Homovastaisuus voimistuu Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Homovastaisuus voimistuu Afrikassa

Homoseksuaalien vaino, jopa teloittaminen, on laillista monissa maissa.

Maailmassa on viisi maata - Iran, Jemen, Mauritania, Saudi-Arabia ja Sudan - jotka teloittavat seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia kansalaisiaan. Vasta itsenäistynyt Etelä-Sudan saattaa liittyä joukkoon.

Homous oli aiemmin Etelä-Sudanissa kiellettyä Sudanissa noudatetun islamilaisen sharia-lain nojalla. Tällä hetkellä Etelä-Sudan uhkaa homoja kymmenen vuoden vankeudella, mutta rangaistus saattaa koventua, Human Rights First -järjestön C. Dixon Osburn arvioi.

Etelä-Sudanin presidentti Salva Kiir sanoi hiljan, että demokratia, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ulotu homoseksuaaleihin.

Myös Ugandassa homojen vaino yritetään laillistaa. Kansanedustaja David Bahati esitti vuonna 2009 lakia, joka mahdollistaisi muun muassa hiv-positiivisten homojen teloittamisen.

Laittomia homojen lynkkauksia Ugandassa on jo nähty. David Kato murhattiin tammikuussa paikallisen lehden julkaistua listan ja kuvia homoaktivisteista. "Hirttäkää heidät", lehti yllytti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia