Suomeen tuotavaa broileria tuotetaan kehnoissa työoloissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomeen tuotavaa broileria tuotetaan kehnoissa työoloissa

Thaimaalaiseen broilerintuotantoon liittyy vakavia työntekijöiden oikeuksien loukkauksia, ja kuluttajan on vaikea tietää, mistä broileri on peräisin, kertoo Finnwatch.

Suomeen tuodaan Thaimaasta broileria, jonka tuottamiseen liittyy vakavia työelämän oikeuksien loukkauksia, sanoo suomalaisjärjestö Finnwatch. Järjestön mukaan thaimaalaisilla broileritehtailla muun muassa takavarikoidaan työntekijöiden passeja ja työlupia ja työntekijät ovat usein myös veloissa rekrytointiin liittyvien maksujen vuoksi.

"Kohtuuttomat rekrytointiin liittyvät maksut yhdistettynä työntekijöiden henkilökohtaisten asiakirjojen takavarikoimiseen viittaavat pahimmillaan pakkotyöhön", sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala järjestön tiedotteessa.

Ruotsalaisen Swedwatch-järjestön kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusta varten haastateltiin 98:aa myanmarilaista ja kambodžalaista siirtotyöläistä neljän thaimaalaisen tuottajan kuudessa broileritehtaassa.

Paperien takavarikoinnin ja korkeiden rekrytointimaksujen lisäksi tutkijat havaitsivat myös muita ongelmia. Kaikilla työntekijöillä ei ollut hallussa alkuperäistä työsopimustaan, ja palkasta perittiin erilaisia kalliita asiakirjamaksuja sekä sosiaaliturvamaksuja, vaikka työntekijöillä ei ollut sosiaaliturvakorttia käytössään. Haastateltujen mukaan tehtaissa työskentelee myös alaikäisiä.

Ongelmia löytyi tehtailta siitä huolimatta, että suurin osa suomalaisyrityksistä asettaa alihankkijoilleen ihmisoikeuksiin liittyviä velvoitteita, Finnwatch kertoo. Usein velvoitteet ovat kuitenkin epämääräisiä eikä niiden toteutumista valvota riittävästi. Työoloiltaan heikoimpien yritysten tuotteita markkinoivat Suomessa Snellman, TTM Food Import, Dencon Foods ja Euro Poultry.

Kuluttajan on vaikea jäljittää broilerin alkuperää. Se tuodaan EU:n alueelle yleensä suurten tuontirenkaiden kautta, ja mikäli sitä käytetään valmisruuan tai prosessoidun tuotteen raaka-aineena, sen alkuperämaata ei tarvitse kertoa. Vastuu tilanteen parantamisesta onkin Finnwatchin mukaan päättäjillä.

"Thaimaalainen broileri on jälleen yksi esimerkki siitä, että yrityksille tulee asettaa sitova ihmisoikeuksia koskeva huolellisuusvelvoite. Työelämän oikeuksien kunnioittaminen tulisi huomioida elintarviketurvallisuutta koskevan laadun rinnalla", Vartiala sanoo.

Tullin tilastojen mukaan Thaimaa on Suomen kolmanneksin yleisin tuontibroilerin alkuperämaa. Finnwatchin kyselyn mukaan sitä käyttävät ravintoloista esimerkiksi S-ryhmän, Sodexon, Picnicin ja Restelin ravintolat. McDonald's, Hesburger, Burger King ja Kotipizza taas eivät käytä thaimaalaista broileria. Subway-patonkiketju puolestaan ei suostunut kertomaan, mistä sen broileri tulee.

Thaimaan yli kolmen miljoonan siirtotyöläiseen olot ovat olleet pitkään niin sen kauppakumppanien kuin ihmisoikeusjärjestöjenkin huolenaiheena. Esimerkiksi maan kalastusteollisuudessa monet siirtolaiset työskentelevät orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Yhdysvallat alensi vaikutusvaltaisessa ihmiskaupparaportissaan vuonna 2014 Thaimaan luokituksen kolmanteen eli huonoimpaan luokkaan.

OIKAISU 27.11.: Yhdysvallat muutti Thaimaan ihmiskauppaluokitusta vuonna 2014, ei viime kesänä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia