Teija Laakso
Amnesty vaatii Sudanin asevientikiellon laajentamista sotarikosten vuoksi – Sairaaloihin ja kirkkoihin on hyökätty
Amnesty vaatii Sudanin asevientikiellon laajentamista sotarikosten vuoksi – Sairaaloihin ja kirkkoihin on hyökätty
Sekä armeija että puolisotilaalliset RSF-joukot ovat iskeneet tahallaan Sudanissa siviilejä vastaan, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Konfliktia on paennut jo lähes neljä miljoonaa ihmistä ja yli 20 miljoonaa on ruokakriisissä
Nälkäisten määrä on yhä merkittävästi suurempi kuin ennen koronapandemiaa – 735 miljoonalla ei ole tarpeeksi ruokaa
Nälkäisten määrä on yhä merkittävästi suurempi kuin ennen koronapandemiaa – 735 miljoonalla ei ole tarpeeksi ruokaa
Nälkää aiheuttavat tekijät, kuten ilmastonmuutos ja konfliktit, ovat ”uusi normaali”, todetaan YK-järjestöjen raportissa.
Ghana liittyi kuolemantuomion poistaneiden maiden joukkoon
Ghana liittyi kuolemantuomion poistaneiden maiden joukkoon
Ghana ei ole teloittanut ihmisiä 30 vuoteen, mutta oikeusistuimet ovat yhä langettaneet kuolemantuomioita. Nyt parlamentti on äänestänyt kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta – perustuslakia lukuun ottamatta.
Uusi raportti: Trooppinen sademetsäkato kiihtyi viime vuonna lupauksista huolimatta – Metsää hävisi 11 jalkapallokentällistä minuutissa
Uusi raportti: Trooppinen sademetsäkato kiihtyi viime vuonna lupauksista huolimatta – Metsää hävisi 11 jalkapallokentällistä minuutissa
Glasgow’n ilmastokokouksessa vuonna 2021 luvattiin kääntää metsäkato laskuun, mutta se on kiihtynyt, selviää uusista tilastoista. Eniten metsää katosi Brasiliassa.
YK:n ”häpeälista” lasten oikeuksien rikkojista herättää jälleen kritiikkiä – Venäjä mukana, Israel ei
YK:n ”häpeälista” lasten oikeuksien rikkojista herättää jälleen kritiikkiä – Venäjä mukana, Israel ei
Konflikteissa on kuollut tai haavoittunut viimeisen vuoden aikana lähes 9 000 lasta, selviää YK:n pääsihteerin vuotuisesta raportista. Raportin liitteenä oleva lista lapsen oikeuksia konflikteissa rikkovista maista herättää usein kritiikkiä, eikä siltä vältytty tänäkään vuonna.
Käsien pesemättä jättäminen voi tappaa – Raportin mukaan paremmat vesi-, hygienia- ja sanitaatiopalvelut pelastaisivat 1,4 miljoonaa ihmishenkeä vuosittain
Käsien pesemättä jättäminen voi tappaa – Raportin mukaan paremmat vesi-, hygienia- ja sanitaatiopalvelut pelastaisivat 1,4 miljoonaa ihmishenkeä vuosittain
Etenkin ripulitaudit ja hengitystieinfektiot leviävät likaisen veden välityksellä. Tautikuolemat keskittyvät etenkin kehittyviin maihin, mutta rikkaissakin maissa ripulitauteja voitaisiin välttää paremmalla käsihygienialla, käy ilmi WHO:n raportista.
Sateenkaari-ihmisten vaino kiihtyy Keniassa, jonne ajetaan yhtä tiukkaa homolakia kuin Ugandassa – ”Pahalta näyttää”, sanoo Suomessa vieraileva ihmisoikeusaktivisti Ishmael Bahati
Sateenkaari-ihmisten vaino kiihtyy Keniassa, jonne ajetaan yhtä tiukkaa homolakia kuin Ugandassa – ”Pahalta näyttää”, sanoo Suomessa vieraileva ihmisoikeusaktivisti Ishmael Bahati
Mombasalainen PEMA Kenya -järjestö kouluttaa uskonnollisia johtajia kohtaamaan pelkonsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Viime vuosina väkivalta onkin vähentynyt, mutta uusi lakiesitys uhkaa romuttaa hyvän kehityksen.
Kestävän kehityksen tavoitteiden puoliväli on käsillä – Tuoreen raportin mukaan yhtäkään ei tällä menolla saavuteta
Kestävän kehityksen tavoitteiden puoliväli on käsillä – Tuoreen raportin mukaan yhtäkään ei tällä menolla saavuteta
YK:n vuonna 2015 hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet ovat matkalla kohti epäonnistumista. Tuoreessa raportissa vaaditaan hallituksilta vahvempaa sitoutumista äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja muihin tavoitteisiin. Menestyjämaihin kuuluu muun muassa Suomi.
Tutkimus: Toisin kuin pelätään, fossiilisista polttoaineista luopuminen haittaisi eniten rikkaita
Tutkimus: Toisin kuin pelätään, fossiilisista polttoaineista luopuminen haittaisi eniten rikkaita
Fossiilisista polttoaineista luopuminen vähentäisi niihin investoineiden vaurautta, mutta heistä suurin osa on rikkaita, joihin menetykset eivät vaikuttaisi kovin paljon, kertoo tuore tutkimus.