Teija Laakso
Energiaraportti: Sähköä on nyt yli miljardilla ihmisellä enemmän kuin vuosikymmen sitten – Silti monissa maissa polttopuun keräykseen ja ruuanlaittoon menee yhä työviikon verran tunteja
Energiaraportti: Sähköä on nyt yli miljardilla ihmisellä enemmän kuin vuosikymmen sitten – Silti monissa maissa polttopuun keräykseen ja ruuanlaittoon menee yhä työviikon verran tunteja
Energiaköyhyys keskittyy etenkin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, jossa 567 miljoonalla ihmisellä ei ole sähköä, kerrotaan tuoreessa raportissa.
Rikkaille maille kritiikkiä ilmastorahoitustilastojen paisuttelusta –”Yhdysvalloissa ihmiset käyttävät kissojensa ja koiriensa ruokkimiseen enemmän rahaa”
Rikkaille maille kritiikkiä ilmastorahoitustilastojen paisuttelusta –”Yhdysvalloissa ihmiset käyttävät kissojensa ja koiriensa ruokkimiseen enemmän rahaa”
Oxfam-järjestön mukaan rikkaat maat ovat ohjanneet todellista ilmastorahoitusta köyhille maille alle kolmanneksen siitä, mitä ne itse ovat väittäneet. Tällä viikolla järjestettävässä Bonnin ilmastokokouksessa on määrä keskustella ilmastorahoituksesta, mutta sopuun on vaikea päästä.
Ukrainan sodan on pelätty vievän huomiota muilta kriiseiltä – Vaikutukset alkavat nyt todella näkyä, varoittaa avustusjärjestö
Ukrainan sodan on pelätty vievän huomiota muilta kriiseiltä – Vaikutukset alkavat nyt todella näkyä, varoittaa avustusjärjestö
Afrikan maihin suunnattiin viime vuonna noin seitsemän prosenttia vähemmän apua kuin edellisvuonna. Kymmenen laiminlyödyn pakolaiskriisin vaikutusten torjumiseen onnistuttiin keräämään vain neljännes summasta, joka kerättiin Ukrainaa varten, kertoo Norjan pakolaisneuvosto. Sen mukaan maailmalla olisi varaa parempaan.
Europarlamentti hyväksyi kantansa odotettuun yritysvastuudirektiiviin – Nyt alkavat neuvottelut laista, joka velvoittaisi yritykset huolehtimaan ihmisoikeuksista ja ympäristöstä
Europarlamentti hyväksyi kantansa odotettuun yritysvastuudirektiiviin – Nyt alkavat neuvottelut laista, joka velvoittaisi yritykset huolehtimaan ihmisoikeuksista ja ympäristöstä
Europarlamentti on hyväksynyt pelättyä kunnianhimoisemman kannan yritysvastuudirektiiviin. Tavoitteena on, että direktiivi saadaan säädettyä ennen ensi vuoden eurovaaleja.
ILO: Joka viidennellä työtä haluavalla ei ole kehitysmaissa töitä
ILO: Joka viidennellä työtä haluavalla ei ole kehitysmaissa töitä
Globaalit työllisyysluvut ovat palautumassa pandemiaa edeltävälle tasolle, mutta etenkin Afrikan maissa toipuminen on hidasta.
Maailman terveysjärjestö: Tupakanviljelyn loputtava, ruokaa tilalle
Maailman terveysjärjestö: Tupakanviljelyn loputtava, ruokaa tilalle
Nälkäisten määrä on viime vuosina kasvanut, mutta yli kolme miljoonaa hehtaaria hedelmällistä maata on yhä tupakkaviljelminä. Viljelijöiden on kuitenkin vaikea vaihtaa alaa, sillä moni on ylivelkaantunut.
Eriarvoisuus hätkähdyttää yhä Nepalissa kehitysyhteistyötä tekevää Mimosa Hedbergiä, mutta kyynisyydelle ei ole sijaa – ”Tällä alalla on pakko olla vähän idealisti”
Eriarvoisuus hätkähdyttää yhä Nepalissa kehitysyhteistyötä tekevää Mimosa Hedbergiä, mutta kyynisyydelle ei ole sijaa – ”Tällä alalla on pakko olla vähän idealisti”
Suomen Lähetysseuran viestinnän asiantuntija Mimosa Hedberg kirjoitti kirjan kokemuksistaan Nepalissa, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. Viiden vuoden työrupeaman aikana paikallisten ihmisten sitkeys ja halu kehittää maata on tehnyt häneen vaikutuksen. ”Nepalin haasteet korostuvat helposti, mutta monet asiat ovat täällä hyvin.”
Kuukautisköyhyydessä on kyse enemmän köyhyydestä kuin kuukautisista
Kuukautisköyhyydessä on kyse enemmän köyhyydestä kuin kuukautisista
Se, että ihmisellä ei ole varaa kuukautissuojiin, on megalomaanisen iso ongelma. Sen voisi Suomessa ratkaista esimerkiksi paremmalla perusturvalla, kirjoittaa Maailma.netin päätoimittaja Teija Laakso.
Kuivuudesta kärsivään Afrikan sarveen saatiin viimein sadetta – Nyt uhkana ovat tulvat ja edessä hidas toipuminen
Kuivuudesta kärsivään Afrikan sarveen saatiin viimein sadetta – Nyt uhkana ovat tulvat ja edessä hidas toipuminen
Yli 43 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä Etiopiassa, Somaliassa ja Keniassa. Tänä keväänä on pitkästä aikaa saatu sadetta, mutta kriisistä toipuminen kestää pitkään ja voi jäädä kesken, kun seuraava kriisi taas alkaa.