Amnesty: Avun puute tappaa Afganistanin pakolaisia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Avun puute tappaa Afganistanin pakolaisia

Ihmisoikeusjärjestön tietojen mukaan kaikki sisäiset pakolaiset eivät saa apua, koska viranomaiset pelkäävät heidän jäävän leireille.

Ainakin 17 ihmistä, joista suurin osa lapsia, on kuollut pääasiassa kylmään Afganistanin pakolaisleireillä tammikuussa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestön mukaan yksi syy on se, etteivät pakolaiset saa riittävästi apua ja että se on huonosti järjestettyä ja epäjohdonmukaista.

Järjestön haastattelemien pakolaisten mukaan osa ei ole saanut pyynnöistä huolimatta minkäänlaista apua. Heratin maakunnassa apua annettiin ulkomailta Afganistaniin palanneille, mutta sisäisten pakolaisten apu ilmeisesti estettiin, koska viranomaisten mukaan se vain kannustaisi heitä jäämään leireille pysyvästi.

Haastatellut pakolaiset ovat kertoneet myös, että talven apupaketteihin ei ole kuulunut ruokaa eikä polttoaine riitä. Työ- ja tulomahdollisuudet ovat vähäiset.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Afganistanissa elää lähes 460 000 sisäistä pakolaista. UNHCR:n tavoitteena on jakaa talvella apua lähes 250 000 afganistanilaiselle.

Viime talvena yli 100 ihmistä kuoli kylmän vuoksi Afganistanin pakolaisleireillä. Maan talvilämpötilat voivat laskea jopa 26 pakkasasteeseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia