Aura Pilkama | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Aura Pilkama

Hollanti kieltää turkistarhauksen

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Hollanti kieltää turkistarhauksen

Turkistarhaus tulee loppumaan maassa vuoteen 2024 mennessä.

Rasistiset rikokset lisääntyneet Suomessa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Rasistiset rikokset lisääntyneet Suomessa

Rasistisia piirteitä sisältäneitä pahonpitelyitä kirjattiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sanotaan Poliisiammattikorkeakoulun selvityksessä.

Perheväkivallan vastainen työ kantaa hedelmää Ugandassa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Perheväkivallan vastainen työ kantaa hedelmää Ugandassa

Solidaarisuuden kolmivuotisessa hankkeessa lisättiin ihmisten tietoisuutta perheväkivallan kielteisistä vaikutuksista.

Sudanilaisia pakolaisia Suomeen ensi vuonna

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Sudanilaisia pakolaisia Suomeen ensi vuonna

Suomen ensi vuoden pakolaiskiintiö on 750 henkilöä. Uutena maana on Sudan, jonka heikentynyt tilanne on lisännyt suojelun tarvetta, sanoo sisäministeriö.

Salatut, likaiset aseet

Salatut, likaiset aseet

Köyhdytettyä uraania sisältäviä aseita käytettiin ensimmäisiä kertoja laajasti persianlahdensodassa 1991. Aseiden käyttämistä ei ole kielletty vieläkään, vaikka vaikutukset ovat selviä.

Järjestöt patistavat edistämään joukkotuhoaseetonta Lähi-itää

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Järjestöt patistavat edistämään joukkotuhoaseetonta Lähi-itää

Suomi on luvannut järjestää joukkotuhoaseetonta Lähi-itää käsittelevän kokouksen heti kun Iso-Britannia, Venäjä ja Yhdysvallat ovat siihen valmiita.

Anna Politkovskajan salamurhasta tuomio

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Anna Politkovskajan salamurhasta tuomio

Vuonna 2006 murhatun venäläisen toimittajan murhasta on tuomittu ensimmäinen henkilö vankeuteen.

Lääkekehityksessä unohdettu trooppiset sairaudet

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Lääkekehityksessä unohdettu trooppiset sairaudet

Viime vuosikymmenenä kehitetyistä lääkkeistä vain murto-osa on suunnattu vakaville, mutta vähän huomiota saaville trooppisille sairauksille.

Suomalaisyritykset rajoittavat työntekijöiden oikeuksia Meksikossa

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Suomalaisyritykset rajoittavat työntekijöiden oikeuksia Meksikossa

Finnwatchin mukaan Meksikossa toimivat Huhtamäki, Savcor, Kone, Luvata ja Metso rajoittavat työntekijöiden vapaata järjestäytymistä.

Tilaa aihepiirin Aura Pilkama RSS-syöte