katastrofiapu
Nälkäkuolema uhkaa 250 000:ta lasta Kongossa
Nälkäkuolema uhkaa 250 000:ta lasta Kongossa
Ihmisiä on alkanut palata väkivallan riivaamalle Kongon Kasain alueelle tilanteen rauhoituttua, mutta monen viljelykset ovat tuhoutuneet. ”Ihmiset haluavat eniten rauhaa”, sanoo WFP:n johtaja David Beasley.
Tulivuori säätelee elämää Sumatran kylissä
Tulivuori säätelee elämää Sumatran kylissä
Siosarin alueella Indonesiaan kuuluvalla Sumatran saarella eletään vuodesta 2010 asti purkautuneen Sinabung-tulivuoren varjossa. Monet kylät ovat jääneet autioiksi ihmisten paettua, mutta nyt elämä näyttää jälleen hymyilevän.
Suomesta avustustyöntekijöitä ruton riivaamaan Madagaskariin
Suomesta avustustyöntekijöitä ruton riivaamaan Madagaskariin
Rutto on Madagaskarissa kotoperäinen tauti, mutta viime viikkoina tartunnan on saanut tavallista useampi ihminen.
Maailman ruokaohjelma leikkaa pakolaisten ruoka-annoksia Keniassa
Maailman ruokaohjelma leikkaa pakolaisten ruoka-annoksia Keniassa
WFP tukee Keniassa 420 000:ta pakolaista. Rahapulan takia heille joudutaan antamaan vähemmän ruokaa kuin aiemmin.
Rohingyojen pakolaisleireillä pelätään nyt tauteja - ”täydellinen kasvualusta suurelle terveyskriisille”
Rohingyojen pakolaisleireillä pelätään nyt tauteja - ”täydellinen kasvualusta suurelle terveyskriisille”
Suurin osa Bangladeshiin paenneista Myanmarin rohingya-pakolaisista elää ilman puhdasta vettä tai kunnon suojaa. Avustusjärjestöt varoittavat, että se voi johtaa tuhoisaan tautiepidemiaan.
Suomesta avustustyöntekijöitä Bangladeshiin – Myanmarista paennut yli 400 000 ihmistä
Suomesta avustustyöntekijöitä Bangladeshiin – Myanmarista paennut yli 400 000 ihmistä
Suomen Punainen Risti lisää apua Bangladeshiin, jonne on saapunut jo lähes 430 000 rohingya-pakolaista.
Raha-apu torjui nälänhädän Somaliassa
Raha-apu torjui nälänhädän Somaliassa
Somalian ruokakriisin uhreja autettiin tänä vuonna etenkin rahalla. Jo kuukausi ensimmäisen katastrofivaroituksen jälkeen 1,4 miljoonaa ihmistä oli pelastettu nälänhädältä.
Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä"
Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä"
Noin 16 miljoonaa lasta tarvitsee välittömästi henkeä pelastavaa apua Nepalin, Intian ja Bangladeshin rankkasateiden takia, arvioi YK:n lastenrahasto Unicef. Satojen tuhansien koulunkäynti saattaa keskeytyä.
Kymmenet miljoonat kärsivät Etelä-Aasian tulvista – yli kolmannes Bangladeshista tulvinut
Kymmenet miljoonat kärsivät Etelä-Aasian tulvista – yli kolmannes Bangladeshista tulvinut
Monsuunikausi kurittaa Intiaa, Bangladeshia ja Nepalia tänä vuonna tavallista kovemmin. Jo yli 1 200 ihmistä on kuollut.