Vaikea yhtälö: Humanitaarista apua tarvitaan yhä enemmän, mutta avustustyö on yhä vaarallisempaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Vaikea yhtälö: Humanitaarista apua tarvitaan yhä enemmän, mutta avustustyö on yhä vaarallisempaa

Kahta lukuun ottamatta kaikki avustustyössä viime vuonna kuolleet olivat paikallisia työntekijöitä. Samaan aikaan YK:n rahoitusvaje on suurempi kuin koskaan.

Mies puolilähikuvassa.

Avunantajat ovat sitoutuneet suurimpaan määrään apua koskaan, mutta silti YK:n rahoitusvaje on ennätyssuuri, sanoo OCHA:n edustaja Jens Laerke. Kuva: Jean-Marc Ferré / UN Photo, UN Geneva / CC BY-NC-ND 2.0.

140 avustustyöntekijää kuoli työtehtävissä viime vuonna. Määrä on korkein sitten vuoden 2013, kertoo YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto (OCHA).

Luvut ovat peräisin Humanitarian Outcomes -konsulttitiimiltä, joka kerää tietoja avustustyötekijöihin kohdistuvista hyökkäyksistä.

”Koskaan aiemmin humanitaarisen avun työntekijöitä ei ole pyydetty vastaamaan näin suuriin tarpeisiin, ja he tekevät sen yhä vaarallisemmassa ympäristössä”, sanoi OCHA:n edustaja Jens Laerke perjantaina.

Tilastojen mukaan vaarallisimpia maita avustustyöntekijöille olivat Etelä-Sudan, Afganistan ja Syyria. Kuolleiden lisäksi 203 avustustyöntekijää haavoittui ja 117 kidnapattiin.

Kaikkein vaarallisinta avustustyö on paikallisille, ei kansainvälisille työntekijöille. Vain kaksi viime vuonna kuolleista oli kansainvälisiä työntekijöitä.

Samaan aikaan, kun avustustyö on muuttunut vaarallisemmaksi, myös humanitaarista apua tarvitaan yhä enemmän. YK tarvitsee tänä vuonna humanitaariseen apuun lähes 50 miljardia dollaria, mutta vaje on lähes 34 miljardia dollaria (33 miljardia euroa), Laerke kertoi.

Haaste on suuri, sillä avunantajilta on kyllä tullut enemmän avustuslupauksia kuin koskaan. Samaan aikaan humanitaarisen avun tarve on kuitenkin kasvanut niin paljon, että jo noin 303 miljoonaa ihmistä tarvitsee apua. Taustalla ovat muun muassa konfliktit.

”Tämä on suurin vaje, joka meillä on koskaan ollut. Summa on kuitenkin suurin, johon avunantajat ovat koskaan sitoutuneet. Ongelma siis on se, että tarpeet kasvavat paljon, paljon nopeammin kuin avunantajien rahoitusta saadaan”, Laerke totesi.

Perjantaina vietetään maailman humanitaarisen avun päivää, jonka tarkoituksena on nostaa esiin avustustyöntekijöiden työtä. Päivää vietetään vuonna 2003 iskussa YK:n päämajaan Irakissa kuolleiden avustustyöntekijöiden muistoksi.

OIKAISU 17.8.2022 Artikkelin ensimmäisessä lauseessa väitettiin epähuomiossa, että kuolleita avustustyöntekijöitä olisi yli 140 miljoonaa. Oikea luku on luonnollisesti 140.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia