Näkökulmat Israel ja Palestiina

Maailmanpolitiikka iskee vasten kasvoja Länsirannalla

”Kehitysyhteistyöllä tuetaan Palestiinaa, kun samalla kaupan ja muiden tukien kautta tuetaan Israelia”, kirjoittaa Sonja Hyötylä, joka vietti kolme kuukautta miehitetyllä Länsirannalla. Hän yllättyi siitä, kuinka ristiriitaisilta kansainvälisen yhteisön ja EU:n toimet palestiinalaisten arjessa näyttivät.
Kuva kaupungista vuorelta otettuna.
Kansainvälisen yhteisön mukaan Jordanjoen laakso kuuluu Palestiinalle. Kuva Jerikon kaupungista vuodelta 2014. (Kuva: Teija Laakso)

Artikkeli on julkaistu alun perin Fingon verkkosivuilla.

Lähdin vuodenvaihteessa Länsirannalle raportoimaan ihmisoikeusloukkauksista. Luulin tietäneeni, mitä olisi vastassa, mutta ihmisoikeusrikkomusten kirjo, voimakkuus ja yleisyys kuitenkin järkyttivät.

Tammikuussa saavuin Jordanjoen laaksoon, Palestiinan hedelmällisimmälle maaseutualueelle toimimaan EAPPI-ohjelman ihmisoikeustarkkailijana.

Palestiinan ja Jordanian vuoristojen välissä aukeaa laaja harvaanasuttu alue, missä paimentolaisuus on yhä yksi tavallisimmista elinkeinoista. Työkseni raportoin ihmisoikeusloukkauksista, kuten palestiinalaisten talojen tuhoamisista ja omaisuuden takavarikoinnista sekä Israelin armeijan ja siirtokuntalaisten väkivallasta palestiinalaisia kohtaan. 

Raportoitavaa oli paljon. Lähes kaikki tapaamamme yhteisöt olivat sitä mieltä, että ongelmat ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana.

Jordanjoen laakso liitettäisiin Yhdysvaltojen presidentin mukaan osaksi Israelia. Tuosta noin vain.

Edellisenä talvena paimennus ja maanviljely olivat onnistuneet vielä ilman ongelmia, mutta nyt palestiinalaiset eivät voineet enää käyttää maitaan. Samaa kertovat järjestöjen tilastot: sekä israelilainen B’tselem että palestiinalainen Al-Haq raportoivat selvästi lisääntyneistä ihmisoikeusloukkauksista vuonna 2019. 

Ajatusta nopeasta muutoksesta oli hankala käsittää – olinhan itse nähnyt vain sen hetkisen tilanteen.

Helmikuun alussa sain kuitenkin kokea ensi kertaa suuren luokan maailmanpolitiikan vaikutukset ruohonjuuritasolla, kun Donald Trump julkaisi surullisenkuuluisan suunnitelmansa Israelin ja Palestiinan rauhasta. 

Jordanjoen laakso, jonka asukkaista oli tullut ystäviäni, liitettäisiin Yhdysvaltojen presidentin mukaan osaksi Israelia. Tuosta noin vain, vailla minkäänlaista palestiinalaisten konsultointia.

Vaikka eihän muutos olisi välttämättä suuri, sillä jo nykyisin Israel hallitsee Jordanjoen laaksoa niin sotilaallisesti kuin hallinnollisestikin.  

Trumpin rauhansuunnitelman jälkeen väkivalta Länsirannalla lisääntyi, ja huomasin itsekin tilanteen muuttuneen.

Paimensimme useamman kerran viikossa paikallisten kanssa tarjoten suojelevaa läsnäoloa. Mutta enää siirtokuntalaiset eivät välittäneet meistä, vaan häirintää tapahtui myös kansainvälisten silmien alla.

Väkivaltaa tapahtui myös uusissa paikoissa. Kaukana siirtokunnista sijaitseva yhteisö, jolla ei ollut koskaan ollut siirtokuntalaisten kanssa ongelmia, joutui yhtäkkiä päivittäin häirinnän, huutelun ja uhkailun kohteeksi. 

Alue suljettiin palestiinalaisilta, ja israelilaiset perheet nauttivat kevätpäivistä festivaalitunnelmissa.

Kun Israelin vaalit lähestyivät helmikuun lopussa, israelilaiset siirtokuntalaiset ryhtyivät järjestämään juhlia palestiinalaisten mailla. Alue suljettiin palestiinalaisilta, ja israelilaiset perheet nauttivat kevätpäivistä festivaalitunnelmissa.

Kuulemani mukaan juhlittiin sitä, että pian Jordanjoen laakso olisi virallisestikin Israelin. 

Suuri osa kansainvälisistä avustustyöntekijöistä ja ihmisoikeustarkkailijoista on joutunut poistumaan Länsirannalta covid19-pandemian ja siitä johtuvien rajoitusten vuoksi.

Pandemia ei kuitenkaan ole rauhoittanut tilannetta, vaan päinvastoin: YK on raportoinut siirtokuntalaisten väkivallan lisääntyneen viime viikkoina

Kun tapasimme yhteisöjä, kysyimme tietysti paljon. Kuulimme ihmisten elämistä ja viime aikojen haasteista. En ollut kuitenkaan valmistautunut siihen, että yhteisöt tulisivat vaatimaan myös minulta vastauksia. 

Kun talo on tuhottu tai perheenjäsen pidätetty, mitä he voisivat tehdä? Mitä palestiinalaisten tulisi tehdä, että heitä autettaisiin? Edustin yhtäkkiä kansainvälistä yhteisöä, joka ei ollut saanut tilannetta muuttumaan yli viidenkymmenen vuoden miehityksen aikana. 

Miksi palestiinalaisten selviytymiskykyä tuetaan asentamalla kaltereita palestiinalaisten ikkunoihin suojaksi? 

Kysymys on vaikea, enkä oppinut vastaamaan siihen. Kansainvälisellä yhteisöllä ja mielipiteellä kuitenkin nähtävästi oli väliä.

Yhdysvallat osoitti tukensa Israelille, ja muutti tilannetta myös ruohonjuuritasolla selvästi. Itse työskentelen EU-politiikan parissa, ja katseeni kääntyikin Eurooppaan. 

Miksi arvopohjaisen ja ihmisoikeuksia edistävän EU:n läsnäolo Länsirannalla näkyy ihmisten arjessa lähinnä logona lähimmän vessan tai koulun seinässä?

Miksi palestiinalaisten selviytymiskykyä tuetaan esimerkiksi asentamalla kaltereita palestiinalaisten ikkunoihin suojaksi, eikä kohdisteta huomiota siihen, miksi kaltereita tarvitaan? 

EU:n lipulla varustettuja kylttejä löytyy Länsirannalta paljon, eikä ihme, sillä EU on Palestiinalaisalueiden suurin taloudellinen tukija. EU muun muassa 

  • antoi Palestiinalaisalueille humanitaarista apua 22,5 miljoonaa euroa vuonna 2019;
  • budjetoi alueen kehitysyhteistyörahoitukseen noin noin 1,2 miljardia euroa vuosille 2017–2020; 
  • on palestiinalaisia pakolaisia tukevan YK-järjestö UNRWA:n suurin avunantaja, ja tuki järjestöä 1,2 miljardilla vuosina 2016-2018;
  • tukee kiistellyn Itä-Jerusalemin asukkaita noin 8–15 miljoonalla eurolla vuosittain.

EU puhuu poliittisesti kiitettävästi kahden valtion ratkaisun puolesta, ja on myös esimerkiksi linjannut siirtokuntien olevan laittomia YK:n näkemyksen mukaisesti.

EU ei ole hyväksynyt Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi, eikä unioni suhtautunut myötämielisesti Trumpin rauhansuunnitelmaankaan

EU:n toimet Israelin ja Palestiinan kohdalla ovat järjettömän epäjohdonmukaisia.

