Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa - "pahin saattaa olla vielä edessä"

Noin 16 miljoonaa lasta tarvitsee välittömästi henkeä pelastavaa apua Nepalin, Intian ja Bangladeshin rankkasateiden takia, arvioi YK:n lastenrahasto Unicef. Satojen tuhansien koulunkäynti saattaa keskeytyä.

Sadepisaroita

Monsuunisateet tulevat Etelä-Aasiaan joka vuosi, mutta tänä vuonna niiden aiheuttamat tulvat ovat olleet erityisen pahoja. Kuva: Santosh Kumar / CC BY-SA 2.0.

Ainakin 1 288 ihmistä on kuollut tulvissa ja maanvyörymissä Etelä-Aasiassa elokuun puolivälin jälkeen. Kovien monsuunisateiden aiheuttamat tulvat ovat vaikuttaneet yli 45 miljoonan ihmisen elämään Intiassa, Bangladeshissa ja Nepalissa.

YK:n lastenrahaston Unicefin mukaan noin 16 miljoonaa lasta tarvitsee välittömästi henkeä pelastavaa apua kolmessa maassa.

”Tuhoisat tulvat ovat pyyhkäisseet pois miljoonien lasten elämän. He ovat menettäneet kotejaan, koulujaan sekä jopa ystäviään ja rakkaitaan. Pahin saattaa olla yhä edessä, sillä sateet jatkuvat ja tulvavedet liikkuva etelään”, sanoo järjestön Etelä-Aasian johtaja Jean Gough tiedotteessa.

Sadat tuhannet kodit ovat vahingoittuneet. Myös tuhannet koulut ovat kärsineet vahinkoja tai tuhoutuneet kokonaan. Sadat tuhannet lapset saattavatkin joutua jäämään viikoiksi tai jopa kuukausiksi pois kouluista, Gough sanoo.

Tulvat tulevat vaikuttamaan myös maiden ruokaturvaan, sillä ne ovat tuhonneet myös viljelymaata. Bangladeshissa tulvat ovat tänä vuonna jo neljännet, ja tällä kertaa ne osuivat riisinistutusaikaan.

Etelä-Aasiassa sataa ja tulvii usein monsuunikautena, joka kestää kesäkuusta syyskuuhun. Tänä vuonna tulvat ovat olleet kuitenkin pahimmat yli vuosikymmeneen. Niihin on myös varauduttu huonosti, sanoo uutistoimisto Reuters.

Avustusjärjestöt välittävät maihin muun muassa ruokaa, vettä ja hygieniatarpeita, mutta monille alueille on vaikeaa päästä teiden, siltojen, rautateiden ja lentokenttien kärsimien vahinkojen takia.

Suomen Lähetysseura on välittänyt Nepaliin 70 000 euron arvosta tulva-apua. Rahoilla autetaan noin 2 250:tä kotitaloutta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia