Ympäristö | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ympäristö

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Norsun veden äärellä.

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Botswanassa on kuollut tänä vuonna satoja norsuja. Virallinen syy on sinilevä, mutta tutkinnan läpinäkymättömyys on synnyttänyt spekulointia siitä, että hallitus yrittää peitellä jotakin kuolemiin liittyvää.

27.10.2020

Oikeus määräsi Kenian viranomaiset jättikorvauksiin lyijymyrkytyksen uhreille – Kaikki sai alkunsa Phyllis Omidosta, joka on nyt monien sankari

Nainen kyykyssä ruohikossa, vieressä puuristi.

Oikeus määräsi Kenian viranomaiset jättikorvauksiin lyijymyrkytyksen uhreille – Kaikki sai alkunsa Phyllis Omidosta, joka on nyt monien sankari

Viranomaiset ovat antaneet saastuttavan teollisuuden toimia Keniassa suhteellisen vapaasti, mutta ympäristöaktivisti Phyllis Omidon ansiosta tilanne on muuttumassa. Muun muassa suomalaiselta KIOS-säätiöltä tukea saanut Omido sai suljettua saastuttavan metallisulaton ja on voittanut myös oikeusjutun sitä vastaan – hallitus tosin yrittää valittaa päätöksestä.

30.9.2020

WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”

Tiikeri vihreässä vedessä.

WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”

Ihmisen toiminta kutistaa kovaa vauhtia selkärankaisten villieläinten elintilaa. WWF:n raportti tarjoaa ratkaisuksi suojelun lisäämistä, mutta muistuttaa, että lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista kulutus- ja tuotantotapojen muutosta.

10.9.2020

”Naissoturit” suojelevat sademetsiä – Alkuperäiskansojen partiointi pelastaa metsää Amazonilla

Metsää joen rannalla.

”Naissoturit” suojelevat sademetsiä – Alkuperäiskansojen partiointi pelastaa metsää Amazonilla

Alkuperäiskansojen metsäpartiot pitävät huolta siitä, että suojelusäännöksiä kunnioitetaan ja että metsurit pysyvät poissa alkuperäiskansojen alueilta. ”Miksi me lähdimme tähän? Koska olemme äitejä. Jos me emme toimi, ei kohta ole koko metsää”, sanoo ”metsän soturien” jäsen Paula Guajajara.

7.9.2020

Raportti: Koronapandemian kaltaiset taudit yleistyvät, jos luonnon riistoon ei puututa

Maskilla ja kypärällä suojautunut ihminen ruiskuttaa nestettä.

Raportti: Koronapandemian kaltaiset taudit yleistyvät, jos luonnon riistoon ei puututa

Zoonoosit eli eläinperäiset taudit tappavat vuosittain kaksi miljoonaa ihmistä. Syynä on muun muassa kestämätön luonnonvarojen käyttö, kertoo YK:n ympäristöohjelma. Se peräänkuuluttaa tieteenalojen välistä yhteistyötä tilanteen ratkaisemiseksi.

7.7.2020

Kulutuksen kiihtyminen on nostanut e-jätemäärät ennätystasolle – Eurooppalaiset tuottavat e-jätettä henkeä kohti eniten

Vyötäröstä alaspäin kuvattu ihminen seisoo vanhoista kännyköistä koostuvan kasan yläpuolella.

Kulutuksen kiihtyminen on nostanut e-jätemäärät ennätystasolle – Eurooppalaiset tuottavat e-jätettä henkeä kohti eniten

Sähkölaitteita heitetään pois yhä enemmän, sillä kulutus kasvaa ja käyttöikä on lyhyt. Alle viidennes e-jätteestä kierrätetään, selviää YK:n raportista.

3.7.2020

Maailma menetti viime vuonna jalkapallokentällisen trooppista metsää joka kuudes sekunti – Vastaa 400 miljoonan auton päästöjä

Sademetsän keskellä kiemurtelevia jokia ilmakuvassa.

Maailma menetti viime vuonna jalkapallokentällisen trooppista metsää joka kuudes sekunti – Vastaa 400 miljoonan auton päästöjä

Metsäpalot, hakkuut ja trooppisten metsien raivaaminen maatalouskäyttöön teki viime vuodesta vuosisadan kolmanneksi pahimman metsäkatovuoden, kertoo World Resources Institute.

2.6.2020

Moni haluaisi reissata ekologisesti, mutta se ei ole helppoa – Tutkija toivoo, ettei kestävyys olisi vain yksittäisten matkailuyritysten brändi

Puunrankoja lumen keskellä, taustalla tunturi.

Moni haluaisi reissata ekologisesti, mutta se ei ole helppoa – Tutkija toivoo, ettei kestävyys olisi vain yksittäisten matkailuyritysten brändi

Ympäristötietoinen matkaaja voi nykyisin osallistua vaikkapa merikilpikonnien suojeluun. Keskivertoturistin on kuitenkin vaikea tietää, mikä on oikeaa ekomatkailua. Matkailututkimuksen tutkijatohtorin Tarja Salmelan mukaan kaikesta matkailusta pitäisi pyrkiä tekemään ekologista.

27.5.2020

Ruanda onnistui ennallistamaan yli 800 000 hehtaaria metsää – Siemenpankki auttoi metsien pelastamisessa

Mies pitelee puuntainta kädessään.

Ruanda onnistui ennallistamaan yli 800 000 hehtaaria metsää – Siemenpankki auttoi metsien pelastamisessa

Ruanda on kohonnut metsityksessä ja metsien ennallistamisessa maailmanmestariluokkaan. Syynä on muun muassa kansallinen puunsiemenkeskus, josta uskotaan tulevan alueellinen.

25.5.2020
Tilaa aihepiirin Ympäristö RSS-syöte