Näkökulmat Suomen kehityspolitiikka

Yksityisen sektorin kehitys vaatii valtioiden ohjausta

Jos sotien jälkeinen Suomi olisi nojannut nykyisiin kehityspolitiikan oppeihin, olisimme yhä kehitysmaa, kirjoittavat Matti Ylönen ja Teppo Eskelinen.
Suomen lippu ison rakennuksen edustalla
Suomi olisi vieläkin kehitysmaa, jos se olisi sotien jälkeen noudattanut nykyisiä kehityspoliittisia oppejaan, kirjoittavat Matti Ylönen ja Teppo Eskelinen. (Kuva: Tauno Tõhk / CC BY 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Kalevassa 23.4.2018.

Yksityisen sektorin kehitysyhteistyöstä on tullut tällä hallituskaudella poliittinen kiistakysymys. Yrityksiä rahoittavan Finnfundin pyytämättä saaman merkittävän pääomakorotuksen ja muiden kehitysyhteistyön sektoreiden rajujen leikkausten yhtäaikaisuus oli selvä linjavalinta.

Kehitysyhteistyövarojen painopiste painottuu entistä enemmän yritysten rahoittamiseen.

Viimeaikainen keskustelu on koskenut etenkin Finnfundin rahastosijoituksia. Erityisesti kansalaisjärjestö Finnwatch on tuonut veroparatiisisijoitusten yhteydessä ansiokkaasti esiin kehityslupausten ja todellisten tulosten välisiä ristiriitoja.

Sijoitusten välittömät tulokset ja vastuukysymykset ovat kuitenkin vain yksi puoli. Taustalla on myös perustavanlaatuisempi kysymys siitä, millä edellytyksillä yksityiset investoinnit voivat luoda kehitystä.

Aiheeseen liittyvät avaukset ovat usein jääneet triviaaleiksi heitoiksi. Esimerkiksi Finnfundin johtaja Tapio Walleniuksen mukaan ”vain yritykset kykenevät luomaan taloudellista lisäarvoa, jota tarvitaan elintason pysyvään nousuun.” (HS 27.11.).

Finnfundin hallintoneuvoston puheenjohtaja Ritva Laukkanen on puolestaan todennut, että yksityisille yrityksille suunnatuilla rahalla saadaan ”aikaan enemmän kuin antamalla se lahja-apuna vain yhteen hankkeeseen” (Kehitys-lehti 25.5.2017).

Eduskunnan salissakin on myös toistettu arviota, jonka mukaan 90 prosenttia työpaikoista syntyy kehitysmaissa yksityiselle sektorille. Tämä kansainvälisistä raporteista kiertämään lähtenyt arvio perustuu yhteen 1990-luvulla Latinalaisessa Amerikassa tehtyyn tutkimukseen sekä yhteen OECD-maihin keskittyvään Maailmanpankin tutkimukseen. Se on toisin sanoen erittäin kyseenalainen.

Kysymystä yksityisen sektorin menestyksen ehdoista tulisi lähestyä todellisten kokemusten kautta. Miten siirtymä maatalousvaltiosta tai perusraaka-aineiden tuottajasta korkeamman jalostusasteen ja teknologian taloudeksi on tämän kokeneissa maissa tapahtunut?

Siirtymä ei ole koskaan toteutunut pelkkien suorien ulkomaisten investointien siivittämänä. Menestyneet valtiot ovat harjoittaneet määrätietoista teollisuuspolitiikkaa, eikä niinkään ulkomaisten investointien maksimointia.

Esimerkiksi Suomessa sotien jälkeinen teollistuminen perustui valtion vahvaan näkemykseen siitä, mitkä toimialat tulisivat menestymään tulevina vuosikymmeninä. Elinkeinopolitiikka viritettiin tukemaan näiden toimialojen kehitystä.

Pitkän aikavälin kehitystä tuettiin myös määrätietoisella sosiaalipolitiikalla ja laaja-alaisella satsauksella kaupallisten, yhteiskunnallisten ja humanististen alojen koulutukseen. Nämä panostukset nähtiin sosiaalisina investointeina, jotka yleisen elämänlaadun parantumisen lisäksi tuottaisivat taloudellista hyötyä tulevaisuudessa.

Menestyneet valtiot ovat harjoittaneet määrätietoista teollisuuspolitiikkaa eikä niinkään ulkomaisten investointien maksimointia.

Sijoitusten houkuttelu yritysten toivomilla ehdoilla olisi ollut Suomelle mahdollinen valinta. Tällöin Outokummut, Rautaruukit ja Nesteet olisivat jääneet syntymättä, ja myöhemmin korkeamman teknologian tuotannon mahdollistaneet pitkän tähtäimen investoinnit tekemättä.

Samanlainen kehityskulku on ollut nähtävissä historiallisesti monissa maissa Yhdysvalloista Japaniin ja Mauritiukseen. Maailmantalouden säännöt ovat sittemmin muuttuneet, mutta toisaalta myös Kiinan kehitysmalli on nojannut talouskehityksen ohjaukseen kohti tulevaisuuden menestysaloja.

Nykyisen kehityspolitiikan panosten keskittäminen ulkomaisten sijoitusten kätilöintiin kertoo suomalaisen kehityspolitiikan vision puutteesta siinä, minkälaisella yhteiskunta- ja elinkeinopolitiikalla kehitystä parhaiten syntyy.

Yksityistä sektoria korostavan kehitysmallin ongelma on valtion aktiivisuuden merkityksen sivuuttaminen. Pitkällä aikavälillä yksityistä sektoriakin tuetaan parhaiten kokonaisvaltaisella lähestymistavalla, jossa yhdistyvät teollisuuspoliittinen ja koulutuspoliittinen tahtotila.

Tästä syystä muotiin tullut ajatus siitä, että vaikkapa koulutuksen tai demokratian tukeminen ei tuottaisi lisäarvoa, on virheellinen ja vaarallinen.

Tilannetta ei yhtään paranna se, että Suomen päätökset seurailevat laajempaa kansainvälistä trendiä. Yksityisen sektorin työssä Suomi kilpailee suurvaltojen kanssa. Monilla muilla sektoreilla, kuten koulutus- tai sosiaalipolitiikassa, voitaisiin helpommin etsiä alueita joille kaikki eivät ole juuri nyt ryntäämässä.

On parempi rakentaa kestäviä kahdenvälisiä suhteita alueille, joissa Suomea eniten arvostetaan, kuin kanavoida rahaa samojen rahastojen kautta, joihin kaikki muutkin nyt sijoittavat kehityspanoksiaan.

Teppo Eskelinen on kehitysyhteistyön yliopistonlehtori Jyväskylän yliopistossa. Matti Ylönen on maailmanpolitiikan tutkija.

Suomen kehityspolitiikka kehityskehitysyhteistyöpolitiikka Suomi

Lue myös

Nuoria naisia lentopalloverkko taustallaan

Afrikan nuorissa ainekset menestystarinaan

Suomi laatii tänä vuonna oman Afrikka-strategian. Nuoret kannattaa nostaa Suomen ja Afrikan välisen kumppanuuden ja yhteistyön keskiöön, sillä heissä on valtavasti potentiaalia muun muassa rauhan rakentajina ja konfliktien ennaltaehkäisijöinä, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Katri Suomi.
Laskin ja kolikoita

Suomalaisjärjestöt saavat lisää rahaa kehitysyhteistyöhön Afrikassa

Viime vuosina leikkauksia kokeneet ohjelmatukijärjestöt saavat tänä ja ensi vuonna uutta rahoitusta, jolla on tarkoitus tehdä muun muassa ilmastonmuutoksen vastaista työtä.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari puhujanpöntössä

Yksityistä sektoria korostava kehityspolitiikka jatkuu myös tällä hallituskaudella – Kehitysministeri Ville Skinnari haluaa suomalaisyritykset Afrikan markkinoille

Kehityspolitiikan painopisteet eivät tällä hallituskaudella muutu oleellisesti. Suomi haluaa edelleen kehittää kehitysmaiden yksityistä sektoria mutta edistää samalla myös suomalaisten yritysten mahdollisuuksia, kertoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnari (sd) linjapuheessaan.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.