Suomi
Finnwatch: Neste Oilin alihankkija parantanut työoloja
Finnwatch: Neste Oilin alihankkija parantanut työoloja
IOI Group on viimesyksyisen kritiikin jälkeen parantanut tapojaan mutta ei tarpeeksi, järjestö sanoo.
Järjestöt: Perheenyhdistäminen hankaloitunut, lapset kärsivät
Järjestöt: Perheenyhdistäminen hankaloitunut, lapset kärsivät
Alle neljännes lapsensa luo Suomeen pyrkivistä huoltajista sai viime vuonna myönteisen perheenyhdistämispäätöksen. Järjestöjen mukaan tiukentuneet lait ja niiden tulkinta ovat tehneet hakemuksen jättämisestä lähes mahdotonta.
Yhdeksän kuukauden odotus
Yhdeksän kuukauden odotus
Byrokratia hidastaa maahanmuuttajien ryhtymistä yrittäjäksi, kritisoi Husein Muhammed.
Eduskunta hyväksyi ilmastolain
Eduskunta hyväksyi ilmastolain
Järjestöt iloitsevat lain läpimenosta, vaikka kaikki tavoitteet eivät täyttyneetkään.
Kampoihin trolliarmeijalle
Kampoihin trolliarmeijalle
Informaatiosodankäynnin takia ei kannata provosoitua, ei myöskään ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kirjoittaa Teemu Matinpuro.
Vuoden pakolaisnainen tulee Etelä-Sudanista
Vuoden pakolaisnainen tulee Etelä-Sudanista
"Naisten on herättävä ja rohkaistava toisiaan osallistumaan", sanoo Theresa Ngouth.
Selvitys: Wärtsilän Intian alihankkijalla kehnot työolot
Selvitys: Wärtsilän Intian alihankkijalla kehnot työolot
Wärtsilän alihankkijan tehtaalla ei makseta ylitöistä ja asumisolot ovat kehnot, sanoo Finnwatch. Yhtiö sanoo, ettei ole samaa mieltä kaikista raportin väitteistä.
Selvitys: Yritysten ihmisoikeusloukkausten uhrien vaikea saada oikeutta
Selvitys: Yritysten ihmisoikeusloukkausten uhrien vaikea saada oikeutta
Suomalaisyritykset rikkovat harvoin ihmisoikeuksia, mutta rikkomustapauksessa uhrien olisi hankala päästä oikeuteen.
Suolistobakteereista ehkä apu lasten aliravitsemuksen hoitoon
Suolistobakteereista ehkä apu lasten aliravitsemuksen hoitoon
Tulevaisuudessa aliravitsemusta voidaan hoitaa yhä tehokkaammin mikrobien avulla, käy ilmi tutkimuksesta, jossa oli mukana muun muassa Tampereen yliopisto.