Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka
Afganistanilainen dokumentaristi Reza Adib asui perheensä kanssa pakolaisleirillä Kreikassa, kun koronapandemian ensimmäinen aalto iski. Hän taltioi koronakriisin vaikutuksia leirin elämään. Tällä hetkellä Adib asuu Hämeenlinnassa ja työstää dokumenttia kotimaansa elämästä Talebanin valtaannousun jälkeen.
20.10.2021
Lähihoitajana työskennellyt Ali Reza Heidari uhattiin käännyttää Afganistaniin, jossa hän ei ole koskaan käynyt. Nyt hän on saanut vuoden mittaisen, työperustaisen oleskeluluvan.
12.4.2021
Ali Reza Heidari ei ole käynyt koskaan Afganistanissa, mutta silti Suomi saattaa palauttaa hänet sinne.
16.2.2021
Suomessa on viime vuosina kiristetty maahanmuuttajien mahdollisuuksia tuoda perheensä Suomeen. Nyt seitsemässä puolueessa yhdeksästä yli puolet kansanedustajaehdokkaista kannattaa perheenyhdistämisen helpottamista, selviää Amnestyn kyselytutkimuksesta.
25.3.2019
Luontokotouttaminen on pohjoismaisen kotouttamistyön erikoisuus, jonka tarkoituksena on hälventää maahanmuuttajien luontoon liittyviä pelkoja ja lisätä näiden hyvinvointia. Planin luontokotouttamisretkellä opiskeltiin suomen kielen sanoja, saatiin liikuntaa ja huomattiin, ettei metsä ole pelottava paikka.
28.11.2018
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin järjestämässä mielenosoituksessa luovutettiin sisäministeri Kai Mykkäselle (kok) vetoomus, jotta ketään ei palautettaisi Afganistaniin. ”Haluamme, että hengellämme ei pelata poliittista peliä”, vetosi afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti Mohammad Javid.
9.10.2018
Suomen Pakolaisapu halusi tänä vuonna antaa tunnustusta etenkin teknologisille innovaatioille, jotka edistävät kotoutumista.
19.9.2018
Suomen Pakolaisapu jakaa tänä vuonna tunnustusta maahanmuuttajien kotoutumista edistäville teknologisille innovaatioille.
13.9.2018
Turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa vähentynyt, mutta pakolaiskiintiö aiotaan siitä huolimatta pitää ennallaan ensi vuonna. ”Jos nyt ei ole hyvä aika nostaa pakolaiskiintiötä, niin milloin”, ihmettelee Suomen Pakolaisavun asiantuntija Ida Schaumann.
29.8.2018
Tilaa aihepiirin Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka RSS-syöte