Suomi ei leikkaa Afganistan-apua ihmisoikeusongelmien vuoksi | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomi ei leikkaa Afganistan-apua ihmisoikeusongelmien vuoksi

Suomen ulkoministeriö ei pidä kehitysavun leikkaamista tarkoituksenmukaisena painostuskeinona, vaikka Norja onkin leikkaamassa tukea.

Ulkoministeriö ei tällä hetkellä pidä kehitysavun leikkaamista tarkoituksenmukaisena painostuskeinona Afganistanin ihmisoikeuksien parantamiseksi. Ministeriö kertoo kuitenkin seuraavansa tarkkaan sekä Afganistanin hallituksen sitoumusten täyttämistä että muiden avunantajamaiden ratkaisuja.

Norjan hallitus ilmoitti aiemmin syksyllä leikkaavansa ensi vuoden tukeaan kuudella miljoonalla eurolla siitä syystä, että Afganistanin hallitus ei ole riittävästi toteuttanut lupauksiaan parantaa naisten asemaa ja kitkeä korruptiota.

Kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Afganistanin kaltaisten hauraiden valtioiden tuki vaatii avunantajilta kuitenkin kärsivällisyyttä. Hänen mukaansa uudistusten kannalta on tärkeää, että maan hallitus voi luottaa avunantajien sitoutumiseen.

"Mikäli kehitysyhteistyössä havaitaan mittavia väärinkäytöksiä tai Afganistanin ihmisoikeustilanteessa tapahtuu merkittävää takapakkia, on Suomi valmis yhdessä muun kansainvälisen yhteisön kanssa reagoimaan ja myös harkitsemaan annettavan avun määrää ja laatua", Haavisto sanoo marraskuussa antamassaan vastauksessa kansanedustaja Maria Lohelan (ps) esittämään kirjalliseen kysymykseen.

"Afganistania ei jätetä yksin"

Afganistan on kehityksensä kannalta monella tavalla taitekohdassa ensi vuoden aikana, kun maa valmistautuu huhtikuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin sekä turvallisuusvastuun siirtämiseen ISAF-joukoilta afganistanilaisille turvallisuusjoukoille, ulkoministeriöstä todetaan.

Maailma.netin haastattelema ulkoministeriön tarkastaja Ritva Hautanen toteaa, että Afganistanin heikko turvallisuustilanne ja toistuvat iskut ovat este kehitykselle. Hän ei kuitenkaan pidä kansainvälisten taistelujoukkojen poistumista maasta kynnyskysymyksenä kehitysyhteistyön jatkon kannalta.

"Se on ollut kehityslinja, joka on ollut kaikkien tiedossa hyvin pitkään, ja on tarkoituksenmukaista, että maa ottaa itse omaa vastuuta omasta turvallisuudestaan. Tarkoitus on, että Afganistania ei jätetä yksin, vaan kehitysyhteistyöpanoksella pystytään tuomaan vakautta ja rakentamaan maata", Hautanen toteaa.

Vuosina 2014–2017 Suomen on tarkoitus tukea Afganistania vuosittain noin 30 miljoonalla eurolla, josta 4,5 miljoonaa on kohdistettu Afganistanin poliisirahastoon. Suomi on tehnyt Afganistanin kanssa sopimuksen kehitysyhteistyöstä vuoteen 2024 saakka.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia