Näkökulmat Suomen kehityspolitiikka

Kehitystä kenelle? Oikeudenmukaisuus ja pääoma jälleen vastakkain

Kolmen S:n kehitysyhteistyöpolitiikassa ainoa kehityspoliittinen kärki, jota käytännössä edistetään, on suomalaisen yritysten toiminnan kasvattaminen kehitysmaissa, kirjoittaa Liisa Uimonen.
Pöyryn tukeman Xayaburin patohankkeen työmaa Laosissa. (Kuva: International Rivers / cc 2.0)

Artikkeli on julkaistu alun perin Siemenpuu-säätiön blogissa.

Monet Siemenpuun globaalissa etelässä olevat kumppanit ja paikallisyhteisöt puolustavat omia toimeentulon muotojaan, omaa maataan ja vettään sekä luonnon monimuotoisuutta muun muassa kampanjoimalla erilaisia suurhankkeita ja -yrityksiä vastaan. Zimbabwessa pienviljelijät perustavat siemenpankkeja siemenmonopoleja vastaan. Mekongin alueella jokien antimista elävät paikallisyhteisöt ja ympäristöjärjestöt kampanjoivat jokien patoamista vastaan ja esittävät vaihtoehtoisia ja tarveperustaisia hajautetun uusiutuvan energian muotoja. Latinalaisessa Amerikassa pienviljelijät puolustavat maitaan kansainvälisten yritysten perustamilta plantaaseilta.

Yhteistä näille kamppailuille on, että alueelle tulee ulkopuolinen investoija, joka tekee sopimuksen valtion kanssa, mahdollisesti yhteistyössä joidenkin paikallisten yritysten kanssa. Hankkeet palvelevat ennen kaikkea yritysten voitontuottoa, globaaleja markkinoita sekä tarpeita, jotka määritetään paikallisten yhteisöjen ulkopuolella. Ne markkinoidaan kansalle siunauksiksi kehityksen nimissä. Käytännössä ruohonjuuritason osallistuminen pelkistyy ylhäältä tulevan ilmoituksen tasolle, ja pahimmillaan paikallisyhteisöt pakotetaan luopumaan sukupolvien aikaisista mahdollisesti hyvinkin kestävistä toimeentuloista ja elintavoista. Yhteisöt saatetaan pakottaa siirtymään uusille, yleensä huomattavasti huonommille alueille, ehkä jopa kaupunkien slummeihin. Näin yhteisöt sidotaan vahvemmin osaksi rahataloutta, ja usein samalla köyhyyteen.

Kamppailu on tärkeää, sillä on selvää, että nykyinen yhä uusille maantieteellisille alueille leviävä ja yhä uusia elämän alueita tuotteistava markkinakapitalismi on suorassa yhteydessä globaaliin ekologiseen kriisiin ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Puhtaan makean veden resurssit häviävät tai saastuvat, metsät ja muut ekosysteemit köyhtyvät ja häviävät, ja ilmasto lämpenee hillitsemättömästi. Ekologinen tuho ajaa myös ihmisiä liikkeelle ja pakolaisiksi. Markkinakapitalismin laajeneminen kaventaa kulttuurista monimuotoisuutta ja tuhoaa kestäviä elintapoja ja maailmankatsomuksia. Kasvavaan kulutukseen perustuvaa talousmallia ei yksinkertaisesti voi viherryttää maapallon kantokyvyn mukaiseksi, vaikka kuinka nimeäisimme markkinakapitalismin "kehitykseksi" tai "vihreäksi taloudeksi".

Siemenpuusta ja sen kumppaneilta saamani kokemukseni valossa Kolmen Ässän kehitysyhteistyöpolitiikka näyttäytyy ällistyttävältä, vaikkei niinkään yllättävältä. Hallitus leikkaa 49 miljoonaa euroa järjestöjen saamasta kehitysyhteistyötuesta, sen enempää priorisoimatta tai arvioimatta vaikutuksia edes omien painopisteidensä mukaisesti. Monet hankkeet ja pitkäkestoinen yhteistyö voivat loppua kuin seinään, ja hyvä hallinto vaarantuu. Pienemmät järjestöt ajetaan hallitsemattomasti alas, sadat kehitysyhteistyön tekijät jäävät työttömiksi ja ruohonjuuritason toiminta vähenee. Kokonaisuudessaan kehitysyhteistyöstä leikataan 330 miljoonaa euroa. Samaan aikaan Kolme Ässää suuntaa entisiä kehitysyhteistyövaroja 130 miljoonaa euroa Finnfundin pääomittamiseen ja ottaa korkotukiluotot käyttöön suomalaisyritysten investointien tukemiseksi kehitysmaihin. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Toivakka kertoi puheessaan suurlähettiläskokouksessa Suomen haluavan olla mukana kansainvälisessä trendissä, jossa auttavien maiden yritykset osallistuvat kehitysyhteistyöhön.

Teppo Eskelinen kirjoittaa Siemenpuun blogissaan, että kehitys on poliittisesti määriteltävässä eikä suinkaan mikään neutraali käsite, jota voidaan arvioida tehokkaaksi tai tehottomaksi. Samaten Suomi voi itse päättää, millaista kehitystä se tukee: "Ohjataanko prosessia ylhäältä päin hallinnollisia valintoja ja investointipäätöksiä tekemällä? Vai onko pyrkimyksenä väistämättä ruohonjuuritasolta lähtevä demokraattisen vaikutusvallan vahvistaminen?"

Finnfundin nousu suomalaisen kehityspolitiikan keskiöön herättää monia kysymyksiä ja epäilyjä. Kenen intressejä todella ajetaan? Kenen edun mukaista toiminta on, ketä sillä palvellaan?

Yritysvastuu ja veropolitiikka

Vuoden 2011 hallitusohjelmassa Suomesta maalailtiin yritysvastuun mallimaata, mutta tavoite ei täyttynyt, kuten voi päätellä esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön alaisen yritysvastuun neuvottelukunnan saamasta kritiikistä sen käsitellessä Pöyrystä vuosina 2012–13 tehtyä yritysvastuukantelua. Kolmen Ässän hallitus ehkä on tyytyväinen nykyiseen tilaan, sillä uudessa hallitusohjelmassa ei olla puhuttu sanallakaan yritysvastuun edistämisestä. Kansainvälisestä veronkierrosta todetaan, että Suomi toimii aktiivisesti sen ehkäisemiseksi. Tähän mennessä konkreettisia esimerkkejä, surkuhupaisia sellaisia, ovat armahduslupaus suomalaisille veropakolaisille ja harmaan talouden vastaisen poliisityön leikkaukset.

"Kasvavaan kulutukseen perustuvaa talousmallia ei yksinkertaisesti voi viherryttää maapallon kantokyvyn mukaiseksi, vaikka kuinka nimeäisimme markkinakapitalismin 'kehitykseksi' tai 'vihreäksi taloudeksi'."

Kuitenkin yritysvastuun edistäminen ja veronkierron estäminen aktiivisesti ovat keskeisessä osassa, kun halutaan edistää taloudellista kehitystä sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. On jo yleisesti tiedossa, että kehitysmaista valuu joka vuosi verotuloja noin 9 kertaa enemmän kuin ne saavat kehitysapua. Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Niina Mäki on myös huomauttanut, että osa Finnfundinkin sijoituksista menee rahoitussijoituksiin, jotka kulkevat veroparatiisien kautta. Myös Helsingin Sanomat toi tänään esille, että Finnfund on rahoittanut veroparatiisiin rekisteröidyn rahaston kautta laosilaista Nam Ngum 2 -patohanketta, joka on aiheuttanut tuhansien ihmisten pakkosiirron ja jonka epäillään aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia. Suomalainen intressi hankkeessa oli yritysvastuuttomuudesta kritisoitu Pöyry.

Yritysvastuu- ja veropolitiikan avulla on varmistettava, ettei suomalaisten yritysten tukeminen entisestään vahvista siirtomaa-ajoilta asti tuttua ilmiötä, jossa rikkaat maat imevät pääoman ja luonnonresurssit köyhemmistä maista kehityksen nimissä. Elokuussa valmistunut väitöskirja suomalaisten yritysten vastuullisuudesta Latinalaisessa Amerikassa toi omalta osaltaan esille sitä, mikä voi olla suomalaisen yritysviennin ja liikevoittojen todellinen hinta. On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun hallitus haluaa tukea "vastuullisten yritysten" investointia kehitysmaihin, se lamauttaa leikkauksin Finnwatchin kaltaisia toimijoita, jotka pienillä resursseillaan varmistavat tätä vastuunkantoa.

