Tutkimus: Rikkaat maat kompastelevat kestävän kehityksen tavoitteissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Rikkaat maat kompastelevat kestävän kehityksen tavoitteissa

Pohjoismailla on paras mahdollisuus saavuttaa pian hyväksyttävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

Monen rikkaan maan tulee olemaan vaikea saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka maailman maiden on määrä hyväksyä tämän kuun lopussa. Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan teollisuusmailla on paljon tekemistä esimerkiksi kestävien kulutus- ja tuotantomallien löytämisessä.

"Me rikkaat maat, joissa sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa ja resurssien käyttö on tuhlailevaista, emme voi enää esiintyä maailman opettajina", toteaa tutkimuksen tehneen saksalaissäätiö Bertelsmann Stiftungin puheenjohtaja Aart de Geus.

Maailman maat sopivat elokuun alussa 17:sta kestävän kehityksen tavoitteesta, jotka korvaavat vanhat, tänä vuonna umpeutuvat YK:n vuosituhattavoitteet. Tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen vuoteen 2030 mennessä, mutta tavoitteet tähtäävät myös esimerkiksi eriarvoisuuden vähentämiseen ja ympäristön tilan kohentamiseen. Erona aiempiin on, että tällä kertaa tavoitteet sitovat kaikkia maita, myös rikkaita.

Bertelsmann Stiftungin tutkimuksessa keskityttiin teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n 34 jäsenmaahan. Tulosten mukaan monet eivät ole lähelläkään saavuttaa tavoitteita, ja osa tavoitteista uhkaa jäädä saavuttamatta kokonaan. Kestämättömien kulutus- ja tuotantotapojen lisäksi ongelmana on sosiaalinen eriarvoisuus.

Parhaiten tutkimuksessa pärjäävät Ruotsi, Norja, Tanska, Suomi ja Sveitsi. Häntäpäässä puolestaan ovat Yhdysvallat, Kreikka, Chile, Unkari, Turkki ja Meksiko. Esimerkiksi Yhdysvaltojen sijoitusta laskevat tuloerot, köyhyysaste sekä yhdyskuntajätteen suuri määrä.

Suomen vahvuuksia ovat tutkimuksen mukaan hyvä edistys köyhyyden poistamisessa, vähäinen ilmansaasteiden määrä, uusiutuvan energian käyttö ja vähäinen korruptio. Toisaalta Suomi on huonoimmassa viidenneksessä, kun tarkastellaan energian kokonaiskulutusta sekä kotitalouksien kulutusta. Myös sukupuolten väliset palkkaerot vähentävät Suomen mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteet.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia