Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kestävään kehitykseen pyrkivän Bhutanin kouluissa adoptoidaan jokia ja lasketaan, miten sähkönkulutusta voisi vähentää – Suomellakin olisi opittavaa, sanoo tutkija Päivi Ahonen

Bhutan kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin maihin, mutta sen politiikka, joka korostaa onnellisuutta talouskasvun sijaan, kiinnostaa niin YK:ta kuin kansainvälisiä tutkijoitakin. Väitöskirjatutkija Päivi Ahonen ihastui Bhutanin puhtaaseen luontoon ja tutkii nyt, miten kestävän kehityksen filosofiaa toteutetaan maan opetusjärjestelmässä.

Terassi, jonka reunalla mies katselee vuoristoiseen laaksoon.

Noin 70 prosenttia Bhutanista on metsää. Kuva: Adam Singer / CC BY-ND 2.0.

”Hyvä elämä on elämistä perheen ja ystävien kanssa, kun ympäristöä ei saastuteta eikä eläimiä vahingoiteta”, kirjoitti yläkoulun oppilas Bhutanin Paron kaupungissa vuonna 2014.

Oppilas osallistui suomalaisen Päivi Ahosen väitöstutkimukseen. Ahosen lomakkeella esitettiin kysymys, joka on tärkeä kaikille valtioille ja ihmisille: minkälainen elämä on hyvää elämää ja mikä tekee kansalaisista onnellisia?

Ahonen on kasvatustieteilijä, joka on perehtynyt erityisesti Bhutanin koulutusjärjestelmään. Etelä-Aasiassa sijaitseva pikkuinen buddhalaisvaltio kiinnostaa häntä ja monia muitakin tutkijoita, sillä valtio uskoo löytäneensä vastauksen siihen, miten eletään hyvää elämää kuormittamatta ympäristöä.

Bhutanin politiikka nojaa ”bruttokansanonnellisuuteen”. Se tarkoittaa, että valtio pyrkii talouskasvun sijasta ihmisten onnellisuuteen ja elämään sopusoinnussa luonnon kanssa. Politiikan perustan muodostavat kestävä ja oikeudenmukainen kehitys, ympäristön suojelu, kulttuurin vaaliminen ja hyvä hallinto.

Bhutanin painoarvo maailmanpolitiikassa on varsin pieni, mutta sen filosofia on nyt ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan. Ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen hupenemisen ja biodiversiteetin katoamisen kiihtymisen vuoksi Bhutan on viime vuosina alkanut kiinnostaa myös muun muassa YK:ta ja monia tutkijoita, sillä sen malli voisi tarjota ainakin yhden vaihtoehdon kulutuskulttuurille.

Ahonen viimeistelee parhaillaan Oulun yliopistossa kasvatustieteen artikkeliväitöskirjaa, jonka tarkoituksena on selvittää, miten kestävän kehityksen periaatteita sovelletaan Bhutanin kouluissa ja mitä opettajat ja oppilaat siitä ajattelevat. Hän uskoo, että Bhutanin mallilla voi olla annettavaa laajemminkin.

”Ympäristö kärsii ja ilmastonmuutos kiihtyy, koska täällä kulutetaan ja kulutetaan. Viemme samaa ajattelutapaa ja arvomaailmaa huomaamattamme kehitysyhteistyön kautta kehitysmaihinkin. Jotenkin meidän pitäisi löytää tasapainoisempi kehitys, jossa kulutuksella ei olisi niin suurta merkitystä”, Ahonen pohtii.

Nainen puolilähikuvassa, taustalla vuori ja sen rinteessä rakennus.

Vesivoimaa ja metsien suojelua

800 000 asukkaan kuningaskunta Bhutan sijaitsee Himalajalla Intian ja Kiinan välissä. Se ei ole koskaan ollut siirtomaa. Eristäytynyt maa alkoi avautua 1970-luvulla, kun se liittyi YK:hon. Samalla kehitettiin bruttokansanonnellisuuden käsite.

Opetusalan kehitysyhteistyötehtävissä vuosia työskennellyt Ahonen vieraili maassa ensimmäisen kerran vuonna 2009. Bhutan teki heti vaikutuksen varsinkin verrattuna naapurimaa Nepaliin, jossa Ahonen oli aiemmin työskennellyt opetuksen kehittämistehtävissä.

”Kathmandu on järkyttävän likainen, roskia on paljon ja joet ovat kuin viemäreitä. Bhutanissa oli täysin puhdasta, ei roskan roskaa. Kaupungin ohi virtaavissa joissa olisi voinut uida”, hän muistelee.

Bhutania on ainakin takavuosina pidetty yhtenä maailman harvoista, ellei ainoana, hiilinegatiivisena maana. Sen uskotaan tuottavan vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin se voisi sitoa. Päästöt ovat tosin viime vuosina kasvaneet, mutta ne ovat silti henkeä kohti vain noin viidenneksen siitä, mitä esimerkiksi suomalaisten päästöt ovat.

Bhutanin pinta-alasta noin 70 prosenttia on metsää, ja perustuslakiin on kirjattu, että metsäpeiton pitää pysyäkin vähintään 60 prosentissa. Raskasta teollisuutta ei ole, vaan maan tärkein vientituote on Intiaan vietävä vesivoimalla tuotettu sähkö. Kansa työllistyy esimerkiksi maanviljelyksen pariin tai turismisektorille.

Elintaso ei vastaa länsimaista, ja YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö määritteleekin Bhutanin edelleen maailman vähiten kehittyneiden maiden joukkoon. Sen ennakoidaan kuitenkin nousevan kategoriasta vuonna 2023.

Maassa ei juuri ole äärimmäistä köyhyyttä, ja terveydenhuolto ja peruskoulu ovat käytännössä ilmaisia.

”Nepalissa ja Intiassa kerjäläisiä näkee kaikkialla, Bhutanissa ei ollenkaan. Ruoka on edullista, ja sitä ostetaan usein toreilta. Sähköt ja juokseva vesi on useimmilla. Nuoret käyttävät nettiä ja katsovat tv:tä”, Ahonen kuvailee.

Erikoisuuksia löytyy paljon: Netti ja televisio sallittiin vasta 1990-luvun lopulla. Ympäristösyistä maahan ei voi vieläkään tehdä omatoimisia turistimatkoja. Valtion tavoitteena on, että kaikki viljely tapahtuisi luonnonmukaisin menetelmin. Autojen käyttöä rajoitetaan.

Koko ajattelun pohjana on maan buddhalainen kulttuuri, jota vaalitaan varsin tiukasti. Esimerkiksi valtion virkamiesten odotetaan käyttävän kansallispukuja työpaikalla.

Koristeellinen rakennus.

Kouluissa mietiskellään ja kierrätetään

Bhutan on 2010-luvulla saavuttanut kansainvälistä huomiota, ja se on saanut esimerkiksi järjestää oman onnellisuuskonferenssinsa YK:ssa. YK:n yleiskokous puolestaan on kehottanut antamaan onnellisuudelle enemmän tilaa valtioiden kehityspolitiikassa.

Koulutusalan tutkijoita kiinnostaa vuonna 2013 aloitettu kestävän kehityksen opetus, jota Ahonenkin on tutkinut. Hän on vieraillut useampaan otteeseen Bhutanin yläkouluissa ja haastatellut osana väitöstutkimustaan opettajia sekä tehnyt kyselyitä opiskelijoille.

Tulosten mukaan sekä opettajat että opiskelijat ovat sisäistäneet kestävän kehityksen ajattelun valtion filosofian mukaisesti. Kun oppilailta kysyttiin, mikä on ilmastonmuutoksen syy, heidän vastauksensa oli länsimaiden ylikulutus. Kun heitä pyydettiin piirtämään kuvia bruttokansanonnellisuudesta ja kestävästä kehityksestä, he piirsivät puiden istutusta, luontoa, kansallispukuja, sähköautoja ja roskien keruuta.

Valtiolla on opettajille bruttokansanonnellisuuden opetuksen manuaali, ja jokainen opettaja osallistuu viikon mittaiselle kurssille, jolla annetaan konkreettisia välineitä siihen, miten kestävän kehityksen ja bruttokansanonnellisuuden mukaista elämäntapaa opetetaan oppilaille. Tavoitteena on kasvattaa ”ahneudesta vapaa” sukupolvi, jolla on hyvä ekologinen lukutaito.

”Kestävä kehitys ei ole yksi oppiaine, vaan se sisältyy kaikkeen opetukseen”, Ahonen kertoo.

Kouluissa ”adoptoidaan” metsiä ja jokia ja seurataan niiden tilaa. Matematiikan tunnilla lasketaan sähkön kulutusta ja mietitään energiansäästämiskeinoja. Jätteiden kierrätystä edistetään kannustamalla oppilaita tuomaan korvausta vastaan kotien jätteet kouluun. Opetusta järjestetään paljon ulkotiloissa, ja kouluissa vietetään maan käytännön mukaan puidenistutuspäivää.

Eräs erikoisuus on meditointi tai oikeastaan mietiskelyhetki, joka pidetään jokaisen oppitunnin alussa oppilaiden keskittymiskyvyn parantamiseksi.

Toimisiko sama Suomessa?

Suomessakin kestävän elämäntavan välttämättömyys on kirjattu opetussuunnitelman perusteisiin, ja esimerkiksi globaalikasvatusjärjestöt pähkäilevät jatkuvasti, miten viedä kestävän kehityksen viestiä uusille sukupolville. Olisiko Suomen kaltaisilla teollisuusmailla siis opittavaa Bhutanista?

Ahonen uskoo, että ainakin jossakin määrin.

”Suomessakin pitäisi järjestää kaikkien koulujen opettajille viikon koulutus siitä, miten ympäristön hyvinvointi ja kestävä kehitys pitäisi ottaa huomioon.”

”Pitää olla myös tarkkana, jotta ei synny ahdistusta. Nuorten pitäisi päästä näkemään toivoa, ja toivon kautta voisi tapahtua muutosta”, hän sanoo.

Nainen Buddha-patsaan edustalla.

Säröjä ei ole, ja se voi olla ongelma

Ahonen ei ole löytänyt säröjä tai ristiriitoja opettajien tai oppilaiden mielipiteistä. Sitä saattaa selittää Bhutanin voimakas yhtenäiskulttuuri, ja se voisi myös olla kompastuskivi, mikäli samanlaista mallia yritettäisiin toteuttaa liberaalimpaan menoon tottuneissa teollisuusmaissa.

Bhutanin demokratia on nuori. Kuningas Jigme Singye Wangchuck luopui vapaaehtoisesti absoluuttisesta monarkiasta vasta vuonna 2006, ja sen jälkeen maassa on järjestetty kolmet onnistuneet vaalit.

Moderni ihmisoikeusajattelu on kuitenkin vielä alkutekijöissään. Bhutan ei ole ratifioinut monia keskeisiä ihmisoikeussopimuksia, valtio valvoo tarkkaan esimerkiksi puolueiden perustamista ja media sensuroi itse itseään. Parlamentti laillisti homoseksuaalisuuden vasta viime vuonna. 1990-luvulla tapahtunut nepalilaisen vähemmistön karkottaminen ja etninen puhdistus on selvittämättä.

Kansakaan ei ole täydellisen onnellista. Työttömäksi jäänyt nuoriso jengiytyy, ja kaupungistuminen on tuonut mukanaan päihdeongelmia ja itsemurhia. YK:n 156 maata kattavassa onnellisuusraportissa maa oli vuonna 2019 sijalla 95.

Tyytymättömyydestä kertoo kenties se, että pääministeripuolue hävisi vaalit vuonna 2018.

”Syyksi on arveltu sitä, että pääministerin on katsottu kulkeneen liikaa maailmalla esittelemässä Bhutanin kehitysperiaatteita sen sijaan, että tämä olisi keskittynyt siihen, miten oman maan väestön elämää voisi kehittää”, Ahonen kertoo.

Hän uskoo, että Bhutanin malli selviytyy silti hengissä.

”Perinteinen elämäntapa korostaa niin paljon arkea, jossa kulutusta ei tarvita. Uskon, että se säilyy.”

Lisää uusi kommentti