Samira Sadeque | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Samira Sadeque

Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia

Ihmisiä laivassa.

Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia

Koronapandemia on vain yksi onnettomuus monien joukossa Etelä-Sudanissa, jossa yhteisöjen välinen väkivalta ja pakolaisuus ovat aiheuttaneet vakavan terveyskriisin. Tartuntataudit leviävät ja myös koroonisiin sairauksiin on vaikea saada hoitoa.

Libanonin räjähdyksen seuraukset koettelevat etenkin siirtolaisia – Jo ennen onnettomuutta useimmat kärsivät ruokapulasta

Kaksi hengityssuojaimin varustautunutta naista harjaa roskia kaduilla.

Libanonin räjähdyksen seuraukset koettelevat etenkin siirtolaisia – Jo ennen onnettomuutta useimmat kärsivät ruokapulasta

Afrikan sarvesta ja Aasiasta lähtöisin olevat pakolaiset ja siirtotyöläiset kärsivät pahimmin Libanonin talouskriisistä, ja koronapandemia vielä pahensi tilannetta. Nyt päälle tulevat vielä ammoniumnitraattivaraston räjähdyksen vaikutukset.

Alkuperäiskansojen maat ovat vaarassa, kun talouksia elvytetään pandemian jäljiltä

Nainen pöydän takana.

Alkuperäiskansojen maat ovat vaarassa, kun talouksia elvytetään pandemian jäljiltä

Kiinnostus alkuperäiskansojen asuttamien alueiden luonnonvaroihin on lisääntynyt, sillä talouksille halutaan piristysruiske koronapandemian jälkeen. Se voi pahentaa pandemian vaikutuksia, varoittaa Amerikkojen ihmisoikeuskomission varapresidentti Antonia Urrejola.

Botswanan Bogolo Joy Kenewendo: Velat ja pääomapako syövät kehittyviltä mailta resursseja koronakriisin hoidosta

Omelijoita ompelukoneidensa takana tehtaassa

Botswanan Bogolo Joy Kenewendo: Velat ja pääomapako syövät kehittyviltä mailta resursseja koronakriisin hoidosta

Kehityttyvien maiden resursseista iso osa menee velkojen korkoihin, kun niitä tarvittaisiin koronakriisistä kärsivien ihmisten auttamiseen, sanoo Botswanan entinen kauppaministeri Bogolo Joy Kenewendo.

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Nuoria miehiä rivissä kädet puuskassa

Raportti: Terrorismin vastaiset toimet kurittavat lapsia

Terrorismin vastaisessa taistelussa ei riittävästi huomioida lapsia eikä ymmärretä, mitä haittaa heille aiheutetaan. Terroristijärjestöyhteyksistä epäiltyjä lapsia tulisi kohdella terrorismin uhreina, ei rikoskumppaneina, sanoo kansalaisjärjestö Watchlist on Children and Armed Conflict.

Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista

YK:n Länsi-Afrikan ja Sahelin toimiston johtaja  kirjoituspöydän takana

Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista

Osa asiantuntijoista uskoo, että Yhdysvaltain sotilaallinen vetäytyminen Länsi-Afrikan maista lisäisi terrorismin uhkaa. Osa taas on sitä mieltä, ettei vaikutus olisi kovinkaan merkittävä, sillä tähän mennessä sotilaat eivät ole saavuttaneet paikallisten luottamusta ja ovat jopa kärjistäneet kriisejä.

Humanitaarisen avun tarve on ollut tänä vuonna ennennäkemätön – YK:n ennakkoarvio ylittyi

Ihmisiä kantamassa tavaroita

Humanitaarisen avun tarve on ollut tänä vuonna ennennäkemätön – YK:n ennakkoarvio ylittyi

Avuntarvitsijoiden määrä on noussut 166,5 miljoonaan ihmiseen. Taustalla on on ilmaston muuttuminen, tartuntatautien leviäminen ja kiihtyvät alueelliset sotilaalliset konfliktit.

Tilaa aihepiirin Samira Sadeque RSS-syöte