Siirtolaisuus ja pakolaisuus
Palestiinalaisia pakeni joukoittain Libanoniin 70 vuotta sitten, kun Israelin valtio perustettiin. Heillä ei vieläkään ole kansalaisoikeuksia. Pakolaisleireissä elämä on usein raskasta, köyhää ja rajallista, mutta elämänilo voi löytyä vaikkapa lastenkasvatuksesta tai työstä.
9.1.2019
Siirtolaisten kotimaihinsa lähettävät rahat ovat tärkeitä, mutta ne eivät kehitä taloutta. Italiassa kokeiltiin uutta konseptia, jonka seurauksena moni filippiiniläinen muutti takaisin kotimaahan huomattuaan, että siellä on mahdollista luoda elinkeinoja ja työtä.
13.12.2018
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi jälleen EU:n ja Libyan yhteistyötä siirtolaisten tulon estämisessä Eurooppaan. Vuosi kohutun orjavideon julkaisun jälkeen uudelleensijoituspaikkoja on luvattu pakolaisille ja turvapaikanhakijoille vain vähän.
12.11.2018
Katolisen kirkon keväällä julkistaman kyselyn mukaan 44 prosenttia hondurasilaisista suunnittelee maastamuuttoa. Maan asiantuntijat syyttävät yhteiskunnan eliittiä tuhansien joukkopaosta.
30.10.2018
Ihmiset muuttavat rutkasti enemmän kotimaidensa sisällä kuin rajojen yli, vaikka uutisten perusteella voisi luulla muuta. Tutkija Andrea Cattaneo sanoo, että maaseudulla esimerkiksi viljavarastojen, kylmäsäilytyksen ja tukkumarkkinoiden kehittäminen loisi työpaikkoja ja houkuttelisi siten ihmisiä jäämään sijoilleen.
24.10.2018
Australia on siirtänyt vuosien ajan siirtolaisia ja pakolaisia Tyynenmeren saarille. Moni heistä oireilee psyykkisesti epävarmuuden ja huonojen elinolosuhteiden vuoksi. Lääkärit ilman rajoja kertoo jopa vain 9-vuotiaista lapsista, jotka halusivat mieluummin kuolla kuin elää Naurulla.
15.10.2018
Dakarilaisen Radio Oxy Jeunes'n ohjelmassa Eurooppaan siirtolaiseksi mielineet kertovat kokemuksistaan samaa suunnitteleville. Viestillä halutaan tavoittaa myös lastensa matkoja rahoittavat vanhemmat.
18.9.2018
Keniaan, Tansaniaan ja Ugandaan kanavoidaan yhä vähemmän apurahaa, vaikka maissa on moninkertaisesti enemmän pakolaisia kuin länsimaissa, varoittaa Norjan pakolaisneuvosto.
11.9.2018
Miljoonat pakolaislapset eivät pääse kouluun. Määrä on noussut puolella miljoonalla vain yhden vuoden aikana, selviää YK:n pakolaisjärjestön raportista.
30.8.2018
Tilaa aihepiirin Siirtolaisuus ja pakolaisuus RSS-syöte