sota ja rauha

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed kättelee Etelä-Afrikan varapresidenttiä David Mabuzaa

Nobelin rauhanpalkinto Etiopian pääministeri Abiy Ahmedille - "Toivottavasti rohkaisee jatkamaan toimia demokratian vahvistamiseksi"

Viime vuonna virkaansa valittu Abiy Ahmed on solminut rauhan Eritrean kanssa, nostanut naisia johtopaikoille ja vapauttanut poliittisia vankeja. Maassa on kuitenkin vielä paljon ratkaisemattomia ongelmia, kuten kyteviä etnisiä konflikteja, sanoo Sadankomitean pääsihteeri Minna Vähäsalo.
Panssarivaunu ohittamassa väkijoukkoa

Intti tutuksi lapsille meillä ja muualla

Armeija tunkeutuu lasten ja nuorten elämään monissa maissa ja monilla tavoilla. Mutta miksi suomalainen media on kriittinen tätä kohtaan vain silloin, kun se tapahtuu ”vihollismaissa”? pohtii Esa Noresvuo.
Kokousyleisöä ja puhujanäyttö

Asiantuntijaryhmä: Jemenissä selviä merkkejä sotarikoksista – Myös länsimaiden asekauppa voi rikkoa kansainvälistä oikeutta

Aseiden toimittaminen Jemenin sodan osapuolelle pitää lopettaa, vaatii YK:n asiantuntijaryhmä. Muun muassa Yhdysvaltain, Ranskan ja Ison-Britannian tiedetään myyneen aseita Saudi-Arabian johtamalle liittoumalle.
YK:n turvallisuusneuvoston kokouksen osallistujat kaarevassa kokouspöydässä

WHO: Syyrian luoteisosissa tuhottu terveysasemia – Yli 130 000 pakeni elokuussa

Iskut tapahtuivat juuri ennen Venäjän tukeman tulitauon aloittamista. Terveyspalveluiden toimittaminen on yhä vaarallisempaa, varoittaa Maailman terveysjärjestö.
Hiroshiman atomipommista selvinnyt rakennuksen raunio ja muistomerkki

Hiroshima, Suomi ja ydinaseriisunta

Suomen käyttäytyminen ydinaseriisuntakysymyksissä on ollut lähes identtistä ydinasevaltioiden ja Nato-maiden kanssa. Viimeisenä naulana aktiivisen ydinaseriisunnan edistämispolitiikan arkkuun on ollut Suomen kieltäytyminen allekirjoittamasta ydinaseet kieltävää sopimusta, kritisoi Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro.
Sormi painamassa tietokoneen näppäimistöä

Raportti: Suuret teknologiafirmat vaarassa sotkeutua tappajarobottien kehittämiseen

Tuoreen raportin mukaan muun muassa Microsoft ja Amazon voivat viedä maailman lähemmäs kohti tappajarobotteja, elleivät ne sanoudu irti niiden kehittämisestä.
Sexual violence in conflict -kyltti punaisella tuastalla

Miten päästä eroon sodankäynnin tehokkaimmasta aseesta? – Seksuaaliseen väkivaltaan konflikteissa on puututtava välittömästi

Seksuaalisen väkivallan käyttäminen sodankäynnin aseena jatkuu, ellei siihen puututa yhteiskunnan jokaisella tasolla. Yksi keino saada tekijät vastuuseen on naisten ottaminen mukaan rauhanprosesseihin, kirjoittaa Etelä-Sudanin väkivaltaa tutkinut Elina Viitasaari.
Lapsia kurkkimassa koulun ikkunasta

Myanmarin Unicef: Lapset tarvitsevat suojelua Rakhinessa – Kouluja ei ole tarkoitettu armeijan käyttöön

Rakhinen konfliktissa Myanmarissa on viime kuukausina kuollut useita lapsia. Konfliktin osapuolten tulisi huolehtia lasten turvalisuudesta eikä käyttää kouluja sotilastarkoituksiin, Unicef vaatii.
Lasten siluetti ja metalliromua

Mikä on asevalvonnan tulevaisuus?

