ihmisoikeudet | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

ihmisoikeudet

Argentiina harkitsee vapaata aborttia

Aborttia käsittelevä graffiti Argentiinassa

Argentiina harkitsee vapaata aborttia

Abortti on Argentiinassa sallittu vain harvoissa tapauksissa. Nyt maan parlamentti ryhtyy pohtimaan ensimmäistä kertaa aborttisääntelyn vapauttamista.

Opetusministeriö perui rauhantyön rahoitusleikkaukset – järjestöjen vyönkiristyslinja jatkuu silti

Eurokolikoita ja -seteleitä

Opetusministeriö perui rauhantyön rahoitusleikkaukset – järjestöjen vyönkiristyslinja jatkuu silti

Rauhanjärjestöt saavat tänä vuonna lähes saman verran opetus- ja kulttuuriministeriön tukea kuin viime vuonnakin. Monet pienet järjestöt ovat kuitenkin pudonneet pois tuensaajien joukosta kokonaan.

Valtarakenteet horjuvat Etiopiassa – uudelta pääministeriltä odotetaan paljon

Etiopian entinen pääministeri Hailemariam Desalegn ja muita ihmisiä

Valtarakenteet horjuvat Etiopiassa – uudelta pääministeriltä odotetaan paljon

Etiopia oli 25 vuotta rauhan saareke kuohuvan Afrikan sarven juuressa, mutta viime vuodet maa on ollut poikkeustilassa. ”Ei ole takuita siitä, etteikö Etiopia voisi suistua kaaokseen ja väkivaltaan”, sanoo oikeustieteilijä Awol Allo.

Somekampanja vaatii kulta- ja jalokiviyhtiöiltä vastuullisuutta

Kaksi sierraleonelaista miestä kaivaa maata ja etsii timantteja.

Somekampanja vaatii kulta- ja jalokiviyhtiöiltä vastuullisuutta

Sosiaalisen median #BehindTheBling-kampanjan ansiosta tuhannet ihmiset ovat tviitanneet ja lähettäneet viestejä kulta- ja jalokiviyhtiöille. Ihmisiä kiinnostaa jalokivituotannon vastuullisuus.

Voiko Suomen turvapaikkajärjestelmää vielä pitää oikeudenmukaisena? – Maahanmuuton asiantuntijat löytävät paljon ongelmakohtia

Tervetuloa Suomeen -viiri

Voiko Suomen turvapaikkajärjestelmää vielä pitää oikeudenmukaisena? – Maahanmuuton asiantuntijat löytävät paljon ongelmakohtia

Suomesta Irakiin palautetun miehen kuolema on herättänyt kysymyksiä siitä, toimiiko Suomen turvapaikka- ja pakolaispolitiikka oikeudenmukaisin perustein. Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen on huolissaan kiristyksistä, joihin poliittinen ilmapiiri on vaikuttanut hänen mukaansa liikaa.

Iranin huiviprotesti poiki syytteen ”moraalittomuuteen kannustamisesta”

Iranin lippuun kietoutunut nainen katsomossa

Iranin huiviprotesti poiki syytteen ”moraalittomuuteen kannustamisesta”

Iranin naiset protestoivat vuodenvaihteessa maan huivipakkoa vastaan. Nyt yksi aktivisteista on saanut syytteen, joka voi johtaa jopa vankeustuomioon.

Jemenin sotaa kritisoineelle bahrainilaisaktivistille viiden vuoden vankilatuomio

Bahrainin lippu, taustalla pääkaupunki Manaman rakennuksia

Jemenin sotaa kritisoineelle bahrainilaisaktivistille viiden vuoden vankilatuomio

Nabeel Rajab sai tuomion muun muassa väärän tiedon levittämisestä sota-aikana sekä vieraan valtion loukkaamisesta.

Amnestyn vuosiraportti: Viha muuttunut sanoista teoiksi – Suomelle moitteita translaista

Mielenosoittaja ämyrin kanssa

Amnestyn vuosiraportti: Viha muuttunut sanoista teoiksi – Suomelle moitteita translaista

Viime vuonna maailman johtajat polkivat kilvan ihmisoikeuksia, mutta kansa myös ryhtyi kapinoimaan ihmisoikeusloukkauksia vastaan, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Tilaa aihepiirin ihmisoikeudet RSS-syöte