Afganistan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afganistan

”Emme olleet uskoa sitä todeksi” – Taliban kielsi naisilta kauneushoitolat, ja nyt naisyrittäjät ovat entistä pahemmassa pulassa

Käsi naisen kasvojen edessä, taustalla kuvia naisista.

”Emme olleet uskoa sitä todeksi” – Taliban kielsi naisilta kauneushoitolat, ja nyt naisyrittäjät ovat entistä pahemmassa pulassa

Afganistanilaisen kauneussalongin johtaja Shabnam ei tiedä, mistä hankkia perheelleen tuloja, sillä Taliban kielsi heinäkuussa naisten hius- ja kauneushoitolat Afganistanissa. Naisilla on ollut Afganistanissa tärkeä rooli perheiden elättäjinä, mutta kaksi vuotta sitten tapahtuneen vallankaappauksen seurauksena heidät on käytännössä suljettu pois julkisesta elämästä.

15.8.2023

Kaksi vuotta Talibanin vallankaappauksesta – Lähes 30 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua Afganistanissa

Kaupungin rakennuksia, taustalla vuoria.

Kaksi vuotta Talibanin vallankaappauksesta – Lähes 30 miljoonaa tarvitsee humanitaarista apua Afganistanissa

Vallankaappaus, taloussulku, kuivuus ja apuleikkaukset kiihdyttävät Afganistanin humanitaarista katastrofia. YK:n hätäapuvetoomuksesta vasta neljäsosa on saatu tänä vuonna kasaan.

11.8.2023

Ilmastonmuutos vie afgaaniviljelijöiltä elinkeinon – Kuivuus ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat vieneet monelta sadon ja karjan

Kolme afgaaniviljelijää kävelevät poispäin hiekkatiellä kuokat selällään.

Ilmastonmuutos vie afgaaniviljelijöiltä elinkeinon – Kuivuus ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat vieneet monelta sadon ja karjan

Kuivuus on vienyt monelta Afganistanin viljelijältä sadon, karjan ja mahdollisuuden elää tilallaan. Osalle afgaaneja ilmastonmuutos näyttäytyy poikkeuksellisen kylminä ja karuina talvina. Afganistan on yksi eniten ilmastonmuutoksen seurauksista kärsiviä maita maailmassa.

4.7.2023

Talibanien kieltopolitiikka kurittaa Afganstanin vaatealaa: Miesräätälit muuttavat nyt Pakistaniin, sillä naisten vaatteita ei voi enää tehdä

Burkhaan pukeutuneita naisia ompelemassa.

Talibanien kieltopolitiikka kurittaa Afganstanin vaatealaa: Miesräätälit muuttavat nyt Pakistaniin, sillä naisten vaatteita ei voi enää tehdä

Ennen kuin Taliban otti vallan elokuussa 2021, Afganistanissa oli tavallista, että miehet ompelivat naisten vaatteet. Moni miesräätäli on kuitenkin nyt työttömänä, sillä Taliban kielsi miehiä ompelemasta naisten vaatteita. Myös suurin osa vaatealan naisyrittäjistä on joutunut lopettamaan työnteon.

19.4.2023

Taliban kielsi Afganistanin naisilta työskentelyn myös YK:ssa – Ensimmäinen kerta järjestön historiassa

YK:n lippu.

Taliban kielsi Afganistanin naisilta työskentelyn myös YK:ssa – Ensimmäinen kerta järjestön historiassa

YK toimittaa apua noin 23 miljoonalle ihmiselle Afganistanissa, mutta afganistanilaiset naiset eivät saa enää työskennellä sen riveissä. Mikään muu maa ei ole tehnyt samaa.

11.4.2023

Talibanin toiminta järkyttää Afganistanin naisia – ”Minkä rikoksen olemme tehneet, jotta meitä saa kohdella näin?”

Koulutyttöjä pulpeteissa.

Talibanin toiminta järkyttää Afganistanin naisia – ”Minkä rikoksen olemme tehneet, jotta meitä saa kohdella näin?”

Normaali elämä on kielletty afganistanilaisnaisilta aina kylpylöiden käytöstä koulutukseen. Naiset kertovat elämästään afganistanilaisten naistoimittajien verkoston toimittamassa artikkelissa.

29.3.2023

Talibanin vallankaappausta Pakistaniin paenneet pelkäävät palautusta – ”Me yritämme pysytellä niin näkymättöminä kuin mahdollista”

Kaupungin rakennuksia

Talibanin vallankaappausta Pakistaniin paenneet pelkäävät palautusta – ”Me yritämme pysytellä niin näkymättöminä kuin mahdollista”

Noin 250 000 afganistanilaista pakeni Pakistaniin talibanien saatua vallan elokuussa 2021. Monen viisumi on vanhentunut, mutta sen uusimiseksi heidän pitäisi palata Afganistaniin, jossa olot ovat monelle hengenvaaralliset. ”Minusta tuntuu Pakistanissakin äärimmäisen turvattomalta”, kertoo aiemmin kansalaisjärjestössä työskennellyt Sabrina Zalmai.

13.2.2023

Osa avustusjärjestöistä käynnistää työnsä Afganistanissa uudelleen – Taliban on sallinut naisten palaavan terveys- ja ravitsemusalan töihin

Kaupungin rakennuksia, taustalla vuoria.

Osa avustusjärjestöistä käynnistää työnsä Afganistanissa uudelleen – Taliban on sallinut naisten palaavan terveys- ja ravitsemusalan töihin

Talibanin terveysministeriö on antanut takeet siitä, että osa järjestöjen naistyöntekijöistä voi palata töihin jouluaattona voimaan astuneesta kiellosta huolimatta. Iso osa järjestöjen ohjelmista on kuitenkin edelleen pysähdyksissä.

19.1.2023
Tilaa aihepiirin Afganistan RSS-syöte