On perjantaiaamupäivä ja kello lähenee yhtätoista sekä Syyriassa että Suomessa. Damaskoksessa vietetään vapaapäivää, mutta Tuuli Karjala istuu edelleen palaverissa, joten haastattelua lykätään puolella tunnilla.  

Karjala, 37, on työskennellyt Syyriassa kesäkuusta 2019 asti YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n pakolaisaseman arviointiviranomaisena. Tehtävänä oli aluksi johtaa yksikköä, joka arvioi turvapaikanhakijoiden tarvetta kansainväliseen suojeluun.

Vuotta myöhemmin Karjala ylennettiin saman järjestön raportointiyksikön päälliköksi, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa tilannekatsausten ja selvitysten laatiminen rahoittajille.

Ennen Syyrian pestiä Karjala työskenteli pakolaisten parissa eri YK-järjestöissä ensin Eritreassa ja sitten Ecuadorissa.

”Ecuadorin ja Kolumbian rajalla näin ensimmäistä kertaa valtavia ihmismassoja. He olivat kävelleet päiväkausia – pääosin Venezuelasta. Se oli pysäyttävää. Ecuadorissa moni pääsi ensimmäistä kertaa peseytymään ja nukkumaan turvassa”, Karjala muistelee.  

Mennään kuitenkin ajassa taaksepäin, tarkemmin ottaen Karjalan lapsuuteen 1980-luvun Lauttasaareen, Helsingin länsiosassa. Elämä tuntui turvalliselta, mutta Karjalan ollessa 13-vuotias moni asia muuttui.

Suomi liittyi EU:hun, ja Karjalan isä sai töitä Euroopan komissiosta Brysselistä, jonne perhe muutti. Samoihin aikoihin Belgiaa ravisteli uutisointi lapsia siepanneesta sarjamurhaaja Marc Dutroux’sta ja Karjala havaitsi, ettei elä enää lintukodossa.

”Brysselissä emme saaneet kulkea yksin kouluun, ja silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, että maailma on myös vaarallinen”, Karjala sanoo.   

Karjalan kotona puhuttiin paljon kansainvälisistä suhteista, ja etenkin äiti painotti lapsilleen, että hyväosaisilla on tietty velvollisuus auttaa muita.

Iän myötä Karjalan kiinnostus ihmisoikeuksia kohtaan kasvoi. Lukion aikana hän kiinnostui erityisesti naisten oikeuksista, mikä innoitti opiskelemaan oikeustieteitä. Opintojen maisterivaiheessa Karjala erikoistui kansainvälisiin ihmisoikeuksiin, humanitaariseen oikeuteen ja pakolaisoikeuteen.

”Pakolaisoikeuden kurssilla palaset loksahtivat lopullisesti paikoilleen. Tajusin, miten haavoittuvassa asemassa turvapaikanhakijat ovat. Turvalliseen maahan pääseminen ei takaa heille vielä mitään. Ja vaikka olisikin saanut pakolaisstatuksen, on kuitenkin vieraan maan lainsäädännön ja käytäntöjen armolla”, hän muistelee.

”Pieninkin epäilyksen syy selvitetään”

Maisteriopintojen jälkeen Karjala teki vielä väitöskirjan sukupuoleen perustuvasta vainosta. Sen jälkeen YK-ura sai alkunsa Suomen rahoittamassa YK:n apulaisasiantuntijaohjelmassa, jonka Karjala vietti Asmarassa Eritreassa ja Genevessä Sveitsissä.

Oikeusoppineena Karjalan nykyisiin ja aikaisempiin tehtäviin YK:n pakolaisjärjestössä kuuluu turvapaikanhakijoiden hakemusten arviointi. Hän arvioi muiden oikeusoppineiden kanssa sitä, kuka on oikeutettu suojeluun ja kuka ei. Kyse saattaa siis olla elämästä ja kuolemasta.

Mutta mitä tapahtuu, jos Karjalalla tai jollakin muulla turvapaikanhakijan tapausta selvittävällä syntyy tunne siitä, että haastateltava ei ole osannut tai uskaltanut kertoa jotakin hakemuksen kannalta ratkaisevaa? Tai miten edetään, jos herää epäilys siitä, että turvapaikanhakija valehtele?    

