Maailma.net
Osoite
Siltasaarenkatu 4, 7. krs, 00530 Helsinki
Puhelinnumero
+358 46 850 6575
Kotisivut
http://www.maailma.net
Nälänhätä uhkaa Nigerian pohjoisosia
Nälänhätä uhkaa Nigerian pohjoisosia
Viranomaisia on syytetty siitä, että ihmisten hätä on jätetty huomiotta.
Amnesty: Iran kieltää mielipidevangeilta terveydenhoidon – vaarana jopa kuolema
Amnesty: Iran kieltää mielipidevangeilta terveydenhoidon – vaarana jopa kuolema
Esimerkiksi kurdivähemmistöön kuuluva Zeynab Jalalian uhkaa sokeutua kidutuksen ja hoidon epäämisen takia, kerrotaan tuoreessa raportissa.
Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan
Monet vähemmistökansat uhattuina – luovin keinoin syrjintää vastaan
Maailman vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen tilaa tarkastelevan raportin mukaan esimerkiksi haitilaiset hyödyntävät katuteatteria taistellakseen kulttuurinsa puolesta.
Ennuste: Nälkäisten määrä romahtaa seuraavien 10 vuoden aikana
Ennuste: Nälkäisten määrä romahtaa seuraavien 10 vuoden aikana
Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan vuonna 2026 epävarmasta ruokaturvasta kärsii enää ehkä vain 6 prosenttia tutkittujen 76 maan väestöstä.
Kehittyvien markkinoiden firmat kompastelevat korruption torjunnassa – "säälittävä taso"
Kehittyvien markkinoiden firmat kompastelevat korruption torjunnassa – "säälittävä taso"
Transparency Internationalin mukaan enemmistö kehittyvien markkinoiden nopeimmin kasvavista yrityksistä on epäonnistunut läpinäkyvyyden edistämisessä.
SuomiAreena: Järjestöjä tarvitaan yhä, yritykset eivät voi toimia kaikkialla
SuomiAreena: Järjestöjä tarvitaan yhä, yritykset eivät voi toimia kaikkialla
Porin SuomiAreenalla väiteltiin yksityisen sektorin ja kehitysyhteistyöjärjestöjen roolista. Kepan tuoreen tutkimuksen mukaan tämänvuotiset leikkaukset veivät avun yli miljoonalta.
Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella
Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella
Pakolaisleireilläkin ihmisten ensimmäinen ostos on usein satelliittilautanen, joten tv voi tarjota viihteen lisäksi lapsille myös oppia, uskoo SAT-7-tv-yhtiön johtaja Rita El Mounayer.
Aiempaa harvempi suomalainen tahtoo kehitysyhteistyöleikkauksia
Aiempaa harvempi suomalainen tahtoo kehitysyhteistyöleikkauksia
Ulkoministeriön kyselyn mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyönä tärkeänä. Tuore kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) korostaa yritysten roolia kehitysyhteistyössä.
Ananasmehututkija Andy Hallin oikeudenkäynti jatkuu, suomalaiset puolustuksen todistajina
Ananasmehututkija Andy Hallin oikeudenkäynti jatkuu, suomalaiset puolustuksen todistajina
Finnwatchille tutkimusta tehneen Hallin puolesta todistaa järjestön lisäksi S-ryhmä.