Uutiset Terveys

Suomesta avustustyöntekijöitä ruton riivaamaan Madagaskariin

Rutto on Madagaskarissa kotoperäinen tauti, mutta viime viikkoina tartunnan on saanut tavallista useampi ihminen.
Madagaskarin pääkaupunki Antananarivo
Ruttotapauksia on löytynyt tänä vuonna myös Madagaskarin pääkaupungista Antananarivosta. (Kuva: Harry and Rowena Kennedy / CC BY-NC-ND 2.0 )

Suomen Punainen Risti lähettää kaksi avustustyöntekijää Madagaskariin, jossa ruttotapausten määrä on viime kuukausina kasvanut huolestuttavaa vauhtia.

Kansainvälinen Punainen Risti kokoaa maahan parhaillaan 50-paikkaista sairaalaa maan terveysministeriön tueksi. Sairaalassa tulee työskentelemään sekä paikallisia että kansainvälisiä terveydenhuollon ammattilaisia, kertoo SPR tiedotteessaan.

Madagaskarissa on ruttoa kotoperäisenä. Huono sanitaatio ja heikot terveyspalvelut edistävät sen leviämistä.

Yleensä taudin saa noin 600 ihmistä vuodessa ja sitä esiintyy eniten syys- ja huhtikuun välillä. Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan tänä vuonna kausi on kuitenkin alkanut tavallista aiemmin. Tauti on levinnyt myös kaupunkialueille pääkaupunki Antananarivoa myöden.

Elokuun alun jälkeen Madagaskarilla on havaittu yhteensä 684 ruttotartuntaa ja 57 ihmistä on kuollut. Lähes 70 prosenttia tapauksista on ollut keuhkoruttoja. Syyskuun lopun jälkeen tartuntojen määrä on kasvanut nopeasti.

Rutto on bakteerin kautta tarttuva tauti, jota esiintyy pienissä nisäkkäissä elävissä kirpuissa. Se voi tarttua kirpun pureman kautta tai esimerkiksi pisaratartuntana. Madagaskarilla sitä levittää etenkin mustarotta.

Taudin muotoja ovat paiserutto, keuhkorutto ja verirutto. Flunssan kaltaisia oireita aiheuttavaa tautia voidaan hoitaa antibiooteilla, mutta se etenee nopeasti ja johtaa sen takia usein kuolemaan.

”Taudin voi saada aamulla, ja siihen voi kuolla illalla”, sanoo Maailman terveysjärjestön (WHO) epidemia-asiantuntija Eric Bertherat järjestön tiedotteessa.

Ruton vuoksi Madagaskarilla on suljettu kouluja ja julkiset väenkokoukset on kielletty, Punainen Risti kertoo.

Terveys avustustyökatastrofiaputerveyssairaus/lääkintä Madagaskar Punainen Risti

Lue myös

Taloja ja tulvavettä Sambiassa
Likainen vesi ja huonot vessat levittävät koleraa helposti. Kuva Kanyamasta Sambiasta vuonna 2010.
(Kuva:
SuSanA Secretariat
/
CC BY 2.0
)

Koleraepidemia sulki koulut Sambiassa

Viime syksynä alkaneessa epidemiassa on kuollut yli 60 ihmistä. Armeija partioi kaduilla ja katumyynti on pääkaupungissa kielletty.
Potilas sairaalasängyssä ja omainen Nepalissa
Lavantautia esiintyy etenkin köyhissä maissa. Kuvan 24-vuotias mies halvaantui taudin vuoksi ja oli sairaalassa maanjäristyksen ravistellessa Nepalia vuonna 2015.
(Kuva:
Jessica Lea
/
DFID
/
CC BY 2.0
)

WHO hyväksyi uuden lavantautirokotteen – voi estää lähes 90 prosenttia tapauksista

Maailman terveysjärjestö on hyväksynyt uuden, aiempaa tehokkaamman lavantautirokotteen. Tautiin kuolee vuosittain yhä jopa 161 000 ihmistä.
Nainen, vauva ja hoitaja terveysklinikalla
Maailmanpankki ja WHO peräänkuuluttavat universaaleja terveyspalveluita. Astan Traoren verenpaine mitattiin Malin Bamakossa vuonna 2013.
(Kuva:
Dominic Chavez
/
World Bank Photo Collection
)

Raportti: Liian kalliit terveyspalvelut ajavat miljoonat köyhyyteen

Monet terveyspalvelut ovat yhä useampien saatavilla, mutta silti moni putoaa köyhyyteen liian korkeiden maksujen takia.

Pääuutiset

Nainen pitää kädessään kylttiä, jossa lukee "I made your clothes".
Suurin osa Pure Wasten työntekijöistä on naisia. Pavithra toimii tehtaan laadunvalvojana ja poseeraa viime vuoden "Who made your clothes" -kampanjalle.(Kuva: Veli Parviainen / Pure Waste)

Pikamuoti rasittaa sekä työntekijää että ympäristöä – suomalaisyritys ratkoo ongelmaa valmistamalla kierrätyskangasta Intiassa

Halpavaatteet valmistetaan usein epäinhimillisissä olosuhteissa, ja ne päätyvät nopeasti jätteeksi. Suomalaisen Pure Waste -yrityksen perustaja Hannes Bengs uskoo, että muutos lähtee kuluttajista.
Somalimaalaisia naisia
Solidaarisuus tukee muun muassa naisten sukuelinten silpomisen vastaista työtä Somalimaassa. Järjestön ulkoministeriöltä saama rahoitus kasvaa lähivuosina.(Kuva: Jenni Gästgivar / Solidaarisuus)

Kehitysyhteistyörahoitus: Osalle järjestöistä uusia leikkauksia, osalle iso lisärahoitus

Ulkoministeriö ei leikkaa lähivuosina enää järjestöjen ohjelmatukea kokonaisuudessaan, mutta osa yksittäisistä järjestöistä saa kylmää kyytiä tukiuudistuksen seurauksena. Esimerkiksi Frikyrklig Samverkan joutuu ajamaan alas koko ohjelmatoimintansa.
YK:n turvallisuusneuvoston istunto
YK:n turvallisuusneuvosto pui Syyrian tilannetta viime viikolla.(Kuva: Loey Felipe / UN Photo)

Amnesty: Syyrian Itä-Ghoutan pommitukset sotarikos

Syyrian hallitus ja Venäjä ovat viime päivinä pommittaneet siviilejä kiihtyvällä tahdilla. YK:n lastenjärjestö Unicef julkaisi tilanteesta tyhjän lausunnon, koska sillä ei ole enää sanoja kuvailla lasten kärsimystä.
Ihmisjono kuokkia kädessä auringonlaskun aikaan
Joukko naisia palaamassa kotiin pelloilta Dong Bomassa Jonglein osavaltiossa. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Etelä-Sudanissa muun muassa Jongleissa, joka kuuluu maan vähiten kehittyneisiin osavaltioihin.(Kuva: Tatu Blomqvist / Kirkon Ulkomaanapu)

Etelä-Sudanissa ruuan hinta tappaa siinä missä aseetkin

Nälkä lamaannuttaa yhteiskunnan, kun ihmiset ajattelevat vain, mistä he saavat seuraavan ateriansa.