Tuloksellisuus ja läpinäkyvyys

Alkuvuoden kehitysyhteistyöstä käytyä keskustelua on määrittänyt vahvasti kriittisyys ja epäilyt kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta. Tätä on selitetty muun muassa sillä, että kehitysyhteistyöstä tehty viestintä on ollut liian vähäistä. Monet kansalaisjärjestöt, mukaan lukien Siemenpuu, ovatkin vastanneet haasteeseen ja pyrkineet kertomaan aktiivisemmin työnsä tuloksista. Viestinnän tarpeesta huolimatta leikkaukset tulevat osumaan kipeästi viestintä- ja globaalikasvatustyöhön. Lisäksi kansalaisjärjestöjen työtä ollaan evaluoimasta ulkoministeriön puolesta, kun leikkauksilla ensin lamaannutetaan merkittävä osa järjestöjen toiminnasta ja mahdollisesti vaarannetaan monia pitkäjänteisen työn tuloksia. On hyvin ristiriitaista, että kun samaan aikaan vaaditaan tuloksellisuutta ja avoimuutta, kehitysyhteistyörahoja kanavoidaan yritysvetoisiin hankkeisiin. Finnfundin hankkeiden tuloksellisuutta ei nimittäin ole juuri arvioitu kehitysyhteistyölle tutuin kriteerein, sillä liikesalaisuussuoja on tehnyt siitä mahdotonta. Aiemmat yritysvetoiset tukimuodot, kuten korkotukiluotot, on ajettu alas juuri niiden tehottomuuden ja muiden ongelmien vuoksi. Finnfundin tekemistä rahoituspäätöksistä ei ole riittävästi julkista tietoa, ja edes Finnfundin hallintoneuvostossa istuvat kansanedustajat eivät ole tietoisia tarkoista sijoitussummista tai rahoitusehdoista. Miten tämä vastaa vaatimukseen kehitysyhteistyön läpinäkyvyydestä ja tuloksellisuudesta?

Apua eniten tarvitseville?

Kolmen Ässän kehitysyhteistyöpolitiikassa on listattu useita temaattisia kärkiä, mutta ainoa, jota käytännössä edistetään, on suomalaisen yritysten toiminnan kasvattaminen kehitysmaissa. Muut teemat ovat jäänet toissijaisiksi, mistä kertovat kirveellä tehdyt leikkaukset ilman mitään ennakkoarvioita siitä, miten kukin ohjelma tai hanke suhteutuu hallitusohjelmassa määritettyihin painopisteisiin. Samalla maantieteellinen painopiste siirtyy: Finnfund tukee suomalaisten yritysten sijoituksia alemman keskitulotason kehitysmaissa sekä Venäjällä tarjoamalla riskejä pienentävää rahoitusta. Jos ajatellaan, että nämä yritykset työllistävät paikallista väestöä, ne vaativat siis sopivan koulutettua työvoimaa ja riittävän rauhallisen toimintaympäristön. Ne vaativat sopivalla tavalla "kehittyneitä" maita.

Yritysviennillä ei edistetä naisten ja lasten asemaa. Sillä ei kavenneta eriarvoisuutta. Se ei edistä omaehtoista kehitystä tai kitke hallinnon korruptiota. Varmistavatko suomalaiset yritykset kehitysmaissa toimiessaan, että paikallisyhteisöjä kuunnellaan riittävästi, että palkattavalla työvoimalla on riittävä palkka ja oikeus liittoutumiseen, ja että ympäristönsuojelulliset standardit vahvistuvat niiden toiminnan tuloksena? Puuttuvatko ne valtioiden tekemiin ihmisoikeusloukkauksiin?

Ulkoapäin tuleva yrityshanke on pahimmillaan demokratian irvikuva, jossa voittajat ja häviäjät määritetään kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisesti ja kestävästi. Haavoittuvimmat valtiot ja eniten apua tarvitsevat alueet ja yhteisöt jäävät tällaisen kehitysyhteistyön ulkopuolelle. Niin kuin olen jo maininnut, Suomi ja suomalaiset järjestöt ovat tehneet kauan pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä. Nyt äkillinen arvomaailman muutos, jonka Kolme Ässää suomalaiselle kehitysyhteistyölle asettaa, kielii jo kypsyneiden hedelmien poiminnasta oman edun nimissä samalla, kun loppujen ei anneta kypsyä rauhassa.

