Elettiin kesää vuonna 1994. Afganistanin sisällissota oli jatkunut kaksi vuotta, ja vastikään perustettu ääriliike Taliban valmistautui Kandaharin kaupungin valtaamiseen. Myös pääkaupunki Kabulissa oli rauhatonta, sillä aseelliset ryhmät taistelivat kaduilla ja kaupunkilaisia piinasivat ryöstöt ja jopa raiskaukset.  

Joidenkin arvioiden mukaan Kabulissa oli vuonna 1994 noin puoli miljoonaa asukasta. Se voi kuulostaa paljolta, mutta neuvostoaikana kaupungin väkiluku oli kaksi miljoonaa. Aikojen saatossa muut olivat paenneet joko maan sisällä tai Pakistaniin tai Iraniin.

Sinä vuonna myös kolmevuotiaan Naser Bayatin elämä muuttui.

Naserin vanhemmat työskentelivät Kabulissa opettajina, eikä hänen äitinsä Fatima* olisi voinut jatkaa työntekoa Talibanin noustessa valtaan. Myös Naserin isä Muhammed* oli huolissaan perheen turvallisuudesta.

Monen muun tavoin perhe päätyi siksi ensin Pakistaniin, josta matka jatkui Afganistanin naapurimaahan Iraniin.

”Viime viikkojen aikana moni suomalainen ystäväni ja tuttuni on valitellut minulle Afganistanin tilannetta ja osoittanut empatiaa. Useimmat heistä eivät kuitenkaan ymmärrä, miltä tuntuu lähteä kotimaastaan ja jättää kaikki taakseen. Missä tahansa iässä”, nykyään pääkaupunkisseudulla Suomessa asuva Bayat kertoo.

Baytin mukaan moni Suomessa asuva afganistanilainen haluaisikin palata kotimaahansa tai ainakin olla mukana rakentamassa rauhanomaista Afganistania.  

Takaisin Kabuliin

Palataan kuitenkin vielä Iraniin ja vuoteen 1994, jolloin Naser Bayatin perheellä oli päällisin puolin kaikki hyvin. Vanhemmat pystyivät jatkamaan työntekoaan, ja perhe oli turvassa.

Naser ei kuitenkaan koskaan kokenut oloaan kotoisaksi. Hän teki myös kaikkensa piilottaakseen afgaanimurteensa, jota paikalliset saattoivat pilkata.

Afganistanissa puhuttava dari ja Iranin farsi ovat persian kielen murteita, jotka eroavat toisistaan suurin piirtein yhtä paljon kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa puhuttu englannin kieli. Eli lähinnä ääntämisessä.

Iranissa Bayat ei myöskään päässyt paikalliseen kouluun, joten hänen opettajaisänsä perusti afgaanioppilaille oman koulun, jossa oli enimmillään tuhat oppilasta.

“Parhaat muistoni siltä ajalta ovat koulubussista, joka haki oppilaita aamuisin. Oli hauska istua päivän aluksi yhdessä ystävien kanssa”, Bayat muistelee.

Kahdeksan Iranissa vietetyn vuoden jälkeen, eli vuonna 2002, Bayat perheineen palasi takaisin Afganistaniin. Yhdysvallat oli juuri syössyt Talibanin vallasta, ja Hamid Karzai oli valittu maan tilapäisen hallinnon johtajaksi.

Karzai nautti Yhdysvaltojen suosiosta etenkin 2000-luvun alkupuolella. Tosin suhteita alkoivat pian varjostaa epäilykset Karzain korruptiosta ja Yhdysvaltojen eriskummallinen asema Afganistanissa miehittäjän ja kumppanin välimaastossa.

Kabulissa Bayat oli kuitenkin onnellinen. Kodin rakennus oli taas aloitettava nollasta, mutta ainakin hän sai olla omassa kotimaassaan. Korttelin pojat saattoivat naljailla hänelle Iranin murteesta, mutta se ei häntä haitannut.

”Oli ihanaa palata Kabuliin. Sain jatkaa koulunkäyntiä ja myöhemmin opiskelua eikä minun tarvinnut piilotella keneltäkään mitään”, Bayat muistelee.

”Pahempaa kuin ikinä odotin”

Kymmenisen vuotta myöhemmin Bayat tapasi Afganistanissa nykyisen vaimonsa, Iranissa kasvaneen afgaaninaisen, joka oli tullut kiintiöpakolaisena Suomeen vuonna 2001.

Pariskunta pohti hetken aikaa eri vaihtoja tulevaisuutensa suhteen. Bayat itse olisi halunnut muuttaa Lontooseen, mutta lopulta he päätyivät Suomeen, jossa Bayat on opiskellut rakennusalaa, tehnyt töitä logistiikka-alalla ja rakastunut valokuvaukseen.

Valokuvauksesta onkin tullut Bayatille henkireikä, ja viime vuonna hän sai Poliittisen valokuvan festivaalin apurahan matkustaakseen Afganistaniin valokuvaprojektia varten. Matkan toteutuminen on tällä hetkellä epävarmaa, mutta Bayat seuraa tilannetta päivittäin Kabulissa asuvien sukulaistensa avulla.

Talibanin nopea eteneminen viime viikkojen aikana tuli niin Bayatille kuin hänen vanhemmilleenkin yllätyksenä. He ovat kuitenkin turvassa Afganistanin ulkopuolella.

Suomen ei tulisi Bayatin mukaan tunnustaa tai tehdä yhteistyötä Talibanin johtama hallituksen kanssa.   

”Taliban edustaa kaikkea sitä, mikä on ihmisyyttä vastaan. Riittää, että katsoo, miten he suhtautuvat naisten oikeuksiin. Tämä on paljon pahempaa kuin mitä ikinä odotin”, Bayat sanoo. 

Romahdus halutaan välttää

Suomen ja muun maailman on pian arvioitava, mikä hallitus tai taho saa edustaa Afganistania kansainvälisissä yhteyksissä sekä minkälaisia suhteita kukin haluaa vaalia Afganistanin uuden hallinnon kanssa.

Esimerkiksi kun Taleban hallitsi Afganistania vuodesta 1996 vuoteen 2001, vain Saudi-Arabia, Pakistan ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat tunnustivat sen aseman ja ylläpitivät maan kanssa normaaleja diplomaattisuhteita.

Afganistanin tilannetta mutkistaa myös jonkin verran se, että maan varapresidentti Amrullah Saleh väittää edelleen olevansa valtionsa virallinen johtaja ja edustaja.

”Suomen päätös tunnustaa tai olla erikseen tunnustamatta Talebanin johtamaa hallitusta tehdään yhdessä muiden länsivaltojen kanssa,” sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart.

Valtiot voivat tehdä yhteistyötä myös sellaisten hallitusten kanssa, joita ne eivät tunnusta, mutta Stewart painottaa, että humanitaarisen työn toteuttaminen Afganistanissa vaatii jo jonkinlaista keskusteluyhteyttä.

Lisäksi Taliban toivoo maan saavan kehitysyhteistyövaroja ja käyttöoikeuden valtion ulkomaalaisilla pankkitileillä oleviin varoihin.

Vuonna 2020 Suomi oli mukana järjestämässä Afganistanin kehitysyhteistyöhön ja jälleenrakennukseen keskittyvää konferenssia. Konferenssin osallistujat päättivät silloin sitoa Afganistanin kehitysyhteistyövarat tiettyihin reunaehtoihin – kuten tasa-arvon, ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja demokratian kunnioittamiseen.

On kuitenkin epäselvää, kunnioittaako Taleban näitä ehtoja. Noustuaan valtaan Taleban on luvannut kunnioittaa naisten oikeuksia, mutta uutistietojen mukaan liike on myös teloittanut ja pahoinpidellyt esimerkiksi länsivaltoja auttaneita afgaaneja.

Aika näyttää, missä mitassa kehitysvarojen saaminen motivoi Talebania toimimaan eri tavalla kuin vaikkapa 1990-luvulla, jolloin sitä syytettiin ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien loukkaamisesta.

Maan eristäminen lisäisi kuitenkin Stewartin mukaan tavallisten afganistanilaisten kärsimystä.

”Sekä länsimaat, että Afganistan haluavat välttää maan romahduksen”, Stewart muistuttaa.

* Naser Bayatin isän ja äidin etunimet on muutettu.