Argentiinan työttömyysaste on pieni, mutta moni ei tule palkallaan enää toimeen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Argentiinan työttömyysaste on pieni, mutta moni ei tule palkallaan enää toimeen

Työssäkäyvien keskiansiot jäävät Argentiinassa köyhyysrajan alle, sillä vuosi-inflaatio on yli sata prosenttia. Osuuskunnista löytää töitä moni virallisten työmarkkinoiden ulkopuolelle jäänyt.

Nainen levittää kankaita pöydälle.

Soledad Arnedo johtaa vaatteita valmistavaa La Negra del Norte -osuuskuntaa San Isidron kunnassa lähellä Argentiinan pääkaupunkia Buenos Airesia. Kuva: Daniel Gutman / IPS.

(IPS) -- Köyhyys on yleisempää Buenos Airesin pohjoisreunalla kuin Argentiinassa keskimäärin. Siksi seudun naiset ovat perustaneet osuuskuntia hengenpitimikseen.

Alueen kuntaryppäässä asuu 11 miljoonaa ihmistä, joista 45 prosenttia luetaan köyhiksi. Koko 46 miljoonan asukkaan maassa varattomia on keskimäärin 39 prosenttia.

Viiden hehtaarin alueelta löytyy lukuisia osuuskuntapohjaisia yrityksiä, joiden taustalla on työntekijöiden järjestö Utep. Se yhdistää virallisten työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneitä, jotka etsivät elantoaan satunnaisista töistä.

Muun muassa luomuviljelmä ja -taimitarha sekä sikala ja kanala ovat lähinaapurustoa vaatteita valmistavalle naisten osuuskunnalle, joka on saanut nimekseen La Negra del Norte (Pohjoisen musta nainen).

”Myymme vaatteita markkinoilla ja tarjoamme niitä kauppoihin. Haaveenamme on perustaa oma myymälä, mutta se on vaikeaa, koska meille ei myönnetä luottoa”, kertoo 12 naisen työpajaa vetävä kolmen lapsen äiti Soledad Arnedo.

Valtiollinen Instituto Nacional de Asociativismo y Economia Social (Inaes) tukee osuuskuntahankkeita, ja sen edustaja Emmanuel Fronteras kiertelee alueella päivittäin.

Hän tekee yhteistyötä tekstiiliosuuskuntien perustamiseen osallistuneen ammattiyhdistystaustaisen Evita-liikkeen kanssa. Evita avustaa ompelukoneiden korjauksessa ja kouluttaa työntekijöitä.

Fronteras painottaa, että osuuskunnat pyrkivät osaksi arvoketjua. ”Ne haluavat olla taloudellisia toimijoita ja myydä tuotteitaan markkinoilla.”

Töitä on, palkka ei riitä

Inaesin rekisterissä on 20 520 kansalaisten perustamaa osuuskuntaa. Valtio haluaa edistää osuuskuntatoimintaa Argentiinan vaikeassa taloustilanteessa, jossa vuosi-inflaatio ylittää sata prosenttia. Samaan aikaan maan työllisyystilanne on kuitenkin yllättävän hyvä.

Argentiinan työttömyysaste oli vuoden 2022 lopulla vain 6,3 prosenttia eli alhaisin 30 vuoteen.

Miljoonien argentiinalaisten ongelma ei olekaan puute työstä, vaan liian pieni palkka, joka ei ole seurannut hintojen nousua. Maaliskuussa hinnat nousivat 7,7 prosenttia, ja viime vuoden huhtikuun jälkeen inflaatio on kasvanut104 prosenttiin. Tälle vuodelle ennustetaan 130 tai 140 prosentin loikkaa.

Valtaosalla työntekijöistä palkat eivät nouse samaan tahtiin. Erityisen paha tilanne on talouden epävirallisen sektorin uurastajilla, joilta puuttuvat kaikki suojamekanismit.

”Se, että on työtä, ei ole viime vuosina pelastanut argentiinalaisia köyhyydeltä. Sama pätee myös moniin virallisessa työsuhteessa oleviin”, ekonomisti Nuria Susmel sanoo.

Hän toimii työelämäkysymysten asiantuntijana Latinalaisamerikkalaisen taloustutkimuksen säätiössä (Fiel).

Argentiinan tilastokeskus (Indec) arvioi, että maaliskuussa nelihenkisen perheen köyhyysraja kulki 767 eurossa. Kaikkien työssäkäyvien keskiansio on kuitenkin vain 355 euroa kuussa.

”Keskipalkka on jäänyt pahasti jälkeen inflaatiosta. Siksi yritysten työvoimakustannukset ovat sulaneet. Reaalipalkkojen lasku auttaa pitämään työllisyyden korkealla”, Susmel selittää.

”Se on myös syy siihen, että monessa perheessä joku käy töissä, mutta silti eletään köyhyydessä.”

Jatkuva huoli huomisesta

La Negra del Norte on yksi 35 tekstiiliosuuskunnasta, jotka toimivat Buenos Airesin maakunnassa. Niissä työskentelevillä 160 naisella on mahdollisuus hakea valtiolta tukea. Se vastaa puolta minimipalkasta, joka oli toukokuun alussa noin 338 euroa kuussa.

Argentiinan vaateteollisuutta on laajalti leimannut epävirallisuus, sillä monet merkkituotteiden valmistajat ovat hajauttaneet tuotantonsa lukuisiin pieniin työpajoihin.

”Taloudellisesti meillä menee yhtä huonosti kuin valtiolla. Vallitsee valtava epävarmuus”, Subleva Textil -osuuskunnassa vaatteita suunnitteleva Celene Cárcamo tiivistää. Osuuskunta toimii hylätyssä leipomossa San Martínin kunnassa.

Sublevassa työskentelevät kuusi naista kamppailevat päivittäin selvitäkseen kasvavista raaka-ainekustannuksista.

Osuuskunta perustettiin juuri koronapandemian alla, joten vaikeuksia on riittänyt. ”Sanotaan, että kriisi on mahdollisuus, joten aloitimme valmistamalla kasvomaskeja”, Cárcamo muistelee.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia