Thalif Deen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Thalif Deen

Sitoutumattomien maiden liike etsii paikkaansa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Sitoutumattomien maiden liike etsii paikkaansa

Sitoutumattomien maiden liike (NAM) syntyi 1960-luvulla, kun kylmä sota Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä oli kuumimmillaan. Nyt Kuubassa kokoontuva NAM uskoo, että sillä on tehtävää myös "yksinapaisessa" maailmassa. Kuuba nousee samalla 116-jäsenisen järjestön puheenjohtajaksi. Leikkauksesta toipuvan presidentti Fidel Castron on ennakkotietojen mukaan määrä isännöidä ainakin päättäjäisillallinen.

Vesi on liian tärkeää sodittavaksi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Vesi on liian tärkeää sodittavaksi

Vesi toimii öljyn sijasta tulevien sotien sytykkeenä – sitä ovat viime vuosina toistelleet niin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA, Britannian puolustusministeriö kuin Maailmanpankin edustajatkin. Tukholmassa pidetyn Maailman vesiviikon konferenssin tutkijat ovat asiasta kuitenkin toista mieltä. Vesi on niin tärkeä asia, ettei valtioilla ole varaa sotia siitä.

Öljytuloista toivotaan murusia köyhimmille maille

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Öljytuloista toivotaan murusia köyhimmille maille

Y/K ehdottaa, että polttonesteiden hinnannoususta hyötyneet öljyntuottajamaat ja öljy-yhtiöt antaisivat vähiten kehittyneiden eli LDC-maiden auttamiseen dollarin kymmenesosan (0,08 euroa) tynnyriä kohti.

YK:n korruption vastainen sopimus astui voimaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

YK:n korruption vastainen sopimus astui voimaan

Ensimmäinen kansainvälisesti sitova sopimus korruption kitkemiseksi astui voimaan 14. joulukuuta. Sen on allekirjoittanut 140 maata ja ratifioinut 38. Sopimuksella on hyvät edellytykset kitkeä kansainvälisiä korruption muotoja: yhtiöiden maksamia lahjuksia ja korruptoituneiden virkamiesten kiristystä.

Iranin ydinkiista loi uudet ”kylmän sodan” rintamalinjat

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Iranin ydinkiista loi uudet ”kylmän sodan” rintamalinjat

Kiista Iranin ydinohjelmasta on synnyttänyt YK:ssa uudet jakolinjat, jotka tuovat mieleen kylmän sodan aikaisen pelin idän ja lännen välillä. Kiistan keskiössä on Iranin ydinohjelma, jonka se sanoo tähtäävään rauhanomaiseen energiantuotantoon. Länsimaat epäilevät Iranin tavoittelevan ydinasetta.

Köyhyyden puolittaminen uhkaa jäädä sivuseikaksi YK:n huippukokouksessa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Köyhyyden puolittaminen uhkaa jäädä sivuseikaksi YK:n huippukokouksessa

Nälän ja köyhyyden voittaminen uhkaa jäädä sivuseikaksi YK:n syyskuisessa Millenium-huippukokouksessa. Päähuomion ovat "kaappaamassa" ajankohtaiset aiheet, kuten maailmanjärjestön kiistelty uudistaminen ja terrorismi. Järjestöt sanovat että kehityskysymyksiä pidetään jo sovittuina, jolloin luodaan mielikuva Vuosituhannen kehitystavoitteisiin (MDG) liittyvän keskustelun tarpeettomuudesta.

Rauhanturvaajien kuri kovenee seksuaalirikosten kitkemiseksi

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Rauhanturvaajien kuri kovenee seksuaalirikosten kitkemiseksi

YK:n rauhanturvaosasto DPKO on laatinut sinikypärille maakohtaiset määräykset alueista, joille heillä on porttikielto. Syynä ovat YK-sotilaiden toistuvat syyllistymiset naisten ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Määräykset koskevat rauhanturvaajia Norsunluurannikolla, Liberiassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etiopiassa, Kosovossa ja Itä-Timorissa.

YK:n pääsihteeri puun ja kuoren välissä

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

YK:n pääsihteeri puun ja kuoren välissä

YK:n pääsihteeriä Kofi Annania on viime aikoina yhdysvaltain lehdistössä syytetty väärinkäytöksistä ja vaadittu hänen eroaan. Samaan aikaan toisaalla arvostellaan, että Annan on antanut Yhdysvalloille periksi miltei kaikessa säilyttääkseen paikkansa. Kehitysmaat pelkäävät paineiden vaikuttavan mm. YK:n ajankohtaisten huippuvirkojen täyttämiseen.

Öljyvaltioita syytellään kitsaudesta katastrofimaita kohtaan

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Öljyvaltioita syytellään kitsaudesta katastrofimaita kohtaan

Useat öljyntuottajamaat, kuten Kuwait ja Saudi-Arabia, ovat hivuttaneet Aasian hyökyaallon uhreille tarkoitettuja avustussummiaan ylöspäin saatuaan moitteita kitsaudesta. Suurimpia summia Aasian katastrofin jälkihoitoon ovat luvanneet Australia (812 miljoonaa dollaria), Saksa (650 miljoonaa), Japani (500 miljoonaa) ja Yhdysvallat (350 miljoonaa).

Tilaa aihepiirin Thalif Deen RSS-syöte