Israel ja Palestiina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israel ja Palestiina

Näkökulma: Gazan kaista on muutakin kuin Hamas

Näkökulma: Gazan kaista on muutakin kuin Hamas

Hamasin ja tavallisten gazalaisten liitto näyttää pakkoavioliitolta, kirjoittaa alueella vieraillut Salla Nazarenko.

17.3.2015

Järjestö: Gazan rakentaminen kestää yli sata vuotta

Järjestö: Gazan rakentaminen kestää yli sata vuotta

Alle 0,25 prosenttia tarvittavista rekkalasteista pääsee läpi, sanoo Oxfam.

27.2.2015

Israel kurittaa palestiinalaislapsia

Muuri, jossa piirroksia.

Israel kurittaa palestiinalaislapsia

151 alaikäistä palestiinalaista oli helmikuun puolivälissä pidätettynä "turvallisuusrikkomusten" vuoksi.

23.2.2015

YK:n apuohjelma Gazassa keskeytyi rahapulan vuoksi

YK:n apuohjelma Gazassa keskeytyi rahapulan vuoksi

UNRWA joutui osittain jäädyttämään käteisavun kotinsa menettäneille pakolaisille.

2.2.2015

Amnesty: Israelin iskut Gazan kerrostaloihin sotarikos

Amnesty: Israelin iskut Gazan kerrostaloihin sotarikos

Israelin iskut olivat joukkorangaistus, eivät sotilaallinen toimenpide, sanotaan tuoreessa tutkimuksessa.

31.12.2014

YK:n pääsihteeri tuomitsee Jerusalemin synagogaiskun

YK:n pääsihteeri tuomitsee Jerusalemin synagogaiskun

Israel on purkanut palestiinalaisten taloja rangaistuksena viime aikojen väkivallanteoista.

19.11.2014

Amnesty: Israelin armeija tappoi Gazassa varoituksetta siviilejä

Amnesty: Israelin armeija tappoi Gazassa varoituksetta siviilejä

Osa Israelin viimekesäisistä Gazan sodan iskuista täyttää sotarikoksen tunnusmerkit, järjestö sanoo.

5.11.2014

Ihmisoikeusaktivisti saa Israelissa usein petturin leiman

Ihmisoikeusaktivisti saa Israelissa usein petturin leiman

Amnesty Internationalin Israelin osastoa johtava Yonatan Gher pelkäsi viime kesänä Gazan sodan aikana yhtä aikaa sekä gazalaisten, israelilaisten että armeijassa olevan veljensä puolesta.

30.10.2014

Israelilaistoimittaja Amira Hass: Kansainvälinen yhteisö hemmottelee Israelia

Israelilaistoimittaja Amira Hass: Kansainvälinen yhteisö hemmottelee Israelia

Israelilaiset eivät halua tietää miehityksestä, palestiinalaiset taas kieltäytyvät tunnustamasta historiaa, analysoi Amira Hass, joka on ainoa Palestiinalaisalueella elävä israelilaistoimittaja.

11.9.2014
Tilaa aihepiirin Israel ja Palestiina RSS-syöte