sota ja rauha

Järjestöt pelkäävät LRA:n vastaisten toimien vaikutuksia

Keski-Afrikassa toimiva sissiliike LRA saattaa kostaa mahdolliset sotilastoimet siviileille, varoittavat järjestöt.

"Itsemurhapommittaja joutuu helvettiin"

Itsemurhaiskujen tekijät sanovat toimivansa islamin nimissä, mutta moni pakistanilainen uskonoppinut tuomitsee tappamisen islamin vastaisena.

Selvitys: EU rakentaa, Israel tuhoaa

Israelin hyökkäykset ovat aiheuttaneet 50 miljoonan euron tuhot EU:n maksamille kohteille palestiinalaisalueilla kymmenen vuoden aikana, tuore selvitys kertoo.

Vaikenemisen aika ohi Kambodžassa

Kambodžassa järjestetään historiankursseja opettajille, jotta maan synkästä menneisyydestä voidaan alkaa puhua myös kouluissa.

Unohdettu katastrofi paisuu Sudanien rajalla

Hamid Yussef Bashir kertoo kävelleensä 17 päivää viiden lapsensa ja vaimonsa kanssa päästäkseen pakolaisleirille Etelä-Sudaniin.

Paine USA:n vetäytymiseksi Afganistanista kasvaa

Yhdysvaltojen vetämät rauhanneuvottelut talebanien kanssa ovat epäonnistuneet, arvioi International Crisis Group.

Kolumni: Mitä tehdä Syyrialle?

Syyriassa jatkuva tappaminen ja kärsimys saa meidät kaikki epätoivoisiksi. Asialle on kuitenkin myös rauhanomaisia vaihtoehtoja, sanoo Johan Galtung.

Kommentti: Suomen puolustus ei kaipaa risteilyohjuksia

Puolustusministeriö on ostamassa käsittämättömän kalliita yhdysvaltalaisia ohjuksia, jotka on suunniteltu ensisijaisesti hyökkäysaseeksi, arvioi Teemu Matinpuro.

Imperialismi, despotismi ja demokratia Syyriassa

Kun etsitään ratkaisua Syyrian tilanteeseen, tulisi hylätä linjavedot fasismin sekä imperialismin välillä ja pyrkiä kolmanteen, parempaan ratkaisumalliin, kirjoittaa Joseph Massad.

Libyan ihmiskauppiaat hyötyvät vierastyöläisten ahdingosta

Ränsistynyt lentoterminaali Libyan Tripolissa kuhisee nigerialaisia, jotka odottavat kyytiä kotiin. Moni länsiafrikkalainen haluaisi kuitenkin Eurooppaan.

Misrata palailee arkeen, jälleenrakennusraha viipyy

Libyan Misrata on pitänyt maan ensimmäiset kuntavaalit, mutta odottaa koko maan tavoin jälleenrakennusvaroja väliaikaiselta hallitukselta.

Annetaan Irakin hajota!

Irakin sodassa kävi niinkuin Yhdysvalloille on tapana käydä: sota voitettiin, mutta rauha hävittiin.

Hyvinvointi ja sananvapaus laskussa Irakissa

Irakin sodan päättyminen ei ole parantanut maan asukkaiden elämää, vaan yhä useampi kamppailee arjen kanssa.

Yhdysvallat juonittiin ulos Irakista

Yhdysvaltalaisten Irakiin asettama hallitus tuhosi maan kunnianhimoiset suunnitelmat Lähi-idässä, kirjoittaa Gareth Porter.

YK syyttää Syyrian sotilaita rikoksista ihmisyyttä vastaan

Väkivaltaisuudet demokratiaa vaativia siviilejä kohtaan ovat kiihtyneet dramaattisesti, YK sanoo.

"Egypti on epäonnistunut tilanteen parantamisessa"

Amnestyn mukaan tilanne Egyptissä on mennyt osin jopa pahemmaksi kuin Hosni Mubarakin aikaan.

Amnesty vaatii ihmisoikeustarkkailijoita Syyriaan

Syyrian ja Arabiliiton sopimuksen jälkeen yli sata ihmistä on kuollut väkivaltaisuuksissa.

Gallup: Kärsimys kasvanut Afganistanissa

Yhä useampi afganistanilainen kokee kärsimystä, kertoo tuore kyselytutkimus.

Nepalissa sisällissodan jälkeen "hiljaisuuden salaliitto"

Koska Nepalin sisällissodan molemmat osapuolet ovat mukana politiikassa, vanhoista kauheuksista ei tahdota puhua, sanoo toimittaja Kunda Dixit.
Tilaa aihepiirin sota ja rauha RSS-syöte