"Mutta meidän on pakko leikata"

Kehitysyhteistyövarojen leikkaamista on perusteltu valtiontalouden huonolla tilanteella ja säästötarpeilla. Finnfundin pääomittamisen on julkisuudessa todettu olevan finanssisijoitus, jota ei tarvitse laskea menoksi kansantaloudellisessa kirjanpidossa. Finnwatch ja Kehys ovat jo ehtineet huomauttaa, että kyseessä ei ole tavanomainen finanssisijoitus, sillä Finnfundin pääomitus ei ole markkinaehtoinen eikä tuota valtiolle voittoa. Se on valtion suora meno, jota ei tarvitse merkitä menoksi. Kehyksen pääsihteerin Rilli Lappalaisen mukaan "Jos Finnfundille tehtävä siirto merkitään valtion menoksi, ei alkuperäinen selitys taloudellisesta pakosta enää kestä päivänvaloa. […] Jos se taas merkitään finanssisijoitukseksi, on kyse menojen piilottelusta ja valtion budjetin kaunistelusta – juuri siitä, mistä Kreikkaa on syytetty."

Meillä ja maailmalla

Yritystoiminnan tukeminen kehitysmaissa istuu hyvin myös Suomessa tehtävään politiikkaan, jonka suoranainen seuraus tai ääneen lausumaton tavoite on ajaa omistamiseen ja varallisuuteen perustuvaa valtaa yleisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon kustannuksella. Elinkeinoelämän keskusliitto paljastui olevan Finnfundille nyt suunnattavien tukien takana, ja kaatuneissa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa työntekijäpuolen edustajia uhkailtiin lisäleikkauksilla jos ne eivät suostu palkanalennuksiin tai työajan pidennyksiin. Myös EU:n ja USA:n välistä vapaakauppasopimusta halutaan ajaa eteenpäin huolimatta negatiivisista vaikutuksista demokratialle, kansalaisoikeuksille ja ympäristölle. Yritystoiminnan edistäminen kehitysmaissa tapahtuu sekin pääoman nimissä sekä aidon demokratiakehityksen, kansalaisyhteiskunnan, paikallisyhteisöjen tukemisen ja ympäristönsuojelun kustannuksella. Se ei edes helpota budjettialijäämää.

Kolme Ässää tukee mieluummin läpinäkymätöntä, kehitysvaikutuksiltaan kyseenalaista yritystoimintaa, kuin ruohonjuuritason demokratiaa tai ekologisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaista hyvinvointia. Niin kotona kuin maailmalla. Tämä naamioidaan retorisin valinnoin pakoksi, vaikka edelleen kyse on politiikasta. Kyse ei ole siitä, mihin on varaa, vaan siitä, mitä tai ketä halutaan tukea ja edistää.

Kirjoittaja on Siemenpuun vapaaehtoisaktiivi. Hän oli mukana Pöyrystä tehdyssä yritysvastuukanteluprosessissa vuosina 2012–13.

NäkökulmaSuomen kehityspolitiikka kehityskehitysyhteistyöpolitiikkayhtiöt Suomi Siemenpuu-säätiö

Lue myös

Nainen kuokkii pellolla

Suomi tekee neljän miljoonan euron sijoituksen ugandalaiseen maatalousrahastoon – Tavoitteena työpaikkojen luominen pienyrittäjille

Kirkon Ulkomaanavun perustama sijoitusyhtiö sai ulkoministeriöltä 16 miljoonan euron lainan toimintaansa varten. Nyt se sijoittaa Ugandaan, jossa tarkoituksena on tukea etenkin pienviljelijöitä.
Infografiikka kehitysyhteistyömäärärahoista kyselytutkimuksen mukaan

Kehitysyhteistyön kannatus on korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen – Kaksi kolmasosaa suomalaisista lisäisi määrärahoja

Ulkoministeriön tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Suomen pitäisi korostaa EU:n puheenjohtajakaudella etenkin naisten ja tyttöjen asemaa ja ilmastotoimia. Ilmasto huolettaa etenkin nuorimpia vastaajia.
Eurokolikko lähikuvassa

Rinteen hallitusohjelma lupaa lisärahaa kehitysyhteistyöhön – Keinot ja summat ovat vielä epäselviä

Hallitusohjelman teksti lupaa kehitysyhteistyön kannalta hyvää, mutta liitteet eivät vakuuta, summaa Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelman.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.