Toisaalta EU on Israelin suurin kauppakumppani. Kokonaisuudessaan EU:n ja Israelin välinen kauppa oli vuonna 2017 36,2 miljardia euroa. Israelin siirtokunnissa tuotettuja tuotteita tuodaan EU:n alueelle arviolta 229 miljoonalla eurolla vuodessa.

EU:n ja Israelin yhteistyö ulottuu myös muille alueille. Israelilaiset toimijat voivat hakea esimerkiksi rahoitusta EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta.

Viime vuosina tukea ovat muun muassa israelilainen asekehitysfirma Elbit Systems ja Israelin valtion omistama Israel Aerospace Industries (IAI) -yhtiö, selviää tammikuussa julkaistusta raportista.

Sekä Elbit että IAI tuottavat aseita Israelin armeijalle, joka valvoo Länsirannan miehitystä. EU puolustaa rahoitustaan kertomalla sen menevän siviilikohteisiin, kuten esimerkiksi pienoislentolaitteiden eli dronejen kehittämiseen. 

Itse törmäsin Länsirannalla droneihin vain, kun ne kuvasivat palestiinalaisia yhteisöjä ennen talojen purkamismääräyksiä tai tuhoamisia. 

Ennen muuta EU:n toimet Israelin ja Palestiinan kohdalla ovat järjettömän epäjohdonmukaisia. Toisaalla kehitysyhteistyöllä tuetaan Palestiinaa, kun samalla kaupan ja muiden tukien kautta tuetaan Israelia.

On sanomattakin selvää, ettei kehitysyhteistyöllä voida korjata sitä, mitä miehitys Länsirannalla aiheuttaa, Gazan saarrosta ja humanitaarisesta kriisistä puhumattakaan. 

Lähi-idän tilanteesta puhutaan usein monimutkaisena, lähes mahdottomana ratkaista.

Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien kannalta katsottuna tilanne on selvä.

Vaakalaudalla ovat yhdellä puolella palestiinalaisten ihmisoikeudet. Poliittisesti tilanne on kuitenkin hankalampi, sillä EU:n taloudellisten intressien lisäksi vaikutusta on varmasti myös Euroopan maiden historiallisella taakalla, jonka vuoksi Israelia halutaan tukea. 

Kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien kannalta katsottuna tilanne on kuitenkin selvä. Israel rikkoo alueella päivittäin ihmisoikeuksia ja humanitaarista lakia, eikä tätä pitäisi hyväksyä.

Näin, kuinka paljon Trump sai yhdellä ainoalla lausunnolla aikaan Länsirannalla.

Uskon myös vahvasti siihen, että Euroopan unionilla on keinoja vaikuttaa tilanteeseen, kunhan vain tahtoa ja rohkeutta löytyy. 

Kirjoittaja työskentelee Fingossa kehityspolitiikan asiantuntijana.

Israel ja Palestiina ihmisoikeudetpolitiikkaEUkonflikti IsraelPalestiina Fingo

Lue myös

Seinämaalaus sotilaista tähtäämässä naista Betlehemissä.

Sopimus kuin sopimus, palestiinalaiset häviävät aina

Israel ja Arabiemiirikunnat ilmoittivat eilen solmivansa diplomaattisuhteet. Osana sopimusta Israel hylkäsi ainakin toistaiseksi suunnitelmansa liittää osia miehitetystä Länsirannasta itseensä. Palestiinalaisilla näyttää kuitenkin olevan enää vain hävittävää, kirjoittaa Teija Laakso.
Palestiinan lippu, jota pitkin kiipeää patsas.

Israel saattaa ryhtyä liittämään osia Länsirannasta itseensä – Kansainvälinen yhteisö tyytyy lähinnä paheksumaan samalla, kun konfliktin ratkaisu liukuu yhä kauemmas

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu aikoo liittää jopa 30 prosenttia Länsirannasta Israeliin. Se olisi räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, mutta siitä huolimatta kansainvälisen yhteisön – myös Suomen – reaktio on ollut varsin varovainen, sanovat asiantuntijat.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.