”Jos yhdellekään tapausta tutkivalle jää epäilys jostakin asiasta tai tapauksessa ilmenee epäselvyyttä tai epäjohdonmukaisuutta, niin asia selvitetään. Turvapaikanhakija voidaan pyytää silloin uudelleen haastatteluun”, Karjala sanoo.

Järjestelmä on Karjalan mukaan luotu suojelemaan ennen kaikkea apua ja suojelua tarvitsevia, pakolaisia vastaanottavia maita sekä YK:n työntekijöitä. Kun tapaukset on selvitetty läpikotaisin ja kaikki kivet on käännetty, eivät turvapaikanhakijoiden kohtalot valvota yhtä paljon.

Haastattelun aikana Karjala korostaa usein, että turvapaikkahakemusten arvioijilta vaaditaan objektiivisuutta, vastuullisuutta ja samaan aikaan myös empatiaa.

Mutta miten tämä voi toteutua, jos arvioijan pitäisi toisaalta toimeenpanna lainsäädäntöä viileänä virkamiehenä ja kuitenkin toimia turvapaikanhakijoiden empaattisena edunvalvojana?

”Objektiivisuus ja uskollisuus oikeusprosessille auttaa pitämään tunteet kurissa ja suojelee niitä, jotka ovat oikeasti suojelun ja avun tarpeessa ja sen myötä koko kansainvälistä pakolaisjärjestelmää. Toivon, että työ ei ole kovettanut minua, mutta toisaalta aloin työskennellä vähemmän pakolaisten kanssa kasvotusten ja enemmän raportoinnin parissa osittain siksi, että se on niin raskasta”, Karjala sanoo.

Työn raskaan luonteen takia humanitaariselle alalle tähtäävän pitäisi Karjalan mukaan olla henkisesti vahva ja kärsivällinen. Työ UNHCR:n kaltaisessa organisaatiossa vaatii myös tahtoa työskennellä erilaisissa olosuhteissa, erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa. Tämä taas vaatii joustavuutta ja ennakkoluulotonta asennetta.

Pakolaisoikeus ei tunnista sanaa ”elintasopakolainen”

Turvapaikanhakijoista on viime vuosien aikana käytetty useita eri nimityksiä julkisissa keskusteluissa. Esimerkiksi siirtolainen, maahanmuuttaja, turvapaikkaturisti, turvapaikkashoppailija ja elintasopakolainen.

Myös Karjala tunnustaa, että voi olla vaikeaa erottaa siirtolaisia ja suojelua tarvitsevia turvapaikanhakijoita toisistaan. Se ei ole asiantuntijoillekaan aina itsestään selvää. Esimerkiksi Karjalan kohtaamat siirtolaiset Kolumbian ja Ecuadorin rajalla koostuivat hyvin erilaisista ihmisistä, joilla oli erilaisia avun ja suojelun tarpeita. Englanniksi ilmiötä kutsutaan nimellä mixed migration.

”Tosin kansainvälinen oikeus ei tunnista termiä elintasopakolainen. Se ei tarkoita mitään. Pakolaiset taas ovat henkilöitä, jotka pakenevat vainoa ja jotka eivät voi palata kotimaahansa, koska se on liian vaarallista”, Karjala tarkentaa.

Humanitaarinen ala on Karjalan mukaan monipuolinen, ja se tarvitsee alati uusia asiantuntijoita. Tarvetta olisi erityisesti oikeustieteiden, valtiotieteiden, kansainvälisten suhteiden, sosiaalityön, psykologian, elintarviketurvan, terveysalan sekä eri tekniikan alojen osaajille.

Toisaalta ei myöskään ole pakko sinnitellä kolme- tai vaikkapa nelikymppiseksi asti ennen kuin ryhtyy edistämään ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Ihmisoikeuksien parissa voi myös alkaa työskennellä myös nuorena ja kotimaasta käsin.

”Työskentely kansalaisjärjestöissä on loistava tapa edistää pakolaisten asemaa. Sitä kautta voi myös olla suorassa vuorovaikutuksessa pakolaisten kanssa, mikä ei aina ole mahdollista suurissa kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa”, Karjala summaa.