Ihmisoikeudet

Etsintäkuulutusesite kadonneesta naisesta tienvarren pylväässä.

Tuhansia ihmisiä katoaa El Salvadorissa vuosittain – Taustalla sisällissodan kipeä perintö

Sisällissodan jäljistä yhä kärsivän El Salvadorin murhien ja katoamisten taustalla ovat perinteisesti olleet rikollisryhmät, mutta viime vuosien katoamisiin ovat voineet syyllistyä muutkin tahot. Naisten murhian taustalla on myös perheväkivaltaa.
Mielenosoittajia Black Lives Matter -kylttien kera.

YK perusti uuden toimielimen rasismin kitkemiseksi – Myös poliisiväkivallan juurisyitä aiotaan tutkia

YK on perustanut uuden ”afrikkalaista alkuperää olevien foorumin” rasismin kitkemiseksi sekä erillisen tutkijapaneelin selvittämään rasistista poliisiväkivaltaa. Taustalla on muun muassa Yhdysvallassa aktivoitunut Black Lives Matter -liike.
Nainen puolilähikuvassa istumassa pöydän takana.

Filippiinien huumesodassa on todennäköisesti tapahtunut rikoksia ihmisyyttä vastaan – Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä vaatii virallista tutkintaa

Kansainvälinen rikostuomioistuin on tutkinut Filippiinien väkivaltaista huumesotaa vuodesta 2018 alkaen, mikä on johtanut maan eroamiseen tuomioistuimesta. Virallinen tutkintaprosessi voidaan silti aloittaa, sanoo tuomioistuimen pääsyyttäjä, virastaan pian väistyvä Fatou Bensouda.
Mies puolilähikuvassa.

”Suomalaisten ei pitäisi ottaa demokratiaa itsestäänselvyytenä”, vetoaa kansalaisaktivismin veteraani Maina Kiai, joka seuraa huolestuneena koronan vaikutuksia ihmisoikeuksiin

Koronapandemian aikana valeuutiset ovat lisääntyneet, kansalaisvapauksia on rajoitettu ja autoritaaristen johtajien otteet ovat tiukentuneet. Demokratian säilyttäminen vaatii valppautta, myös Suomessa, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin asiantuntija Maina Kiai.
Miesten kuvia sisältävä juliste talon seinässä.

Sri Lankan uusvanha johto on luonut pelon ilmapiirin, jossa aktivistit joutuvat varomaan sanojaan ja syytteen voi saada pienestäkin kritiikistä – ”Tilanne on nyt pahempi kuin sodan aikana”

Rajapaksan veljekset nousivat Sri Lankassa valtaan lyhyen tauon jälkeen vuonna 2019. Presidentin valtaoikeuksia on lisätty, maan johtoon nimetty armeijan henkilökuntaa ja toisinajattelijoita on pidätetty. ”Hallitus yrittää käyttää kaikkia keinoja, jotta kansalaisyhteiskunta ei voisi tehdä mitään merkityksellistä”, kertoo Maailma.netin haastattelema ihmisoikeusaktivisti.
Musta hijab-huivi mallinuken päässä.

Ranskan uusi huivikielto uhkaa uskonnonvapautta globaalisti

Ranskan senaatin edustajat ovat äänestäneet uuden, muslimien pukeutumista rajoittavan lain puolesta. Taustalla on ajatus siitä, että naiset saisivat pukeutua miten haluavat ilman miesten pakottamista. Tämä periaate kuitenkin olettaa jo itsessään naisten ja tyttöjen olevan voimattomia miestensä edessä, muistuttavat Salaado ja Faisa Qasim.
Erivärisiä kankaisia kasvomaskeja roikkumassa narulla.

Amnesty: Koronapandemia on syventänyt eriarvoisuutta ja tarjonnut verukkeita polkea ihmisoikeuksia – ”Myös Suomessa korona on tehnyt rakenteellisen epätasa-arvon näkyväksi”

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreen vuosiraportin mukaan koronapandemian varjolla valtiot ovat rajoittaneet sananvapautta ja käyttäneet ylimitoitettua voimaa. Samalla niin maiden välinen kuin sisäinenkin epätasa-arvo on tullut näkyväksi.
Nainen puolilähikuvassa istumassa pöydän takana.

Alustava tutkinta Nigerian sotarikoksista valmistui: Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjän mukaan sekä Boko Haram että turvallisuusjoukot syyllistyneet vakaviin rikkomuksiin

Ääriliike Boko Haram ja Nigerian turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet muun muassa murhiin, raiskauksiin, kidutukseen ja lasten värväämiseen taistelijoiksi, sanoo ICC:n syyttäjä Fatou Bensouda. Hän vaatii, että tuomioistuin aloittaa rikoksista virallisen tutkinnan.
Kertakäyttöhansikkaaseen verhottu käsi pitelee kädessään maapalloa.

Amnestyn ihmisoikeustunnustus Suomen terveydenhuollon henkilöstölle – ”Pelkkä kiitos ei riitä”

Suomen Amnesty kiittää tämänvuotisella Kynttiläpalkinnollaan terveydenhuollon henkilökuntaa, joka on joustanut koronapandemian aikana. ”Poikkeuksellinen kuormitus ja riskialtis työ tulisi myös kompensoida rahallisesti”, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Vanhanaikainen tykki merenrannassa.

Ruotsalaisten ja suomalaisten osuus orjakaupan historiassa on lakaistu maton alle – ”Emme ehkä olleet suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia”, sanovat suomalaistutkijat

Tutkija-dokumentaristi Jouko Aaltosen ja dosentti Seppo Sivosen kirja kertoo muun muassa Ruotsin omistamasta karibialaisesta Saint-Barthélemyn saaresta, josta tuli orjakaupan keskus. Vielä nykyäänkin asian vähättely on Ruotsissa yleistä, ja saareen suhtaudutaan jopa nostalgisesti, sanoo Aaltonen.
Mielenosoittajia kuvien ja kylttien kera

Raportti: Yritysten ihmisoikeusloukkauksia vastustavat aktivistit yhä useammin hyökkäysten kohteena

Kansainvälinen Business & Human Rights Resource Centre -järjestö on listannut viidessä vuodessa yli 2 000 ihmisoikeuspuolustajiin kohdistunutta hyökkäystä. Taustalla on sen mukaan usein ajattelu, joka asettaa taloudelliset hyödyt ympäristön ja ihmisoikeuksien suojelun edelle.
Intian pääministeri Narendra Modi Global Business Forumin puhujanpöntössä

Itsevaltaisten johtajien kovat otteet eivät ole enää yksittäistapauksia – Ihmisoikeusjärjestelmän heikkeneminen huolettaa järjestöjä ympäri maailman

Ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön FIDH:n kongressissa nousi esiin muun muassa Filippiinien ero kansainvälisestä rikostuomioistuimesta sekä Intian demokratian heikentyminen. Taipeissa järjestettyyn kokoukseen osallistuneen Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kaari Mattilan mukaan ihmisoikeuksia suojeleva kansainväliset rakenteet ovat nyt koetuksella.
Katunäkymä Havannassa

Kuuba syyttää oppositiojohtajaa murhayrityksestä – Silminnäkijät: poliisi hyppäsi auton eteen

Kuuba on vanginnut oppositioryhmä UNPACUn johtajan José Daniel Ferrer Garcían ja pitää tätä eristyksissä. Ferrer García on pidätetty useita kertoja aiemminkin, nyt häntä syytetään siviilipoliisin murhayrityksestä.
Mielenosoittaja ämyrin kanssa

Amnestyn vuosiraportti: Viha muuttunut sanoista teoiksi – Suomelle moitteita translaista

Viime vuonna maailman johtajat polkivat kilvan ihmisoikeuksia, mutta kansa myös ryhtyi kapinoimaan ihmisoikeusloukkauksia vastaan, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
Pilvenpiirtäjiä Makatissa Filippiineillä

Filippiinien ihmisoikeusaktivisteista tuli valtion vihollisia - ”meillä on turvaton olo”

Filippiinien viime vuonna valittu presidentti Rodrigo Duterte on uhannut tappaa ihmisoikeusaktivisteja. Suomessa vieraillut alkuperäiskansojen naisten oikeuksia edistävä aktivisti Judy A. Pasimio toivoo, että länsimaat painostaisivat kovemmin maata.
Picture of Chelsea Manning

Amnesty: Ihmisoikeuspuolustajia uhataan yhä enemmän – tila kapenee myös Suomessa

Viime vuonna maailmassa tapettiin lähes kaksi kertaa enemmän ihmisoikeuspuolustajia kuin sitä edellisenä. Amnesty on aloittamassa uuden kampanjan heidän suojelemisekseen.
Tilaa aihepiirin Ihmisoikeudet RSS-syöte