegalin nuoria varoitetaan siirtolaisuudesta - ”Voisimme sijoittaa Senegaliin sen rahan, jonka käytämme matkustamiseen kohti kärsimyksiä”
Senegalin nuoret turvautuvat siirtolaisuuteen, koska kotimaa ei tarjoa työtä ja etenemisen mahdollisuuksia. Kotimaahansa palanneet paperittomat siirtolaiset kertovat valistustilaisuuksissa hyväksikäytöstä ja kaltoinkohtelusta.
Järjestö kritisoi EU:ta ja Kreikkaa haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden kohtelusta – Lesboksella oli viime vuonna vain yksi hallituksen nimittämä lääkäri
Järjestö kritisoi EU:ta ja Kreikkaa haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden kohtelusta – Lesboksella oli viime vuonna vain yksi hallituksen nimittämä lääkäri
Haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita ei tällä hetkellä aina edes tunnisteta Kreikan saarilla, kertoo avustusjärjestö Oxfam. Se vaatii EU:ta ja Kreikkaa korjaamaan ongelmat.
Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä siirtolaisiksi Keski-Amerikassa
Ilmastonmuutos ajaa ihmisiä siirtolaisiksi Keski-Amerikassa
Turvattomuus ei ole ainoa syy siihen, miksi Keski-Amerikan maista lähdetään siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Elsalvadorilaisen maanviljelijän Gilberto Gómezin kolme lasta lähtivät, kun ilmastonmuutos teki elämästä kotikylässä liian vaikeaa.
Ongelmamme ei ole siirtolaisuus
Ongelmamme ei ole siirtolaisuus
Äärioikeiston kannatus Euroopassa nojaa kolmen vuosikymmenen aikana kasvaneeseen vihaan, kirjoittaa IPS-uutistoimiston kunniapuheenjohtaja, italialainen Roberto Savio. Globalisaatio on rikastuttanut rikkaita ja köyhdyttänyt köyhiä, ja nyt häviäjät ovat vieraantuneet perinteisestä politiikasta.
Siirtolaisten rahalähetykset auttavat köyhiä mutta eivät muuta talouden rakenteita – Italiassa keksittiin ratkaisuksi kanaloihin sijoittaminen
Siirtolaisten rahalähetykset auttavat köyhiä mutta eivät muuta talouden rakenteita – Italiassa keksittiin ratkaisuksi kanaloihin sijoittaminen
Siirtolaisten kotimaihinsa lähettävät rahat ovat tärkeitä, mutta ne eivät kehitä taloutta. Italiassa kokeiltiin uutta konseptia, jonka seurauksena moni filippiiniläinen muutti takaisin kotimaahan huomattuaan, että siellä on mahdollista luoda elinkeinoja ja työtä.
Kreikka vapautti ihmissalakuljetuksesta syytettyjä avustustyöntekijöitä – Uhkana yhä vuosien vankilatuomio
Kreikka vapautti ihmissalakuljetuksesta syytettyjä avustustyöntekijöitä – Uhkana yhä vuosien vankilatuomio
Kreikka pidätti elokuussa muun muassa pakolaisia uimalla turvaan auttaneen syyrialaisen Sarah Mardinin. Ihmisoikeusjärjestöt pitävät avustustyöntekijöihin kohdistuvia salakuljetusyytteitä perusteettomina.
Uusi selvitys luotaa EU:n viime vuosien turvapaikkapolitiikkaa – ”Turvapaikanhakijoiden yksilöllinen ja inhimillinen turvallisuus on jäänyt toissijaiseksi”
Uusi selvitys luotaa EU:n viime vuosien turvapaikkapolitiikkaa – ”Turvapaikanhakijoiden yksilöllinen ja inhimillinen turvallisuus on jäänyt toissijaiseksi”
Suomalaisen SaferGlobe-ajatushautomon selvityksen mukaan EU:n turvapaikkapolitiikassa korostuu valvonta inhimillisen turvallisuuden sijasta.
Luontokotouttaminen tutustuttaa maahanmuuttajanuoret siiliin, suohon ja jokamiehenoikeuksiin – ”Metsä on suomalaisen identiteetin rakentaja”
Luontokotouttaminen tutustuttaa maahanmuuttajanuoret siiliin, suohon ja jokamiehenoikeuksiin – ”Metsä on suomalaisen identiteetin rakentaja”
Luontokotouttaminen on pohjoismaisen kotouttamistyön erikoisuus, jonka tarkoituksena on hälventää maahanmuuttajien luontoon liittyviä pelkoja ja lisätä näiden hyvinvointia. Planin luontokotouttamisretkellä opiskeltiin suomen kielen sanoja, saatiin liikuntaa ja huomattiin, ettei metsä ole pelottava paikka.