YK tavoittelee jälleen ennätyssuurta humanitaarisen avun budjettia – Ensi vuonna 339 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

YK tavoittelee jälleen ennätyssuurta humanitaarisen avun budjettia – Ensi vuonna 339 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua

Ensi vuonna hätäapuun tarvitaan vielä neljännes enemmän kuin tänä vuonna. Syynä on muun muassa Ukrainan konflikti.

Kaksi ihmistä kävelee pakolaisleirillä.

Perhe Jemenissä Al Sumyan maan sisäisten pakolaisten leirillä. Kuva: OCHA/YPN-Jihad Al-Nahari.

Humanitaarista apua tarvitsevien määrä on jälleen kasvanut ennätyslukemiin. Ensi vuonna apua tarvitsee peräti 339 miljoonaa ihmistä 69 maassa, mikä on 65 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan arvioitiin, kertoo YK:n hätäavun koordinaatiotoimisto.

Humanitaarisella avulla tarkoitetaan välitöntä, henkeä pelastavaa apua, jota tarvitaan etenkin konfliktien ja luonnonkatastrofien yhteydessä. YK julkaisee joka vuosi arvion siitä, minkä verran sen kumppanit tarvitsevat apuun seuraavan vuoden aikana ja pyytää valtioita lahjoittamaan rahaa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Avun tarve on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti muun muassa konfliktien ja ilmastonmuutoksen takia. Ensi vuonna tarve on 51,5 miljardia dollaria, mikä on neljänneksen enemmän kuin tämän vuoden alussa arvioitiin.

”Tarpeet kasvavat, koska olemme Ukrainan sodan, koronan ja ilmaston kourissa. Pelkään, että vuonna 2023 kaikki nämä trendit nopeutuvat, ja siksi toivomme, että vuodesta 2023 tulee solidaarisuuden vuosi aivan kuten vuosi 2022 on ollut kärsimyksen vuosi”, sanoi YK:n hätäavusta vastaava Martin Griffiths YK:n uutiskeskuksen mukaan.

Tavoitellulla 51,5 miljardin dollarin summalla voidaan auttaa 230:tä miljoonaa ihmistä.

Maittain tarkasteltuna kymmenessä maassa rahan tarve ylittää miljardi dollaria. Näitä ovat esimerkiksi kuivuudesta ja talouskriisistä kärsivä Afganistan, jossa Taleban kaappasi vallan viime vuonna. Toisena ja kolmantena ovat Syyria ja Jemen, jotka molemmat kärsivät yhä sisällissodasta. Neljäntenä on Ukraina, jossa apua tarvitsee 17,6 miljoonaa ihmistä. 

Lisäksi avun tarve on erityisen suuri Etiopiassa, Somaliassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etelä-Sudanissa, Sudanissa ja Nigeriassa, joissa kaikissa on käynnissä jonkinlainen sisäinen konflikti. 

Todennäköisesti budjettia ei kuitenkaan saada kassaan. Esimerkiksi tänä vuonna valtiot ovat lahjoittaneet YK:n hätäapuoperaatioihin 24 miljardia dollaria, mutta se on alle puolet siitä, mitä olisi tarvittu.

Viime aikoina YK-asiantuntijat eivät ole syyttäneet ongelmasta avunantajia, sillä ne ovat kyllä lisänneet lahjoituksiaan tai pitäneet ne samalla tasolla. Humanitaariset tarpeet kuitenkin kasvavat nopeammin kuin rahoitus.

Samaan aikaan esimerkiksi hintojen nousu kurittaa myös avustussektoria. Esimerkiksi Maailman ruokaohjelman kuukausittaiset ruuanhankintakustannukset ovat 44 prosenttia korkeammat kuin ennen pandemiaa, YK kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia