Uutiset

Etiopian Tigrayn alueella pelätään humanitaarista kriisiä – 600 000 tarvitsee ruoka-apua jo ennestään, ja kärjistyvä konflikti voi pahentaa tilannetta

Etiopian armeija ja Tigrayn vapautusrintama ovat taistelleet viime tiistaista lähtien. Raja-alueilla elää yhdeksän miljoonaa ihmistä, jotka voivat joutua pakenemaan, varoittaa YK.
Etiopian lippu
Etiopian pääministeri sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon, mutta etniset ristiriidat repivät yhä maata. (Kuva: Loey Felipe / UN Photo)

YK:n humanitaarisen avun järjestö (OCHA) varoittaa mittavan pakolaiskriisin mahdollisuudesta Etiopian Tigrayn osavaltiossa. Osavaltiossa elää jo valmiiksi paljon pakolaisia ja humanitaarista apua tarvitsevia, ja mikäli konflikti Etiopian armeijan kanssa kärjistyyy, tuloksena voi olla jopa yhdeksän miljoonan ihmisen pakeneminen Etiopian sisällä tai sen rajojen ulkopuolelle, se varoittaa viime viikonloppuna julkaisemassaan raportissa (pdf).

Etiopian armeija ja maan pohjoisosissa sijaitseva Tigrayn kansan vapautusrintama (TPLF) kahakoivat viime keskiviikkona Tigrayn osavaltiossa lähellä. Mekellen lentokenttää, ja samana päivänä Etiopian hallitus ilmoitti aloittaneensa sotatoimet Tigrayssa. Tigray on julistettu hätätilaan. Armeijalla on lupa esimerkiksi riisua aseista Tigrayn alueen joukkoja, rajoittaa liikkumista, pidättää laittomasta toiminnasta epäiltyjä sekä asettaa ulkonaliikkumiskieltoja.

Hätätilajulistus estää ruoka-avun sekä muun humanitaarisen avun välittämisen alueelle, OCHA varoittaa. Tiet ja viestintäyhteydet ovat poikki eikä alueelle saa lentää. Viimeisintä, perjantaille suunniteltua ruoka-apujakelua ei voitu toteuttaa.

Tilanne on vaikea, sillä yli kaksi miljoonaa ihmistä tarvitsee jo valmiiksi jonkinlaista apua Tigrayn alueella. Sosiaaliturvaa saa noin miljoona ihmistä ja ruoka-apua noin 600 000. Alueella on 100 000 maan sisäistä pakolaista ja melkein saman verran kansainvälisiä pakolaisia. Tigrayn alue on kärsinyt erityisen pahasti myös Itä-Afrikan kulkusirkkojen hyökkäyksestä.

Mikäli apua ei saada toimitettua perille, etenkin pakolaiset voivat joutua turvautumaan ”kielteisiin selviytymisstrategioihin”. Yhteensä konflikti asettaa noin yhdeksän miljoonaa rajojen lähellä elävää ihmistä suureen vaaraan, sillä he voivat joutua pakenemaan, OCHA varoittaa.

Etiopian keskushallinnon ja Tigrayn suhteet kärjistyivät syyskuussa, kun Tigrayssa järjestettiin paikallisvaalit hallituksen vastoin hallituksen määräyksiä. Etnisiä ristiriitoja on kuitenkin ollut jo pidempään. Tigraylaiset olivat vuosikymmenien ajan hallitsevassa asemassa Etiopian politiikassa, mutta sen jälkeen, kun nykyinen pääministeri, oromotaustainen Abiy Ahmed, nousi pääministeriksi vuonna 2018, he ovat menettäneet valtaansa. Abiy sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon solmittuaan rauhansopimuksen Etiopian pitkäaikaisen kiistakumppanin Eritrean kanssa, mutta häntä on syytetty myös itsevaltaisista otteista.

Kansainvälinen yhteisö pelkää nyt laajamittaista sisällissotaa, ja muun muassa YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet on vedonnut väkivallan lopettamiseksi. Yksi suurimmista riskeistä on, että armeija jakautuu etnisten linjojen mukaan, ja siinä palvelevat tigraylaiset siirtyvät Tigrayn omiin joukkoihin, arvioi uutistoimisto Reuters.

avustustyökatastrofiapupolitiikkakonfliktirauhaYK Etiopia

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Nainen puolilähikuvassa, taustalla rakennus.

”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua

Marokon armeija ja Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario ovat ottaneet yhteen Guergueratin raja-alueella, ja nyt alueella pelätään konfliktin eskaloitumista. ”Meille ei ole ollut rauhasta mitään hyötyä”, sanoo Polisarion Suomen edustaja Baida Embarec Rahal.
Nuori mies pellolla.

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta

Rypäleaseilla on yhä vähemmän uhreja, mutta kokonaan niiden käyttöä ei ole saatu kitkettyä eikä jäänteitä raivattua. Kansainvälistä rypäleasesopimusta seuraava koalitio on huolissaan myös rypäleaseiden käytöstä esimerkiksi Vuoristo-Karabahin konfliktissa.
Kultahippuja kämmenellä.

Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia

Useimmat suuret koruyhtiöt eivät seuraa kaivosten olosuhteita eivätkä toimi työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Moni on kuitenkin parantanut vastuullisuuttaan parin viime vuoden aikana, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle Bachelet

Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan

Jo ennen konfliktia noin 600 000 ihmistä tarvitsi ruoka-apua. Suurin osa heistä ei ole saanut marraskuun ruoka-annoksiaan. Avustusjärjestöt pelkäävät aliravitsemuksen kasvua.
Oranssilla valaistu rakennus veden yli.

Naisiin kohdistuva väkivalta on pandemia, jota ei voi ohittaa

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät tilastot kertoivat karusta todellisuudesta jo ennen koronapandemiaa. Kriisin myötä naisten ja tyttöjen ahdinko on kuitenkin syventynyt entisestään, kirjoittaa UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas.

Tuoreimmat

Raportti: Rypäleaseiden uhrimäärä on vähentynyt, mutta uudet käyttötapaukset aiheuttavat huolta
Kultaa ja timantteja louhitaan vaarallisissa oloissa – Raportti: Suuret koruyhtiöt eivät voi vakuuttaa kuluttajille, etteikö niiden tuotteiden taustalla olisi ihmisoikeusloukkauksia
Etiopian Tigrayn alueen siviilien ahdinko syvenee – Konflikti estää avun toimittamisen, ja suurin osa jo valmiiksi ruoka-avusta riippuvaisista ei ole saanut annoksiaan
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Suomen isännöimässä konferenssissa luvattiin Afganistanille 3,3 miljardin dollarin tuki ensi vuodeksi – Summa on aiempaa pienempi, ja maalta vaaditaan tiukkojen ehtojen noudattamista
Koronavirus on hidastanut pakolaisten vastaanottamista ympäri maailman – Normaalivuosinakin vain murto-osa saa uuden kotimaan
Raportti: Järjestötoiminta on yhä ammattimaisempaa, eikä se ole pelkästään hyvä asia – ”Liiallinen riippuvuus rahoittajista voi murentaa järjestöjen kykyä haastaa”, sanoo tutkija
Maailman ruokajärjestö pelkää maailmanlaajuista ruokakriisiä – Yksi eniten kärsineistä pienistä valtioista on Saint Lucia
Raportti: Lapsiin kohdistui viime vuonna konflikteissa ennätysmäärä rikkomuksia – ”Voi hyvällä syyllä kysyä, onko maailma lakannut välittämästä”
Chilessä on valtava uusiutuvan energian potentiaali, mutta monet tavalliset kansalaiset eivät ole päässeet vielä hyötymään

Luetuimmat

Massiivista Afganistan-konferenssia isännöivä Suomi aikoo asettaa maan kehitysavulle tiukat ehdot – ”Emme tule tukemaan 1990-luvun kaltaista emiraattia”
Myanmarin yli 70 vuotta kestänyt sisällissota on yksi maailman pisimpään jatkuneista konflikteista – Aung San Suu Kyin aika on merkinnyt takapakkia rauhanneuvotteluille
Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
Aiempaa harvempi suomalainen uskoo kehitysyhteistyöhön – Koronapandemia pudotti kehitysmaat uutisotsikoista, ja se voi heijastua asenteisiin
Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa
”Meidänkin kärsivällisyydellämme on rajansa” – Länsi-Saharan konfliktiin ei näy ratkaisua
Avunantajat käyttävät yhä enemmän rahaa itseensä, selviää tuoreesta raportista – Taustalla koronapandemia mutta myös ”apunationalismi”
Perinteisiin viljalajeihin palaaminen voisi parantaa ruokaturvaa monissa maissa – Zimbabwessa osa viljelijöistä on siirtynyt maissista durraan ja hirssiin
Tansanian populistinen presidentti John Magufuli sai toisen kauden – Tarkkailijoiden mukaan vaaleissa oli ”pelon ilmapiiri”
Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija