Lukuisat poliitikot, asevoimien edustajat ja analyytikot Euroopassa ja Yhdysvalloissa ennustavat Venäjän hyökkäävän Ukrainaan lähiaikoina. Hyökkäyksen on arvioitu tapahtuvan helmikuussa ja ”mahdollisesti viidestä suunnasta”. Hyökkäyksen tavoitteena voi olla maayhteys Krimille; se voi olla ”pienimuotoinen maahantunkeutuminen” tai ”maan valtaus”.

Sota otetaan annettuna. Mahdolliset muuttujat ovat luonteeltaan teknisiä tai ne määrittävät sodan mittakaavaa ja intensiteettiä. Tulossa olevat sotatoimet nähdään saumattomana jatkona Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumille, ja koska ne olivat ja ovat sotatoimia, on kyseessä lähinnä jatko-osa jo käynnissä olevalle sodalle.

Herätys ihmiset, herätys valtiojohtajat! Uusi sota Ukrainassa täytyy ja voidaan välttää. Ukrainan tilannetta koskevan retoriikan, mukaan lukien poliitikkojen, asiantuntijoiden ja journalistien tulee systemaattisesti kiinnittää huomio sodan laajempiin vaikutuksiin sekä konkreettisiin keinoihin sodan välttämiseksi.

Jokainen ihminen on arvokas. Mahdollisessa sodassa kuolisi nopeasti tuhansia ukrainalaisia ja venäläisiä sotilaita. Monet loukkaantuisivat vakavasti, puhumattakaan entistä syvemmistä henkisistä traumoista, joista kärsisivät molemmat kansakunnat.

Sota ei rajoittuisi vain sotilaisiin ja sotilasinfrastuktuuriin. Suurvaltojen toimet viime vuosien aikana osoittavat edelleen karmaisevaa välinpitämättömyyttä siviiliväestön osalta esimerkiksi Syyriassa, Afganistanissa ja Libyassa. Sota Ukrainassa tuskin olisi poikkeus.

Sotatoimet Ukrainassa tarkoittaisivat Euroopan turvallisuusilmaston jyrkkää muutosta: Venäjä, Nato ja Euroopan unionin valtiot suuntaisivat resurssejaan enenevästi sotilaalliseen varautumiseen aikana, jolloin yhteiskuntien resurssien tulisi olla esimerkiksi koronapandemian aiheuttaman hoitovelan purkamisessa ja kehittyvien maiden koronan vastaisen työn tukemisessa.

Mikäli Ukrainassa alkaa uusi sota, tällä kertaa Venäjä tulee avoimesti olemaan konfliktin osapuoli. Vaikka monen mielestä Venäjä on jo tällä hetkellä osapuoli Itä-Ukrainan konfliktissa, on kyseessä perustavanlaatuinen normatiivinen muutos, jota ei voi sivuuttaa. Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa, ja näin ollen keskeinen tekijä kansainvälisen rauhan ja vakauden turvaamisessa. Sota Ukrainassa halvaannuttaisi turvallisuusneuvoston toiminnan, polarisoiden olemassa olevia erimielisyyksiä, ja estäen kansainvälisen yhteisön tärkeimmän kollektiivisen turvallisuusasioiden elimen työskentelyn vähintäänkin lähitulevaisuudessa. Maailmalla ei ole tähän varaa.

Ukrainan kriisi on mitä suuremmissa määrin jo nyt globaali kriisi. Lukuisat armeijat ovat nostaneet valmiustasoaan, eikä tämä rajoitu vain Ukrainaan, Venäjään tai Nato-maihin. Riskit virheille tai väärinkäsityksille lisääntyvät yhdessä jännitteiden lisääntymisen kanssa. Yhdenkään maan tai toimijan ei pidä kuvitella, etteikö pienestä kipinästä voisi syntyä suuri räjähdys – kykymme kontrolloida toisen osapuolen toimia on illuusio.

Meillä on edelleen hyvä mahdollisuus estää sota. Konfliktinehkäisy on aina parempi valinta kuin jo käynnistyneen konfliktin sovittelu tai rauhanvälitys. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tehnyt kulissien takana merkittävää työtä dialogin ylläpitämiseksi ja konfliktin ehkäisemiseksi. Rooli on poikkeuksellinen ja se on äärimmäisen tärkeä niin Suomelle, Euroopalle kuin koko maailmallekin.

Sodan estämisessä Venäjä on keskeisessä asemassa. Venäjän vakuuttelut siitä, että se ei ole hyökkäämässä Ukrainaan eivät ole uskottavia, ottaen huomioon maan massiiviset joukkojen- ja kalustonsiirrot Ukrainan rajalle. Ukrainan tai muiden maiden turvallisuusvalinnat eivät voi olla Venäjän veto-oikeuden alaisia, eivätkä nämä valinnat oikeuta sotilaallisiin toimiin. Mahdollisesti Venäjän kannalta epätyydyttävät vastaukset maan Yhdysvalloille ja Natolle esittämiin vaatimuksiin eivät myöskään oikeuta sotilaallisia toimia Ukrainassa.

Tämä ei tarkoita, etteikö Venäjää pidä kuunnella. Nato ei ole onnistunut kylmän sodan jälkeen rakentamaan tarvittavaa luottamusta Venäjään – sen täytyy pystyä myös ottamaan pragmaattisia askelia jännityksen liennyttämiseksi Euroopassa.

Emme saa antaa näin hyvän kriisin valua hukkaan. Ukrainan tilanne on osoittanut, miten vahvasti ja nopeasti yksittäiset valtiot pystyvät priorisoimaan kansallisen turvallisuuden kysymyksiä, ja miten valtioiden johtajat ja keskeiset ministerit pystyvät rukkaamaan agendansa uusiksi, kun tilanne koetaan riittävän tärkeäksi. Samanlaista priorisaatiota tarvitaan myös globaalin ilmastonmuutoksen vastaisen työn nostamiseksi uudelle tasolle.

Kriisi näyttää myös mallia sille vakavuudelle, miten suurvaltojen pitäisi suhtautua keskusteluihin ydinaseriisunnasta ja ydinaseiden kiellosta. Nyt on myös keskeinen hetki uskoa entistä vahvemmin presidentti Niinistön ja Suomen aloitteeseen ”Helsingin hengen” vahvistamiseksi. Tarvitaan puhetta Helsingin hengestä ja niistä konkreettisista toimenpiteistä, joilla voidaan rakentaa luottamusta ja yhteistä tulevaisuutta Euroopassa.

Kirjoittaja on Suomen kristillisen rauhanliikkeen puheenjohtaja.
jussi.ojala@kristillinenrauhanliike.fi