Uganda toteutti uhkauksensa – YK:n ihmisoikeustoimisto joutui sulkemaan ovensa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uganda toteutti uhkauksensa – YK:n ihmisoikeustoimisto joutui sulkemaan ovensa

YK:n ihmisoikeustoimisto joutui lähtemään Ugandasta 18 vuoden jälkeen. Huolena on etenkin kansalaisyhteiskunnan ja vähemmistöjen kohtalo, sillä maa tukahduttaa kovin ottein toisinajattelijoita ja sääti hiljattain yhden maailman tiukimmista homoseksuaalisuuden kriminalisoivista laeista.

Mies puolilähikuvassa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk sanoi olevansa pahoillaan toimiston sulkemisesta Ugandassa. Kuva: Violaine Martin / UN Geneva / CC BY-NC-ND 2.0 DEED.

YK:n ihmisoikeustoimisto on joutunut lopettamaan toimintansa Ugandassa. Syynä on se, että maan hallitus kieltäytyi uusimasta vuodesta 2005 alkaen voimassa ollutta yhteistyösopimusta.

Uganda ilmoitti päätöksestä jo helmikuussa eikä suostunut enää perumaan sitä. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto ilmoitti viime perjantaina, että toimisto suljetaan lauantaina.

Tilanne on herättänyt huolta, sillä Ugandan ihmisoikeustilanne on kehno. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk ilmaisi tiedotteessa huolensa ihmisoikeustilanteen kehityksestä etenkin vuoden 2026 vaalien alla, sillä ilmapiiri ihmisoikeuspuolustajia, kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja toimittajia kohtaan on Ugandassa yhä vihamielisempi. 

Türk muistutti, että useimmat 54 järjestöstä, jotka suljettiin mielivaltaisesti elokuussa 2021, ovat yhä suljettuja. Hän varoitti Ugandaa myös luopumasta sitoutumisesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja sanoi, että homoseksuaalisuuden vastainen laki vaikuttaa jo ugandalaisiin kielteisesti.

Ugandan keväällä tiukennettua homoseksuaalisuuden kriminalisoivaa lakia on pidetty yhtenä maailman ankarimmista. Pelkästään homoseksuaalisuuden ”edistämisestä” voi saada vankilatuomion.

”Ugandan ihmisoikeuskomitea, pitkäaikainen kumppanimme ihmisoikeuksien suojelussa ja edistämisessä, on kroonisesti alirahoitettu ja henkilöstöltään alimitoitettu. Tiedot poliittisesta sekaantumisesta sen mandaattiin heikentävät sen legitimiteettiä, riippumattomuutta ja puolueettomuutta”, Türk varoitti.

Ugandan oma hallinto perusteli päätöstä jättää YK:n ihmisoikeustoimiston mandaatti uusimatta sillä, että hallitus on jo sitoutunut ihmisoikeuksien suojeluun ja että Ugandassa on vahvat instituutiot ja kansalaisjärjestöt. Päätös ajaa YK maasta tuli kuitenkin vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun YK:n kidutuksen vastainen komitea oli vaatinut maata tutkimaan turvallisuusviranomaisten väkivaltaa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston alkuperäisenä tehtävänä Uganadssa oli parantaa ihmisoikeustilannetta maan pohjoisosien konfliktialueilla, mutta vuonna 2009 mandaatti ulotettiin koko maahan. Sillä oli useita aluetoimistoja.

Ugandan-toimistojen sulkemisen jälkeen YK:n ihmisoikeusvaltuutetulla on vastaavanlaisia maatoimistoja 16 maassa. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia