Siirtolaiset ja pakolaiset Euroopassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Siirtolaiset ja pakolaiset Euroopassa

”EU valitsi pelon myötätunnon sijasta” – järjestöt pettyneitä siirtolaisuuskokouksen antiin

Siirtolaisten telttoja Kreikassa

”EU valitsi pelon myötätunnon sijasta” – järjestöt pettyneitä siirtolaisuuskokouksen antiin

EU:n aikomukset perustaa siirtolaisille maihinnousukeskuksia eivät saa järjestöjen kiitoksia. Niiden mukaan unioni on keskittynyt vain omien etujensa ajamiseen.

2.7.2018

Euroopassa tarvitaan yhteisvastuuta turvaa etsivistä ihmisistä

Mielenosoittajia, Io tifo Aquarius -kyltti

Euroopassa tarvitaan yhteisvastuuta turvaa etsivistä ihmisistä

Keskustelu siirtolaisista on jälleen kärjistynyt EU:ssa, vaikka tulijoita on vain murto-osa muutaman vuoden takaiseen verrattuna. Epämääräiset ehdotukset koontileireistä EU:n ulkopuolella eivät riitä, vaan jokaisen jäsenmaan on kannettava vastuunsa Euroopasta turvaa hakevista ihmisistä – etenkin lapsista, vaatii Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso.

28.6.2018

Voiko Suomen turvapaikkajärjestelmää vielä pitää oikeudenmukaisena? – Maahanmuuton asiantuntijat löytävät paljon ongelmakohtia

Tervetuloa Suomeen -viiri

Voiko Suomen turvapaikkajärjestelmää vielä pitää oikeudenmukaisena? – Maahanmuuton asiantuntijat löytävät paljon ongelmakohtia

Suomesta Irakiin palautetun miehen kuolema on herättänyt kysymyksiä siitä, toimiiko Suomen turvapaikka- ja pakolaispolitiikka oikeudenmukaisin perustein. Kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen on huolissaan kiristyksistä, joihin poliittinen ilmapiiri on vaikuttanut hänen mukaansa liikaa.

28.2.2018

Maahanmuuttajien uskonnosta puhutaan enemmän kuin tiedetään

Moskeijan minareetteja

Maahanmuuttajien uskonnosta puhutaan enemmän kuin tiedetään

Keskiarvot maahanmuuttajien uskonnosta kuvaavat uskonnonharjoituksen yleistä tasoa, mutta niiden perusteella on vaikea sanoa mitään yksittäisten ihmisten vakaumuksesta, muistuttaa uskontotieteiljiä Teemu Pauha.

22.1.2018
Tilaa aihepiirin Siirtolaiset ja pakolaiset Euroopassa RSS-syöte