Ugandan presidentti kieltäytyi allekirjoittamista pelättyä homoseksuaalisuuden kieltävää lakia – Haluaa vielä ”vahvistaa” aloitetta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ugandan presidentti kieltäytyi allekirjoittamista pelättyä homoseksuaalisuuden kieltävää lakia – Haluaa vielä ”vahvistaa” aloitetta

Ugandassa ajetaan läpi lakia, joka kriminalisoisi jo pelkästään seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen. Presidentti Yoweri Museveni ei ole vahvistanut lakia, mutta pelkona on, että lakia tiukennetaan entisestään.

Sateenkaarilippu.

-- Kuva: Benson Kua / CC BY-SA 2.0.

Ugandan presidentti Yoweri Museveni ei ole vahvistanut maan parlamentin hyväksymää homoseksuaalisuuden vastaista lakia. Vaikka presidentti kannattaa lakialoitetta, hän on lähettänyt sen takaisin parlamentille ”vahvistamista” varten, kertovat kansainväliset mediat.

Homoseksuaalisuus on jo kriminalisoitu Ugandassa, kuten myös 30:ssä muussa Afrikan maassa. Uudesta on kuitenkin tulossa maailman tiukin. Se kriminalisoisi jo pelkästään seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustajaksi tunnustautumisen. Homoseksuaalisuudesta voisi saada elinkautisen vankeustuomion, ja esimerkiksi hiv-positiiviset voisivat saada kuolemantuomion.

Myös homoseksuaalisuuden ”edistäminen” ja tukeminen olisi kiellettyä, ja ihmisillä olisi myös velvollisuus raportoida vankilatuomion uhalla viranomaisille, mikäli he epäilisivät jotakuta homoseksuaalisuudesta.

Musevenin NRM-puolueen edustaja ei tarkentanut, mitä ”vahvistamisella” tarkoitetaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Al-Jazeera-uutiskanavan mukaan kyse on kohdasta, joka käsittelee homoseksuaalisista suhteista luopuneiden ”kuntouttamista”.

Museveni on tunnettu homofobisista kommenteistaan, mutta hän on yrittänyt myös tasapainotella länsimaisten avunantajien vaatimusten kanssa. Lakialoite on tuomittu laajasti ja Ugandan pelkona on, että sen saamia kehitysapuvaroja jäädytetään.

Ugandassa yritettiin myös saada läpi vastaavanlaista lakia myös vuonna 2014, mutta se kaatui teknisiin yksityiskohtiin. 

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vetosi eilen sen puolesta, ettei Museveni allekirjoittaisi lakia. 

”Lainsäädännön epämääräiset muotoilut, jotka kriminalisoivat ’homoseksuaalisuuden edistämisen’ tai toisen henkilön koskettamisen ’aikomuksena homoseksuaalisen teon suorittaminen’, tulevat todellisuudessa institutionalisoimaan syrjinnän, vihan ja ennakkoluulot hlbti-ihmisiä kohtaan ja estämään kansalaisjärjestöjen lainmukaisen työn. Tämän sortavan aloitteen ei pidä koskaan nähdä päivänvaloa”, vetosi järjestön pääsihteeri Agnes Callamard tiedotteessa.

Järjestö kertoi, että lakialoite on jo nyt lisännyt väkivaltaa ja syrjintää Ugandassa. Tällä viikolla maassa vangittiin kuusi nuorta terveysjärjestöjen kouluttajaa. Heitä syytetään ”rikollisen seksuaaliverkoston” perustamisesta. Heille on tehty nöyryyttäviä tutkimuksia ja heille on tehty hiv-testit. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia