Uutiset

Libanon: UNICEF auttaa lapsia toipumaan sodasta

Tulitauosta huolimatta libanonilaislapset kärsivät edelleen riittämättömistä peruspalveluista sekä puhtaan veden puutteesta. Apu menee kuitenkin perille ja jälleenrakennus on alkamassa. UNICEF ja muut avustusjärjestöt tekevät jatkuvaa työtä auttaakseen lapsia ja heidän perheitään.

Tulitauosta huolimatta libanonilaislapset kärsivät edelleen riittämättömistä peruspalveluista sekä puhtaan veden puutteesta. Apu menee kuitenkin perille ja jälleenrakennus on alkamassa. UNICEF ja muut avustusjärjestöt tekevät jatkuvaa työtä auttaakseen lapsia ja heidän perheitään.

”Tilanteen kartoitus Etelä-Libanonissa on saatu valmiiksi ja apu saadaan toimitettua sitä eniten tarvitseville”, kertoo UNICEFin tiedottaja Simon Ingram viime viikkojen työstä.

Etelä-Libanonin vesijärjestelmät ovat monin paikoin tuhoutuneet. Vesi on tähän mennessä jouduttu kuljettamaan pulloissa sitä tarvitseville. UNICEF on vienyt ihmisille satoja tuhansia pulloja vettä.

Tulitauon astuttua voimaan kuljetukset ovat helpottuneet ja pulloveden sijaan on vesihuolto voitu järjestää tehokkaammaksi. UNICEF on jo toimittanut alueella yli 50 isoa vesitankkia, jotka toimivat vesivarastoina tuhansille ihmisille.

UNICEF pitää huolta siitä, että sotaa paenneet lapset saavat tarvitsemaansa tukea. Lapset saavat traumahoitoa ja huolenpitoa.

”On vaikea kuvitella, miltä lapsesta tuntuu kun hän palaa kotiinsa ja löytää vain raunioita”, Ingram toteaa. ”Perustamme keskuksia, joissa lapset ja nuoret voivat harrastaa esimerkiksi liikuntaa tai osallistua taideryhmiin.”

Keskuksissa työntekijät voivat helpommin tunnistaa erityistä huolenpitoa tarvitsevat lapset.

UNICEF toteuttaa yhdessä Libanonin hallituksen kanssa “Back-to-School”-ohjelman ja toimittaa koulutarvikkeet 350 000 lapselle.

UNICEF siivoaa ja kunnostaa kouluja, joihin majoitettiin tuhansia kodeistaan paenneita ihmisiä. Vaurioituneita kouluja on noin 150 ja uusia tarvikkeita tarvitaan 1500 kouluun. UNICEF tukee myös opettajien koulutusta, jotta he kykenisivät huomioimaan traumatisoituneet lapset.

Kymmenettuhannet räjähtämättömät ammukset ovat uhkana lapsille vielä pitkään. Räjähteiden siivoaminen vie aikaa. Sillä välin valistus on ainoa keino suojella lapsia. UNICEF on mm. painattanut vesipulloihin ohjeet siitä, miltä räjähteet näyttävät ja miten niiden kanssa tulee toimia.

UNICEF on aloittamassa jälleenrakennusta yhteistyössä muiden avustusjärjestöjen ja maan hallituksen kanssa. Ingramin mukaan välitön hätä alkaa olla ohi: ”Olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen, joka tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että uhkia.”

kehitysavustustyölapsetkatastrofiapukehitysyhteistyöterveyssota ja rauhakonfliktihenkilömiinatrauha Lähi-Itä

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Kasvonsa peittänyt mies ohittaa poliisin kadulla ja kantaa kahta autonrengasta.

”Korruptiosta puolet pois, niin elämä olisi siedettävää” – Irakissa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa

Irakia kaksi vuotta sitten ravistellut protestiliike sai osan vaatimuksistaan läpi. Vaaleja aikaistettiin ja vaalilakia on uudistettu. Tutkija Mariette Hägglund ja kansanedustaja Hussein al-Taee eivät kuitenkaan usko vaalien tuovan suuria muutoksia.
Aikuisen käsi pitelee stetoskooppia pienen lapsen rintakehällä.

Koronapandemia on lisännyt tuberkuloosikuolemia – tautiin sairastuu vuosittain jopa 10 miljoonaa ihmistä

Kun terveydenhuollon voimavarat on keskitetty koronapandemian hoitoon, moni tuberkuloosiin sairastunut ihminen on jäänyt vaille diagnoosia ja hoitoa.
Kolme nuorta miestä istuu maassa ja leikkaa kaakaopuun hedelmiä.

Kaakaotiloilla käytetään edelleen paljon lapsityövoimaa

Sertifiointijärjestelmistä huolimatta alle 18-vuotiaiden osuus kaakaotilojen työläisistä on kasvanut. Norsunluurannikon kaakaoviljelijät aliarvioivat käyttämänsä lapsityövoiman määrää sertifikaatin menettämisen pelossa.
YK:n erityisedustaja Victoria Gamba lehdistötilaisuudessa

YK: Jemenin sodassa kuollut tai haavoittunut kahden vuoden aikana yli 2 600 lasta

Lapsiin on kohdistunut Jemenin sodassa yli 8 500 vakavaa rikkomusta. YK:n erityisedustaja vaatii konfliktin osapuolia suojelemaan lapsia.
Suuri kivirakennus, jonka yllä pilviä.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Tšadissa on odotettu vakaampia aikoja yli kuusi vuosikymmentä – Presidentin yllättävä kuolema luo sekä mahdollisuuksia että uhkakuvia

Tšadin presidentti kuoli viime keväänä yllättäen taistelukentällä. Maan jatkuva epävakauden kierre voi periaatteessa nyt katketa, mutta asiantuntijoiden mukaan seuraukset voivat olla arvaamattomat.