Argentiina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Argentiina

Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä

Ihmisiä kirpputorilla.

Inflaatio pahenee Argentiinassa, jossa uusi presidentti aloitti talouden shokkihoidon – ”Hyvä tästä tulee”, uskoo äänestäjä

Äärioikeistolainen presidentti Javier Milei on saanut suuren kansansuosion, mutta köyhyyden pelätään kasvavan kovien taloustoimien seurauksena. Inflaatio huitelee yli 30 prosentissa.

Argentiinan työttömyysaste on pieni, mutta moni ei tule palkallaan enää toimeen

Nainen levittää kankaita pöydälle.

Argentiinan työttömyysaste on pieni, mutta moni ei tule palkallaan enää toimeen

Työssäkäyvien keskiansiot jäävät Argentiinassa köyhyysrajan alle, sillä vuosi-inflaatio on yli sata prosenttia. Osuuskunnista löytää töitä moni virallisten työmarkkinoiden ulkopuolelle jäänyt.

Väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmässä Buenos Airesssa etsitään yhdessä ratkaisuja ongelmiin – ”Joskus naisista saattaa tuntua siltä, että heidän kokemuksensa kotona kuuluvat asiaan”, kertoo psykologi

Ränsistynyt katunäkymä.

Väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmässä Buenos Airesssa etsitään yhdessä ratkaisuja ongelmiin – ”Joskus naisista saattaa tuntua siltä, että heidän kokemuksensa kotona kuuluvat asiaan”, kertoo psykologi

Argentiinassa kuoli lähisuhdeväkivallan uhrina viime vuonna 251 naista. Buenos Airesin Padre Carlos Mugican kaupunginosassa sijaitsevassa naisten keskuksessa voi saada apua psykologilta tai tehdä rikosilmoituksen kotiväkivallasta. Palvelulle on tarvetta, sillä köyhien asuttamasta kaupunginosasta on vaikea päästä pois.

Uusiutuvan energian kukoistuskausi Argentiinassa jäi lyhyeksi

Kypäräpäinen mies teollisuuslaitoksessa.

Uusiutuvan energian kukoistuskausi Argentiinassa jäi lyhyeksi

Uusiutuvan energian tuotanto kasvoi Argentiinassa nopeasti, mutta muutaman vuoden takainen rahoituskriisi pysäytti useat rakennushankkeet.

Lietteestä biokaasua – Argentiinassa yritetään tehdä ympäristöongelmasta ratkaisu

Lehmiä pellolla ja lintuja lentämässä ympärillä.

Lietteestä biokaasua – Argentiinassa yritetään tehdä ympäristöongelmasta ratkaisu

Argentiinan valtio lupasi vuonna 2016 ostaa kaiken muun kuin fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön. Se on yksi syy siihen, miksi monilla maan karjatiloilla tehdään nyt lietteestä biokaasua. Suurtilalliset ja teollisuusyritykset ovat kuitenkin innostuneempia kuin pienviljelijät.

Argentiinan ylängöllä saadaan vettä kalliosta – Alkuperäiskansa on huomannut ilmastonmuutoksen vaikutukset

Nainen kivikkoisella rinteellä

Argentiinan ylängöllä saadaan vettä kalliosta – Alkuperäiskansa on huomannut ilmastonmuutoksen vaikutukset

Punan ylängön paikallisyhteisöt rakensivat vuorenrinteitä 33 kilometriä laskeutuvan maanalaisten putkien järjestelmän, joka painovoiman avulla pumppaa jäätikön vettä kyliin. Ilmastonmuutos on pahentanut alueen vesipulaa.

Argentiinan ylänkökylissä keksittiin ratkaisu sähköpulaan – Dieselgeneraattorit vaihdetaan aurinkopaneeleihin

Ihmisiä aurinkopaneelien edustalla

Argentiinan ylänkökylissä keksittiin ratkaisu sähköpulaan – Dieselgeneraattorit vaihdetaan aurinkopaneeleihin

Punan ylänköalueella 3 800 metrin korkeudessa kylät ja kaupungit ovat niin kaukana toisistaan ja maaston muodot niin hankalia, että alue on sähköverkon ulottumattomissa. Uuden projektin ansiosta yhdeksään kylään saadaan kuitenkin sähköt aurinkopaneelien ja litiumakkujen avulla.

Jätteestä energiaa – Kiertotalous pyörittää argentiinalaisen hökkelikylän soppakeittiötä

Nainen porttien edessä

Jätteestä energiaa – Kiertotalous pyörittää argentiinalaisen hökkelikylän soppakeittiötä

En Haccoren soppakeittiössä kaikki ruoka tuotetaan paikan päällä ja kaikki jäte käytetään uudelleen. Tarkoituksena on luoda vaihtoehto järjestelmälle, jossa ruoka ja polttoaine tuotetaan maaseudulla ja kulutetaan kaupungeissa ja jätteet kipataan takaisin maaseudulle.

Tilaa aihepiirin Argentiina RSS-syöte