Aura Pilkama | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aura Pilkama

Selvitys: EU:n kemikaalivirasto ruokkii "salaisuuksien kulttuuria"

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Ympäristöjärjestöt syyttävät Helsingissä sijaitsevaa virastoa teollisuuden painostukselle taipumisesta.

Meksikon poliisi hankkii edelleen tunnustuksia kiduttamalla

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Meksikon poliisi hankkii edelleen tunnustuksia kiduttamalla

Amnestyn mukaan rikoksesta epäiltyjen kiduttaminen on lisääntyneet merkittävästi nykyisen hallituksen aikana.

Syyriassa todisteita rypäleaseiden käytöstä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Syyriassa todisteita rypäleaseiden käytöstä

Nettiin ladatut videot todistavat, että Syyrian armeija on käyttänyt rypäleaseita asutuskeskusten läheisyydessä.

Kamerunissa sananvapaus on yhä rajoitetumpaa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kamerunissa sananvapaus on yhä rajoitetumpaa

Poikkeavia mielipiteitä ilmaiseville toimittajille ja kirjailijoille Kamerun on entistä vaarallisempi maa, kerrotaan raportissa.

Kiistanalainen terrorilaki etenee Iso-Britanniassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Kiistanalainen terrorilaki etenee Iso-Britanniassa

Toteutuessaan ehdotus sallii salaisten todistajalausuntojen käyttämisen siviilituomioistuimessa.

Norja tuplaa öljyteollisuuden hiiliveron

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Norja tuplaa öljyteollisuuden hiiliveron

Norjan hallitus päätti korottaa öljyteollisuuden päästöveroa ja perustaa ilmasto- ja energiarahaston.

Politiikan kauniit ja rohkeat

Politiikan kauniit ja rohkeat

Australian pääministeri nosti kissan pöydälle ja haukkui oppositiojohtajan seksismin maan rakoon.

Liito-oravan tulevaisuus edelleen epävarma

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Liito-oravan tulevaisuus edelleen epävarma

Tutkimuksen mukaan metsänkäytön rajoituksilla ei ole onnistuttu säilyttämään uhanalaisen liito-oravan pesäpaikkoja.

Osuuskuntayhteistyö paransi naisten asemaa Nicaraguassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Osuuskuntayhteistyö paransi naisten asemaa Nicaraguassa

Solidaarisuuden hanke paransi viljelijöiden tuottavuutta ja toimeentuloa ja keskittyi tasa-arvoon.

Tilaa aihepiirin Aura Pilkama RSS-syöte