Rio parantaa transsukupuolisten kohtelua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Rio parantaa transsukupuolisten kohtelua

Brasilian Rio de Janeiron osavaltio ryhtyy torjumaan transsukupuolisiin kohdistuvia rikoksia uusin keinoin.

Brasilian Rio de Janeiron osavaltio ryhtyy torjumaan transsukupuolisiin kohdistuvia rikoksia uusin keinoin.

Transsukupuoliset voivat maaliskuusta lähtien asioida virkavallan kanssa käyttämällään nimellä, vaikkei se olisi alkuperäinen nimi. Muutoksen uskotaan tuovan sukupuolivähemmistöön kohdistuvia rikoksia aiempaa enemmän tutkintaan.

Transsukupuoliset ihmiset kärsivät sukupuolivähemmistöistä eniten ennakkoluuloista ja syrjinnästä, ja etenkin poliisin käsissä, sanoo Claudio Nascimento, joka johtaa osavaltion Rio ilman homopelkoa -kampanjaa.

Hänen mukaansa valitun nimen salliminen poliisin kanssa asioidessa on ollut pitkään transihmisten vaatimuksena. "Henkilön ottaman uuden sukupuoli-identiteetin kieltäminen on hyvin tuhoisaa", hän sanoo.

Rio ilman homopelkoa - kampanja on jo järjestänyt koulutusta 5 000 sotilaspoliisille ja 1 200 siviilipoliisille. Helmikuussa karnevaaliajan kynnyksellä virkavaltaa opastetaan uusiin tapoihin transsukupuolisten kohtelussa.

Tunnettu transvestiittilaulaja Jane di Castro iloitsee uudesta politiikasta. "Olen ollut aktivisti 1960-luvulta, enkä uskonut näkeväni tätä muutosta. Kun seksuaalivähemmistöön kuuluva meni aiemmin ilmoittamaan rikoksesta, hänet todennäköisimmin pidätettiin", di Castro sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia