Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Syyrian pakolaislasten koulutusta paikataan tv-opetuksella

Pakolaisleireilläkin ihmisten ensimmäinen ostos on usein satelliittilautanen, joten tv voi tarjota viihteen lisäksi lapsille myös oppia, uskoo SAT-7-tv-yhtiön johtaja Rita El Mounayer.

Lähes kolmen miljoonan syyrialaislapsen arvellaan olevan poissa koulusta yli viisi vuotta kestäneen sisällissodan seurauksena, eivätkä edes kaikki naapurimaihin paenneet mahdu paikallisiin kouluihin. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ohjelmia esittävä tv-yhtiö SAT-7 on kehitellyt yhdeksi ratkaisuksi tv-opetusta.

"Koulutus antaa toivon paremmasta elämästä. Muuten lapset ovat helppo uhri ääriliikkeille", sanoo Rita El Mounayer, yhtiön kanavajohtaja.

Kyproksella päämajaansa pitävä yhtiö on lähettänyt maaliskuusta 2015 alkaen My School -ohjelmaa, jossa tarjotaan 5–7-vuotiaille tarkoitettuja matematiikan, arabian ja englannin kielen tunteja. Tarkoituksena on tavoittaa erityisesti Syyriasta paenneet lapset, joita elää muun muassa El Mounayerin kotimaassa, Libanonissa.

Ohjelma perustuu ammattilaisten suunnittelemaan, Libanonin ja Syyrian opetussuunnitelmaa yhdistelevään malliin, ja opetusta annetaan kussakin aineessa puoli tuntia kerrallaan. Muodollista koulutusta se ei korvaa, mutta El Mounayer toivoo, että jonakin päivänä oppiaineita on lisää ja lopulta lapset saavat peruskoulun päättötodistuksen.

Ei uskonnollista propagandaa

SAT-7:n erikoisuus on, että se on kristillinen kanava muslimivaltaisella alueella. Tukijoihin kuuluu muun muassa Suomen Lähetysseura.

El Mounayerin mukaan kristillisyys ei kuitenkaan aiheuta ristiriitoja. My School -ohjelmasta on tehty tarkoituksella uskonnollisesti neutraali, eikä edes mainostauoilla näytetä uskonnollisia sisältöjä.

Muslimit saattavat katsoa SAT-7:n kanavia muutenkin, sillä ne näkyvät osana isoja kanavanippuja, joita miljoonat alueen asukkaat tilaavat satelliittilautasten kautta. Esimerkiksi My Schoolia esittävällä lastenkanavalla on arveltu olevan 9 miljoonaa katsojaa.

My Schoolin tarkkoja katsojalukuja ei vielä tunneta, mutta El Mounayer kertoo nähneensä äitien ja lasten katsovan sitä Libanonin pakolaisleireillä. Idea pakolaislasten tv-opetuksesta perustuukin alueen asukkaiden tv-hulluuteen.

"Satelliitti on iso juttu Lähi-idässä. Niitä näkee pakolaisten teltoissakin, sillä niillä voi katsoa myös syyrialaisia kanavia, ja ihmiset haluavat olla yhteydessä kotimaihinsa. SAT-7-Kids-kanava on ollut menestyksekäs, joten miksi emme siis käyttäisi satelliittia myös kouluttaaksemme lapsia", hän toteaa.

Pakolaislasten koulutus on El Mounayerille hengenasia, sillä hän on itse kokenut Libanonin sisällissodan lapsena. Hänen mukaansa pakolaislapsille pitää tarjota mahdollisuuksia normaaliin elämään.

"Lapsille voidaan antaa toivoa siitä, että he voivat oppia, löytää töitä ja perustaa perheen. He haluavat tehdä samoja asioita kuin kaikki muutkin, olla arvokkaita ja tuntea olevansa yhteiskunnan jäseniä", hän sanoo.

Vähemmistöt uhattuina

SAT-7 pyörittää kristillisiä kanaviaan hankalaan aikaan, sillä Irakin ja Syyrian kärjistyneet konfliktit ovat tarkoittaneet huonoja aikoja etenkin alueen uskonnollisille ja etnisille vähemmistöille, kuten jesideille.

El Mounayerin mukaan SAT-7:n toiminta ei silti ole vaikeutunut. Hän uskoo, että siinä on auttanut se, että kanava pyrkii välittämään itsestään ei-länsimaista kuvaa ja käymään vuoropuhelua muiden uskontojen kanssa. Esimerkiksi länsimaisia evankelistoja ei sen kanavilla nähdä.

Hän muistuttaa, että alueella kärsivät kaikki vähemmistöt, myös muut kuin kristityt.

"Suurin alueen ongelma on vapauden puute. Ihmiset haluavat toisten olevan itsensä kaltaisia, ja erilaisuutta pidetään pelottavana. Tämä noidankehä on rikottava ja moninaisuus hyväksyttävä", hän sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia