katastrofiapu

Pakoalisleirin asumuksia Bangladeshissa

Vuoden ensimmäiset rankkasateet alkoivat Bangladeshissa – rohingya-pakolaiset vaarassa

Pelätty monsuunikausi alkaa pian Bangladeshissa, jonne on lyhyessä ajassa paennut lähes 700 000 Myanmarin rohingyaa. Avustusjärjestöt yrittävät vahvistaa huteria leirejä, jotta katastrofilta vältyttäisiin.
Mies pitää lennokkia kädessä väkijoukon edessä.

Lennokit ovat nouseva trendi myös kehitysmaissa – maailman suurin lennokkien testialue löytyy Malawista

Unicef testaa Malawissa, sopisivatko lennokit esimerkiksi mobiiliyhteyksien laajentamiseen tai koleran ehkäisyyn. Asiantuntijoiden mukaan lennokeissa piilee suuria mahdollisuuksia, vaikka ne eivät olekaan ihmelääke köyhyyteen.
Ihmisiä Kongon Kasain maakunnassa

Apukokous lupasi Kongolle kolmanneksen maan tarvitsemasta hätäavusta

Avunantajat onnistuivat saamaan kokoon vain vajaan kolmasosan rahasummasta, jota tarvitaan Kongon demokraattisen tasavallan kriisin taltuttamiseen. Maan omat edustajat eivät myönnä kriisin laajuutta ja boikotoivat viime perjantaina järjestettyä kokousta.
Fysioterapeutti auttaa lasta Irakissa

Rikkaiden maiden apu köyhimmille kasvoi

OECD-maat suuntasivat viime vuonna hieman aiempaa enemmän apua kaikkein vähiten kehittyneimmille maille. Suomen kehitysavun kokonaissumma laski entisestään.
Pakolaisleirin asumuksia aavikolla

Suomelta 67 miljoonaa euroa humanitaaristen kriisien hoitoon

Suomi myöntää humanitaarista apua muun muassa Syyriaan, Jemeniin ja Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
Koulutyttöjä ylhäältä päin kuvattuna

Konflikti on romuttanut koulutuksen Jemenissä – useimmat opettajat eivät saa palkkaa

Tällä viikolla tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Saudi-Arabian johtama liittouma alkoi pommittaa Jemeniä. Miljoonien lasten koulutus on sodan seurauksena vaarassa tai keskeytynyt.
Syyrialaisia naisia ja tyttöjä pakolaisleirillä

Suomi lähettää lisäapua Syyriaan

Ulkoministeriö ja Suomen Punainen Risti lähettävät lähes neljä miljoonaa euroa humanitaarista apua Syyriaan, jossa etenkin terveyspalveluista on kipeä pula.
Lapsi saa lisäravintoa Keniassa

Raportti: Akuutti nälkä kasvoi viime vuonna – loppua ei näy, ellei konflikteja saada kuriin

Konfliktit ja ilmastokatastrofit ovat suurin syy siihen, miksi akuutista ruokapulasta kärsivien määrä kasvoi viime vuonna, käy ilmi avustustoimijoiden raportista.
Suomen Punaisen Ristin viestintäasiantuntija Päivi Hurttia.

Syyria-uutisiin on helppo turtua – suomalainen avustustyöntekijä toivoo, että maata ei unohdeta

Syyrian sodan alkamisesta tulee tänään kuluneeksi seitsemän vuotta. Punaisen Ristin palveluksessa maassa työskennellyt Päivi Hurttia toivoo, että maata jaksettaisiin yhä auttaa ja että sota loppuisi. ”Kun kuuntelee maailman johtajien uhoamista, tekisi mieli vain sanoa, että lopettakaa, hyvänen aika”, hän toteaa.
Pakolaisia Kongon demokraattisessa tasavallassa

Unohdettu kriisi paisuu Kongossa – ”aiemmin rauhalliset alueet ovat muuttuneet levottomuuspesäkkeiksi”

Kongon kriisi on paisunut uusiin mittoihin, kun aseelliset yhteenotot ovat levinneet aiemmin rauhallisille alueille. Charlotte Ukuba elää taivasalla kahdeksan lapsen kanssa.
Raunioita maanjäristyksen jäljiltä Haitissa

Ulkoministeriö: Ei tiedossa hyväksikäyttötapauksia suomalaisjärjestöissä

Avustusjärjestö Oxfamin skandaali on nostanut esiin myös muissa järjestöissä tapahtuvan hyväksikäytön. Suomessa tapauksia ei ole tullut ilmi.
Pakolaisleirin asukkaita ja vieraita Kongossa

Väkivalta pahenee Kongossa – ”yksi maailman pahimmista kriiseistä, mutta kukaan ei näytä piittaavaan”

Miljoonat ihmiset ovat paenneet väkivaltaa Kongon demokraattisessa tasavallassa, jonka humanitaarinen kriisi uhkaa kärjistyä. Avustusjärjestöt ponnistelevat hupenevien avustusvarojen kanssa.
Britannian kehitysministeri Penny Mordaunt, kollega sekä kaksi  Jemenin pakolaista Djiboutissa

”Kansainvälisen yhteisön on vastustettava barbarismia” – Jemenissä pelätään jälleen nälänhätää

Saudi-Arabian johtama liittouma on helpottanut Jemenin saartoa, mutta siitä huolimatta maahan ei saada riittävästi ruokaa. Nyt tärkeä satama uhkaa mennä kiinni.
Punaisen Ristin sairaala ja työntekijöitä Cox's Bazarissa Bangladeshissa

Avun tarve kasvaa päivä päivältä Bangladeshin pakolaisleireillä – ”niin potilaat kuin omaisetkin ovat finaalissa”, kertoo suomalainen sairaanhoitaja

Marja Lantta työskentelee muun muassa keisarileikkauksia hoitavassa SPR:n sairaalassa Bangladeshissa, jonne on paennut tuhansia Myanmarin rohingyoja. ”Kuolleisuustilastot tuntuvat masentavilta, mutta hetkittäin näemme terveitäkin vauvoja, ja silloin koko sairaala iloitsee”, Lantta kertoo.
Tilaa aihepiirin katastrofiapu RSS-syöte