turvallisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

turvallisuus

Jengiväkivallan piinaamassa Haitissa voi olla edessä ulkovaltojen sotilasoperaatio – ”Näemme joka aamu ruumiita kadulla”, kertoo avustustyöntekijä

Potilaita ja hoitaja puoliksi verhon takana.

Jengiväkivallan piinaamassa Haitissa voi olla edessä ulkovaltojen sotilasoperaatio – ”Näemme joka aamu ruumiita kadulla”, kertoo avustustyöntekijä

Haitin jengiväkivalta on kiihtynyt jo sotaa muistuttaviin mittasuhteisiin. Kenia on tarjoutunut johtamaan kansainvälistä sotilasoperaatiota, mutta Haitilla on pitkä historia ulkopuolisten väliintulojen epäonnistumisesta. Lääkärit ilman rajoja -järjestön operaatiojohtaja Jean-Marc Biquet muistuttaa, että turvallisuustilanteen lisäksi maassa pitäisi ratkaista liuta muitakin kriisejä.

13.9.2023

Rypäleaseiskuissa kuolleiden ja haavoittuneiden määrä nousi rajusti – Eniten uhreja Ukrainassa

Kaksi ihmistä ja juliste, jossa mies kuokka olkapäällä.

Rypäleaseiskuissa kuolleiden ja haavoittuneiden määrä nousi rajusti – Eniten uhreja Ukrainassa

Suurin osa rypäleaseiden aiheuttamista kuolemista ja loukkaantumisista tapahtui viime vuonna Ukrainassa, jossa Venäjä käyttää rypäleaseita. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin asiantuntija Mary Wareham kritisoi silti Yhdysvaltain päätöstä kuljettaa rypäleaseita Ukrainalle.

6.9.2023

Sudanin väkivaltaa paennut jo yli 4,5 miljoonaa ihmistä – Avustusjärjestö varoittaa yhä lähenevästä nälänhädästä

Ihmisiä istumassa puiden varjossa.

Sudanin väkivaltaa paennut jo yli 4,5 miljoonaa ihmistä – Avustusjärjestö varoittaa yhä lähenevästä nälänhädästä

Terveyspalvelut ovat monin paikoin lähes tuhoutuneet Sudanissa, jossa on taisteltu keväästä alkaen. Avustusjärjestöt pelkäävät tartuntatautien leviämistä ja nälänhätää. Noin 20,3 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta.

25.8.2023

Saarnaamme tasa-arvosta ja käännämme silti selkämme niille, jotka tarvitsevat meitä eniten

Banneri, jossa lukee Puheenvuoro Jamila Shulekha

Saarnaamme tasa-arvosta ja käännämme silti selkämme niille, jotka tarvitsevat meitä eniten

18-vuotias opiskelija Jamila Shulekha jätti viime kesänä Helsingin mukavuudet ja matkusti Bangladeshiin tutustumaan Myanmarista paenneiden rohingyapakolaisten elämään. Vierailu sai hänet ajattelemaan ihmiskunnan pahuutta mutta myös uskomaan mahdollisuuksiin parantaa haavoittuvimpien ihmisten – myös rohingyoiden – elämää.

15.8.2023

Miljoonat tarvitsevat edelleen apua Syyrian maanjäristysalueilla – YK ja Syyrian hallinto pääsivät viimein sopuun rajanylityspaikan avaamisesta

Kaksi ihmistä raunioiden edustalla.

Miljoonat tarvitsevat edelleen apua Syyrian maanjäristysalueilla – YK ja Syyrian hallinto pääsivät viimein sopuun rajanylityspaikan avaamisesta

Venäjä esti heinäkuussa veto-oikeudellaan Turkin ja Syyrian välisen rajanylityspaikan käytön jatkamisen, jonka kautta maanjäristyksen tuhoista yhä kärsivään Luoteis-Syyriaan on toimitettu apua. Nyt rajanylityspaikka on taas auki, mutta avustusjärjestöt pelkäävät, että Syyrian hallinto vaikeuttaa avun perillemenoa.

14.8.2023

YK:n ”häpeälista” lasten oikeuksien rikkojista herättää jälleen kritiikkiä – Venäjä mukana, Israel ei

YK:n pääsihteeri tv-ruudulla YK:n lipun edessä.

YK:n ”häpeälista” lasten oikeuksien rikkojista herättää jälleen kritiikkiä – Venäjä mukana, Israel ei

Konflikteissa on kuollut tai haavoittunut viimeisen vuoden aikana lähes 9 000 lasta, selviää YK:n pääsihteerin vuotuisesta raportista. Raportin liitteenä oleva lista lapsen oikeuksia konflikteissa rikkovista maista herättää usein kritiikkiä, eikä siltä vältytty tänäkään vuonna.

29.6.2023

Toimintavalmiiden ydinaseiden määrä kääntyi nousuun – ”Olemme ajautumassa yhteen ihmiskunnan historian vaarallisimmista aikakausista”, sanoo rauhantutkimuslaitos Sipri

Kaksi ihmistä verhoutuneina lakanoihin ja kyltti, jossa lukee The Ban is coming.

Toimintavalmiiden ydinaseiden määrä kääntyi nousuun – ”Olemme ajautumassa yhteen ihmiskunnan historian vaarallisimmista aikakausista”, sanoo rauhantutkimuslaitos Sipri

Ydinaseiden määrä on pitkään laskenut tai pysytellyt samana, mutta viime vuonna määrä kasvoi. Taustalla ovat ydinasevaltioiden modernisointiohjelmat. Tukholman rauhantutkimusinstituutin mukaan ydinaseiden käytön riski on kasvanut.

12.6.2023

Sudanin sota jumitti kaupankäynnin naapurimaa Egyptin kanssa – Pelkona laajat talousvaikutukset

Naisia istumassa tienvieressä.

Sudanin sota jumitti kaupankäynnin naapurimaa Egyptin kanssa – Pelkona laajat talousvaikutukset

Sudanissa huhtikuussa alkaneet väkivaltaisuudet ovat vaikeuttaneet rajaliikennettä ja sitä kautta kaupankäyntiä. Tuontilihasta riippuvaisessa Egyptissä pelätään vakavia talousvaikutuksia.

5.6.2023
Tilaa aihepiirin turvallisuus RSS-syöte