Asevalvonta on tärkeää aseiden vähentämisen kannalta mutta myös siksi, että toisiaan vastustavat tahot kohtaavat. Se, ettei asevarusteluun liittyvistä kysymyksistä enää keskustella yhdessä saman pöydän ääressä, lisää konfliktin riskiä, kirjoittaa Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronberg.
Mies kävelee Syyrian Raqqassa

Amnesty: Yhdysvaltain johtaman liittouman iskuissa Syyrian Raqqassa kuoli yli 1 600 siviiliä

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on julkistanut tähän mennessä kattavimman tutkimuksen siviilien kuolemista modernin sodankäynnin historiassa. Sen mukaan Yhdysvaltain pommituskampanja Isisiä vastaan aiheutti valtavat tuhot myös siviileille.
Afganistanin lippu

Afganistanin konfliktissa kuoli viime vuonna eniten siviilejä sen jälkeen, kun YK aloitti tilastoinnin

Afganistanissa tapettiin viime vuonna yli 3 800 siviiliä. Syynä on itsemurhaiskujen sekä muun muassa ilmaoperaatioiden kasvu. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on aiemmin vaatinut, ettei Afganistaniin enää palautettaisi turvapaikanhakijoita.
Raunioituneen kaupungin rakennuksia

Selvitys: Sotien seurauksena kuolee lapsia paljon enemmän kuin taistelijoita

Sotien epäsuorat syyt ovat tappaneet viime vuosina yli puoli miljoonaa lasta, kertoo Pelastakaa Lapset ry. Myös lapsiin kohdistuvat muut rikkomukset ovat yleistyneet.
Joki virtaa vuorten alla

Armeija ilman aseita

Kaikki maailmanhistorian armeijat eivät ole olleet samanlaisia. Antimilitaristi-lehden päätoimittaja Aku Kervinen kirjoittaa Pakistanin alueella toimineesta Khudai Kidmatgar -liikkeestä, joka järjestäytyi armeijan tavoin mutta oli sitoutunut väkivallattomuuteen. Sen keskeisiä tavoitteita oli Britannian siirtomaavallan vastustaminen Intiassa.
YK:n hätäapukoordinaattori Mark Lowcock

Uusi arvio: Puolet Jemenin väestöstä on vajoamassa ”nälänhätää edeltäviin olosuhteisiin”

YK on julkaissut uuden arvion Jemenin humanitaarisesta kriisistä. Hätäapukoordinaattori Mark Lowcockin mukaan moni kuolee kotiinsa, sillä he ovat liian köyhiä mennäkseen edes terveyskeskukseen.
Sissitaistelija Maricela Flórez

Yli viisikymmentä vuotta sotimista ja kohta kaksi vuotta rauhaa – Miten Kolumbiassa onnistuttiin siinä, missä niin monessa muussa maassa epäonnistutaan?

Sissitaistelija Maricela Flórez oli valmis kuolemaan sodassa tavoitteidensa puolesta. Nyt Kolumbiassa on rauha ja Flórez on muuttunut sissistä puolueaktiiviksi. Epäilevistä äänistä huolimatta Kolumbian rauhansopimus on pitänyt.
Jemenin pääkaupungin Sanaan rakennuksia

Jemenin kriisi syvenee – Pelastakaa Lapset: kolmetuhatta lasta pakenee päivittäin, osa taistelukenttien läpi

Kiihtyvät pommitukset Hodeidan satamakaupungin ympäristössä Jemenissä vaarantavat joka päivä tuhansien lasten hengen. "Tarvitsemme välitöntä aselepoa, jotta siviiliuhrien määrä ei enää kasva”, sanoo Tamer Kirolos Pelastakaa Lapset -järjestöstä.
Piikkilanka-aitaa, jonka molemmin puolin ihmisiä

Tutkimus: Maailma on levottomampi kuin vuosikymmeneen

Tuoreen vertailun mukaan myös Euroopan maiden rauhallisuus on viime vuosina heikentynyt muun muassa poliittisen epävakauden ja terrorismin vuoksi.
Cox's Bazarin pakolaisleiri Bangladeshissa

Amnesty: Rohingyojen aseistettu ryhmä teurasti hinduja Myanmarissa

Myanmarin armeija aloitti elokuussa 2017 etnisen puhdistuksen, jossa 693 000 rohingya-muslimia on ajettu Bangladeshiin. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on löytänyt nyt todisteita siitä, että myös rohingyoita edustava aseellinen ryhmä on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin.
Tilaa aihepiirin sota ja rauha RSS-syöte