Punaiselta Ristiltä tunnustus toimittaja Rauli Virtaselle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Punaiselta Ristiltä tunnustus toimittaja Rauli Virtaselle

Suomen Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -palkinto myönnettiin tänä vuonna toimittaja Rauli Virtaselle. 

Suomen Punainen Risti myönsi viime viikolla tämänvuotisen Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen toimittaja Rauli Virtaselle. Virtanen otti palkinnon vastaan videoyhteyden kautta, koska hän oli palkinnonjaon hetkellä Beirutissa raportoimassa Syyrian kriisistä.

Virtanen on raportoinut maailman tapahtumista suomalaisille tiedotusvälineille yli 40 vuoden ajan ja tuonut kriisiraportointiin näkökulmia, jotka ovat auttaneet suomalaisia ymmärtämään kaukanakin käynnissä olevia selkkauksia tai luonnonmullistuksia, toteaa Punaisen Ristin hallitus palkinnon myöntämisen perusteluissa.

Hän aloitti ulkomaantoimittajan uransa 1970-luvulla raportoimalla Vietnamin sodasta. Omissa raporteissaan Virtanen on kertonut niin poliittisista tilanteista kuin inhimillisestä hädästä. Virtanen on myös nähnyt avustusjärjestöjen työn merkityksen kriisialueilla ja kirjoittanut kirjoja avustusjärjestöistä.

Inhimillinen kädenojennus -tunnustusta on jaettu vuodesta 1989 lähtien ja se jaetaan tänä vuonna 23. kerran. Palkinto myönnetään Suomen Punaisen Ristin työtä sekä humanitaarista ja inhimillistä arvomaailmaa tukeneelle henkilölle tai yhteisölle. Viime vuonna palkinto myönnettiin vapaaehtoisten lääkäreiden pyörittämälle Global Clinicille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia